Tiikeriooppera / Tampereen työväen teatteri 3.4.2024

Minut houkutteli Tiikerioopperan pariin montakin seikkaa. Ensinnäkin teatterialan opiskelijoiden esitykset ovat oivallinen paikka bongata uusia näyttelijöitä uransa alkuvaiheissa. Toiseekseen aihe kiinnosti paljon eli millaista oli, käsikirjoittaja Sara Koirasen ja ohjaaja Bálint Barcsain mukaan, teatterialan opiskelu vuonna 1968. Kotimainen musiikkiteatteri kiinnostaa myös, kuten myös taistolaisuus. Siis pelkkää plussaa!

Ja esityshän tarjoili juuri mitä lupasi. Tosi kiinnostavan aikaikkunan poliittisesti tulenarkaan maailmanaikaan, jossa opiskelu oli paljon muutakin kuin opintoja. Kenen joukoissa todellakin seisot! Kiinnostava tarina jossa tavallisten opiskelijoiden arki, ihmissuhdekoukerot ja ne opinnotkin kietoutuvat yhteen. Ja kaiken taustalla jyllää vasemmisto/oikeisto -akseli. Jos isä on pankinjohtaja, tulet itse maalta tai olet poliittisesti aktiivinen, kaikella on merkitystä. 

Välillä siirtymiset ja lavasteiden siirtely sekä rytmitykset ovat hieman kömpelöä mutta pääsääntöisesti esitys rullaa hyvin. Musiikkinumerot ovat mainioita ja juuri tähän sävellettyjä. Toki ne kuulostavat hyvin autenttisilta eli säveltäjä Vertti Korkki on kuunnellut sekä Agit Propinsa että Ultra Bransa. Samoilla lähteillä ammennetaan ja se sopii hyvin. Korkin käsialaa on myös äänisuunnittelu. Myös Sara Koirasen laululyriikat toimivat hyvin ja kuljettavat tarinaa eteenpäin. Biisit ovat kantaa-ottavia, hauskojakin. Tosi oivallisia pastisseja.

Kaikki kuusi näyttelijää ovat kyllä tosi hyviä! Sekä soittajina että laulajina, mutta ennenkaikkea rooleihin eläytymisessä. Ilona Karppelin, Vincent Kinnunen ja Saara Mänttäri opiskelevat NÄTY:llä ja Sonja Arffman, Heidi Finnberg ja Väinö Lehtinen TeaK:issa. Jään innolla seuraamaan heidän urakehitystään, niin kiinnostavia tulkintoja he esittivät. 

Tarinassa seurataan itäisestä Suomesta Helsinkiin opiskelemaan muuttavaa Siskoa (loistava Ilona Karppelin) joka on ehkä hieman naiivi, mutta oppii pian mikä on homman juju. Päivät opiskellaan ja vaikutetaan poliittisesti, ja illat ryypätään. Jaffaa voi juoda jos ei alkoholi maistu, mutta kokis on kyllä imperilistien juoma. Kotiinkaan ei ehdi oikein käymään kun elämä vie mukanaan, myös iltariennoista löytyvä Sibiksessä opiskeleva Veli. On aika surkuhupaisaa että esitysten roolitukset menevät poliittisten mielipiteiden mukaan, ei suinkaan näyttelijätaitojen. 

Opintojen kuvaaminen fyysisine harjoitteineen tuo mieleen paljon myöhemmän Turkan ajan. Herää myös kysymys koulutetaanko sitä näyttelijöitä - vai luokkataistelijoita? Tehdäänkö teatteria vai luokkasotaa? Tämän päivän perspektiivistä tuntuu kaukaiselta että tommosta se oli, mutta niin se vaan vissiin oli. Sisko kyseenalaistaa systeemin, mutta sillä on seurauksensa. Niin ja tiesittehän että lesbot eivät kuulu sosialismiin!

Asta Paretskoin lavastus on helposti siirreltävää ja Työviksen Kellariteatteri muuntuu näpsäkästi niin baariksi kuin opiskelija-asunnoksi. Paretskoi on suunnitellut myös ihanasti ajankuvaa tihkuvan puvustuksen! Elli Kujansuu on suunnitellut toimivan valaistuksen jonka värimaailma heijastelee hienosti ajankuvaa. Osansa visuaalista maailmaa on vielä Ágnes Snekszerin animaatioilla.

Minusta Tiikeriooppera ei tuomitse ketään, tai edes asetu kenenkään puolelle. Se näyttää meille ajankuvaa, ja katsoja saa tehdä omat johtopäätöksensä. On myös tosi kiinnostavaa että Unkarista tulevan ohjaajan Barcsain näkemys kommunismista on hyvin erilainen kuin suomalaisten. Tänä päivänä teatterimaailmassa keskustellaan paljon siitä kuka saa esittää ja ketä, sekä kulttuurisesta omimisesta ylipäätään. Mikään ei siis ole muuttunut, ja silti kaikki. Asioita on aina kyseenalaistettu, ja hyvä niin. 

Esityskuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Siegfried / NÄTY & Teak, Helsingin kaupunginteatteri 12.3.2019

Povaan paljon mielenkiintoisia rooleja ja hienoa menestystä taiteen kentällä tänä keväänä valmistuvalle Mikko Kauppilalle. Olisin toki voinut povata niitä jo muutama vuosi sitten, kun näin hänet TTT:n Mestaritontun seikkailuissa prinssi Yönsilmän roolissa tai Vaahteramäen Eemelissä monissa kiinnostavissa osissa. Mutta nyt tämä opinnäytetyöesitys Siegfried - nyt ollaan jo ihan eri tasolla. Tässä esiintyy multilahjakas teatteritaiteen maisteri, joka on samalla herkkä ja räväkkä, kantaaottava ja itsetutkiskeleva. Kerrassaan huimaava ilta!

Kauppila yhdistelee teoksen ohjaajan Katariina Havukaisen kanssa monenlaisia elementtejä. Siegfriedissä sekoittuvat henkilökohtaiset lapsuudenmuistot seksuaalisesta heräämisestä, Baijerin kuninkaan Ludwig II:n fanikirjeet Richard Wagnerille, Tšaikovskin Joutsenlampi-baletin teemat, vesielementit, joutsenet - ja kaikki tämä queer-linssin läpi katsottuna. Kauppilan ilmaisu siirtyy sujuvasti pianon äärestä balettiin ja steppiin, välillä kontataan lattialla, välillä sukelletaan veden syvyyksiin, ja lauletaankin. Ja kuulemme myös hänen omaa sävellystäänkin. Jos näyttelijän taiteellisen opinnäytteen yksi tarkoitus on esitellä monipuolisesti opiskelijan taitoja, niin Siegfried todellakin tekee tämän.

Julia Jäntti on suunnitellut HKT:n Studio Pasilan lavalle intiimin tilan yhdessä ohjaajan kanssa. Katsojat istuvat lavan toisessa laidassa ja lopun täyttävät piano, vesiallas ja vaaleat verhokankaat. Näiden elementtien välillä Kauppila sukkuloi, välillä piiloutuen läpikuultaviin verhokankaisiin, venyttäen niitä vartalonsa ympärille kuin toiseksi ihoksi. Ilmavirta heiluttaa kankaita. Pienet yksityiskohdat, kuten kukat lasipurkeissa pianon päällä. Jäntin käsialaa on myös valosuunnittelu, joka tukee monimuotoisia dramaturgisia ratkaisuita ja ohjaa yleisön katseita. Välillä olemme sinertävän vesimaailman hämyssä. Myös esityksen äänimaailma on todella kaunis. Outoja vedenalaisia ääniä, eteerisiä kaikuja Wagnerin ja Tšaikovskin musiikista. Kauppilan itse tuottamat äänet soljuvat mukaan. Kuin miespuolinen merenneito, hän laulaa ja kohoaa altaasta. Äänet ovat välillä eläimellisiä, välillä lapsellisia, ehkä niissä on hivenen joutsentakin.

Joutsenlampi on minulle äärimmäisen tärkeä baletti, ja poimin tästä esityksestä monenlaisia viitteitä siihen. "Mikä kohta tää on? Tää on se kohta missä prinssi rakastuu joutseneen." Ludvig II oli esikuvana Joutsenlammen prinssi Siegfridille. Baletissä kuvataan onnetonta rakkautta joutseneen ja haluttomuutta avioitua naisen kanssa. "Minulle on ihan sama mikä sinä olet, minulle sinä olet minun lintuni". En tiedä onko Kauppila tai kukaan työryhmästä nähnyt brittikoreografi Matthew Bournen legendaarista balettiversiota, missä sekä prinssi että joutsen ovat miespuolisia. Minulle se on nykyään se koskettavin ja kaunein tulkinta.

Kahden pienen pojan nakupelle-leikki on viatonta, kunnes se ei enää ole. Ainakaan vanhempien mielestä. Maauimalan suihkussa teinipoika katsoo haastaen ja uhmaten - meitä ja sitä toista miestä. Ja myöhemmin luokkakaveri erehtyy lähettämään alastonkuviaankin. Henkilökohtaisuus on esityksessä läsnä vahvasti.

Kauppilan asusteetkin vaihtuvat liki lennossa. Balettitanssijoiden käyttämä beige tanssivyö. Tai valkoinen jättikokoinen paita. Jos kastuu niin vaihdetaan. Tai sitten ollaan kokonaan ilman. Kaikki sopii ja istuu kuin nakutettu tähän esitykseen.

Siegfried esittelee monenlaisia tapahtumia ja kohtauksia. Ollaan esinahan väljentämisoperaatiossa Terveystalossa (sähköveitsi!), välillä pianon ääressä soittamassa Merikannon Kesäillan valssia, ja mukana on myös Tampereen murretta puhuva Lordi von Rothschildt (joka lainasi Suomelle rahaa katovuosien aikana 1860-luvulla). Ohjaavana opettajana on toiminut Pauliina Hulkko, jonka kehittämää koreofonia-tekniikkaa tässäkin esityksessä käytetään. Siis puetaan liike tai tila sanoiksi, kuten koreografia kirjoittaa tanssin. Tekstit ovat Kauppilan ja Havukaisen käsialaa. Monimuotoisia ja monipuolisia. Kokonaisuutena tämä todellakin on näyttämötaideteos, eri tekijöiden yhteistyötä parhaimmillaan.

Tunnelmat vaihtuvat nopeasti, muutaman kerran tulee mieleen joku tv:n sketsishow, ja mennään aikamoista haipakkaa (Underworldin Born Slippy tuo aina mieleeni Trainspotting-elokuvan). Mutta sitten palataan jotenkin eteeriseen ja verkkaiseen tahtiin.

Siegfried on esitys mikä jatkaa elämistään pääni sisällä vielä kauan. Haluan heti kaivaa esiin lisätietoa Ludvig II:sta, jonka elämä (ja kuolemakin) on varsin kiinnostavaa. Se herätti kaikenlaisia tuntoja, ajatuksia, mielleyhtymiä, haaveitakin. Toivon näkeväni tämän uudelleenkin, ja pääseväni samaan maagiseen maailmaan takaisin. Siegfried on mahdollista nähdä Kaupunginteatterilla vielä neljästi ja sen jälkeen toivon mukaan muuallakin. Kauppila aloitti opiskelemaan sukupuolentutkimusta Helsingin yliopistolla syksyllä 2018, mutta toivon mukaan näemme häntä teatterin lavallakin lähivuosina.


Kuvien copyright Santtu Salminen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.