Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hedda Gabler. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hedda Gabler. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. tammikuuta 2017

Hedda Gabler / National Theatre 9.1.2017

Pidän kovasti Ibsenin Hedda Gablerista näytelmänä ja olen nähnyt sen pari-kolme kertaa teatterissa. Tämä National Theatren uusi (Patrick Marberin dramatisoima) versio kiinnosti siis kovasti ja varasinkin lipun hyvissä ajoin, kun aloin suunnittelemaan tammikuun Lontoon-reissua. Ja kun sai vielä 15 punnan lipunkin, permannon D-riville... Ei paha. Istuin melkein vasemmassa reunassa, ja se oli näyttelijöiden reitti lavalle eli Tesmanien kotiin.


Ei tässä mitään varsinaista valittamista ole, hyvää perusteatteria. Mutta jotenkin jäi silti oudon valju ja hailakka vaikutelma. Näihin Ivo van Hoven ohjauksiin on edelleen hyvin kahtiajakautunut suhtautuminen. Toiset ovat olleet hienoja, toiset ihan floppeja. Tämä Hedda Gabler oli jotain siltä väliltä. Ne ongelmat mitä näytelmässä mahdollisesti olivat olivat ohjauksellisia. Hyvin moderni tulkinta, vaikka teksti on vanhaa (alunperin julkaistu 1890).

Luottolavastajansa Jan Versweyveld oli luonut hyvin pelkistetyn, ilmavan ja modernin valkoisen lavan, jossa vain muutama orpo huonekalu etsi toistaan. Tila oli kuin valkoisella vuorattu laatikko, minkä yleisön puoleinen seinä oli avoin. Myös kaikki sisääntulot tehdään tämän laatikon ulkopuolelta eli katsomosta tai oikeasta etureunasta. Laatikko on todellakin aukoton (vasemmalla on yksi ikkuna). Keskellä lavaa yksinäinen Hedda tapaili pianoa. Myös valosuunnittelu oli Versweyveldin käsialaa.


Nyt jotenkin nimiroolissa esiintynyt Ruth Wilson ei saanut rooliin sellaista intohimoa tai nostetta mitä kaipasin. Ja kyllä se Heddan rooli tässä on aika oleellinen. En ollut ennen Wilsonia lavalla nähnyt, mutta monessa elokuvassa ja tv-sarjassa kyllä. Hänen Heddansa on etäinen ja kolea. Kukkia viskoessaan ja niitä nitojalla seinään iskiessään tulee sentään vähän kipinää. Toki Hedda on lähtökohtaisesti tunnekylmä ja ailahteleva, väkivaltainen ja tyytymätön (elämään, mieheensä, vähän kaikkeen). Ja hyvin Wilson näyttelee tympiintynyttä ja tunneköyhää naista. Mutta mikä mahtaa tehdä naisesta sellaisen?

Hedda on monella tapaa nykyaikaisenkin naisen kuva; hyvin monimutkainen ja itsetuhoinenkin. Kun elämässä ei menekään niinkuin sitä haluaisi ja kuvittelisi. Keskiluokkaisen elämän vankina jotenkin. Iso ja vaativa rooli; ja henkilö josta on vaikea pitää. "I've no talent for life" toteaa Hedda. Niin... kenellä sitä nyt olisi, vaan tässäpä sitä elämää eletään kun ei muutakaan voida. Kun Brock juuri ennen traagista loppuratkaisua toteaa: "We must all accept the inevitable", vastaa Hedda siihen "Must we?". Eikä Hedda hyväksykään valmiita malleja tai tätä tavallista, tylsää elämää.

Ruth Wilson ja Rafe Spall ennättivät raapustaa nimmarinsa käsiohjelmaani.


Sen sijaan Kyle Soller aviomies Tesmanina ja Rafe Spall tuomari Brackin rooleissa olivat kumpainenkin todella loistavia! Tesman on tässä rempseä ja poikamaisen innostunut omasta akateemisesta tutkimuksestaan. Yhdessäkin kohtauksessa hän syö pikanuudeleita pahvirasiasta ja puhuu ruoka suussaan. En tiedä miten Heddasta tämä Tesman voi olla tylsä; hänhän pursuaa elämäniloa ja vauhtia. Ja Brack sitten! Monesti roolissa on hieman vanhempi mies, mutta tämä Brack on melkolailla Heddan ikäluokkaa - ja hyvin viettelevä ja syntisen oloinen. Hetkittäin niin hyytävän pelottava ja aggressiivinenkin että ihan kylmää. Varsinkin toisessa näytöksessä. Ja se jännite mikä on Heddan ja Brockin välissä on käsinkosketeltavaa. Lopussa läträäminen punaisen juoman kanssa on piste iin päällä. Loistavat suoritukset molemmilta miehiltä! Sollerkin pääsee käyttämään natiiviaksenttiaan tässä, mutta hyvin se sopii Tesmanille (omaan korvaan vaan hieman särähtää).


Rouva Elvstedistä (Sinéad Matthews) jäi mieleen lähinnä todella käheä ja sortuva ääni (flunssa?) ja hermostunut olemus. Siinä on toinen mieheensä kyllästynyt marisija (jolla on vielä kamala 80-luvun kampaus ja ruma mekko). Palvelija Berte (unkarilainen Éva Magyar) istuu lähes koko ensimmäisen näytöksen näyttämön vasemmassa etunurkassa, hiljaa. On hänellä myöhemmin muutama repliikkikin.Tesmanin täti Juliana (Kate Duchéne) on hössöttävä ja hyväätarkoittava. Chukwudi Iwuji on myös hyvä Heddan eksän Lovborgin roolissa.


2 tuntia 40 minuuttia on aika pitkä aika, mutta toinen näytös oli niin intensiivinen että näytelmä kantaa kyllä sinne loppuun asti. Olihan tässä hieman tylsiäkin hetkiä. Ja sellaista mitä en ymmärtänyt lainkaan... Esimerkiksi kun yhtäkkiä kaikki näyttelijät alkavat kiinnittää akkuporakoneilla ikkunan eteen vanerilevyjä. Mutta jotenkin vaikka Hedda Gabler on ensisijaisesti ison naisroolin näytelmä niin minulle tässä Brock ja Tesman olivat oleellisempia. Erityisesti se Brockin ja Heddan suhde.

Hedda Gabler kannattaa käydä katsomassa omin silmin. Se on mahdollista Helsingissä, Tampereella ja Turussa, nimittäin Finnkinolla NT Live-sarjassa 13.3. En ole varma haluanko nähdä tätä uudelleen, mutta harkitsen.


Kuvien copyright Jan Versweyveld
Nimmarikuva oma.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hedda Gabler / (Almeida) V&A Archive 7.3.2013

Lontoon reissulla maaliskuussa kävin 7.3. katsomassa myös V&A arkistossa vanhan Almeida Theatre:n näytelmän Hedda Gabler. Olen tämän Ibsenin näytelmän nähnyt ennenkin Suomessa, ja ei ole mikään semmoinen huippusuosikki (itse asiassa ei Ibseniltä mikään ole), mutta koska tässä oli Benedict Cumberbatch, ja koska siitä on arkistossa tallenne niin.

Joo, näytös oli kuvattu 13.7.2005 Almeidan matineassa. Richard Eyre ohjasi. Lavastus ja puvustus oli runsasta, rönsyilevää ja aikaa kuvaavaa. Upeita pukuja oli etenkin Heddalla!



Pääroolissa narttumaisena Heddana, joka on joutunut tylsiin naimisiin, on Eve Best. Onnistuu mun mielestä tuomaan hyvin esiin sen onnettoman olemuksen. Hedda kohtelee miestään tylysti. Kumpikin haluaa tietynlaista elämäntyyliä ja -laatua, ja kun se karkaa heidän ulottuviltaan, niin siitä tulee lisää konfliktia parisuhteeseen. Puolen vuoden häämatka oli rasittava ja tylsä, akateemikon vaimon elämä ei olekaan niin hohdokasta kun Hedda on kuvitellut - mies oli hautautunut dokumentteihin ja arkistoihin...

Heddan hieman reppanaa ja pitkäveteistä (no ainakin Heddan mielestä) miestä George Tesmania esittää varsin malliikkaasti Benedict. Tesman koittaa miellyttää vaimoaan, mutta on niin kovin tavanomainen ja akateemisen kuiva. Mutta innostuessaan Tesman muistuttaa Sherlockia :-))

Hedda kuluttaa aikaansa flirttailemalla perheen ystävälle tuomari Brackin kanssa (jota esittää oikein hienosti Iain Glen).


Konfliktit Heddan ja miehensä sekä tuomari Brackin välillä johtaa lopulta kriisiin ja näytelmän onnettomaan loppukohtaukseen (jota en paljasta siltä varalta että tarina ei ole tuttu!). BC tavoittaa hyvin Tesmanin tunnemyrskyn, kun tämä epälee vaimoaan uskottomaksi ja odottavan lasta toiselle miehelle. Itku ja hermojen menettäminen on hyvin todentuntuista. Ja Heddalle huutaminen! Tämän tunnepurkauksen jälkeen Heddakin alkaa kutsumaan miestään etunimellä ainaisen Tesmanin sijaan!

Jamie Sives oli muuten Eilert Loevborg, Heddan exä.

"People don't do things like that" - sanotaan lopuksi, Heddan ratkaisun jälkeen. Ei niin. Ja silti, niin ne vaan tekee.

Oli ihan katsomisen arvoinen taltiointi, vaikkei BC nyt mitenkään säkenöinyt lavalla.

Käsiohjelma on muuten kokonaisuudessaan luettavissa Almeidan sivuilla täällä. Hyvää palvelua!

torstai 7. maaliskuuta 2013

V & A arkistossa ensimmäistä kertaa

Torstaipäivä kului kokonaan, tai klo 10-16.30 välisen ajan ainakin, V&A audiovisuaalisessa arkistossa Kensingtonissa. Ehdin katsoa vain 2 näytelmää, koska Hamlet oli 3 h 40 min pitkä ja Hedda Gabler 2 h 1 min.


Tämmöstä päätettä mä tuijotin koko päivän, kuulokkeilla.

Suhasin aamulla Wendyltä, eka bussilla King's Crossille, siitä metrolla Baron's Courtiin ja loppumatka kävellen. Paikka oli oikeastaan Kensington Olympiassa. Eka sain ovelta kulkuluvan ja sit vaksi vei mut lukuisten ovien kautta itse arkistoon eli Blythe Reading Roomiin. Sekä vaksille että siellä arkistossa piti näyttää passia ja lisäksi arkistossa piti olla todiste kotiosoitteesta. Mulla oli Visa-laskua sun muuta (koska ei ollut mitään heidän "virallisista" dokumenteista, kuten kaasulaskua), ja onneksi ne kelpasivat. Etukäteen, eli silloin kun olin varannut aikaa, olin anonut tilapäistä lupanumeroa, ja nyt mulle päivän aikaan sit tehtiin pysyvä, 3 vuotta voimassa oleva kortti!

Osa Hamlet-muistiinpanoistani... ja kortti!

Niillä oli jotain ongelmia Hedda Gablerin tallenteen kanssa, niin aloitin sitten Hamletilla. Se oli sairaan pitkä, ja mulla ei ollut oikein aikaa pitää taukoja jos meinasin keretä katsoon molemmat.

Loistavan Hamletin jälkeen Hedda Gabler oli vähän vaisu, mutta erinomainen myöskin. Aika vaan loppui kesken, koska Hamletista oli vino pino lehtileikkeitä, joista ehdin vilasta vaan murto-osan. Niitä ei saanu kopioida mutta kuvata sai.

Hirmuisen hyvä palvelu paikassa oli kyllä sekä etukäteen kun asioin sähköpostitse että paikan päällä. Mulla on piiiiitkä lista näytelmiä mitä haluan tulla katsomaan. National Video Archive of Performance on siis hieno paikka!


Kun arkisto meni kiinni puoli 5, niin kävelin siitä Hammersmithiin ja The Dove pubiin Thamesin rannalle. Matkalla oli hieno Hammersmith Bridge, joka oli sumuisessa ilmassa kuvauksellinen...


Joskus monta vuotta sitten viimeksi käynyt tässä pubissa, ja edelleen aika kiva paikka. Takkatuli, hyvä ruoka (kanaa täytettynä briellä ja jälkkäriksi Bailey's juustokakkua) ja 2 pinttiä Aspallin siideriä. Oli muuten mun päivän eka ateria, joten siksi päätin ottaa jälkiruuankin... Ei valittamista. Ja nettiyhteys. Tässä nyt olen saanut useamman tunnin kulumaan, ja kohta kävelen muutaman sata metriä keikkapaikalle the Hammersmith Apolloon katsomaan the Darknessia. Just nyt ei ole mitään valittamista elämässä ♥

Kana ja eka siiderituoppi


 Ja se Baileys cheesecake