Aivan vahingossa vietinkin Lahdessa Tommi Kainulaisen teemaviikonloppua, sillä lauantai-illan esityksenä oli hänen ohjaamansa Kuninkaan puhe. Taas elokuvana tuttu, mutta edellisen päivän Tootsieen verrattuna pidin sekä elokuvasta että Kainulaisen tulkinnasta siitä. David Seidlerin näytelmä pohjaa siis elokuvaan ja noudattelee sitä aika uskollisesti, sikäli kuin oikein muistan. Mitäpä sitä hyvää muuttamaan, varsinkaan hyvää brittiepookkidraamaa. Tampereen työväen teatteri teki tästä myös erinomaisen version 10 vuotta sitten.
Näytelmä alkaa mahtipontisesti Brittien merivoimien suosimalla Rule Britannia -laululla ja heti ollaan asioiden ytimessä. Päähenkilöt esitellään katsojille näppärästi. Yskivä brittikuningas Yrjö V (Aki Raiskio) alkaa olla iäkäs, ja hänen impulsiivinen poikansa David (Joni Leponiemi) tulee jatkamaan pestiä. Mutta sitten David sattuu rakastumaan amerikkalaiseen "onnenonkijaan" Wallis Simpsoniin (Saara-Elina Partanen) eikä sovikaan kuninkaaksi. Onneksi on pikkuveli Bertie (Teemu Palosaari) joka voisi astua remmiin. Epäonneksi tämä kärsii änkytyksestä ja eihän se nyt sovi, koska puheiden pito on oleellinen osa kruunupäiden työnkuvaa. Varsinkin David kiusaa pikkuveljeään änkytyksestä ilkeästi.
Onneksi Bertien tukena on vaimo Elisabeth (Laura Huhtamaa), joka lopulta hankkii eksentrisen puheterapeutin, kun kaikki muut keinot on jo kokeiltu. Tämä australialainen Lionel Logue (Tapani Kalliomäki) käyttää hieman epätavallisia hoitomenetelmiä, mutta viis siitä jos ne tuottavat tulosta. Loguen vaimo Myrtle (Krista Putkonen-Örn) haaveilee paluusta Australiaan, mutta matka viivästyy koska onhan nyt kruunun asiat tärkeämpiä.
Varsinaisesti näytelmä käsittelee työväenluokkaisen amatöörinäyttelijä Loguen ja tulevan kuninkaan suhdetta. Siihen kuuluu monenlaisia kahnauksia ja yhteenottoja, mutta myös edistymistä änkytyksen hallintaan. Kaiken taustalla kuplii Davidin ja Wallisin suhde ja sen nostattamat laineet niin kirkon kuin brittihallinnonkin riveissä. Sekä toki maailmanpolittinen tilanne. Kirkkoa näytelmässä edustaa kärttyisä ja luihuisa Canterburyn arkkipiispa Cosmo Lang (Jori Halttunen) ja hallintoa pääministeri Stanley Baldwin (Olli Paakkanen) ja valtiovarainministeri Churchill (Mikko Jurkka).
Tämä tositapahtumiin perustuva tarina on koskettava mutta myös hauska. Käänteitä riittää, ja jännitettävääkin. Saako David Walliksensa, ja joutuuko hän luopumaan kruunusta? Saako Logue parannettua Bertien änkytyksen? Brittihistorian ja -kuninkaallisten suurena ihailijana tämä oli varsinainen täsmäesitys minulle. Kainulainen ohjaa kauniisti, antaen kaikille tilaa, mutta toki tämä aikalailla kahden kauppa on.
Milja Ahon lavastus on ihana! Sopivan majesteetillista ja pompöösiä kuninkaallisten tiloja ja Westminster Abbey pylväineen ja lasimaalauksineen. Vastakohtana lavan etuosasta nouseva Loguen vastaanotto mukavine nojatuoleineen ja pienoislennokkeineen. Mikrofonin suuri punainen silmä muuntuu änkyttävän silmissä jättiläismäiseksi ja sama kuvio toistuu takaseinän pyörylässä. Kuin Sauronin silmä se vaanii ja tuijottaa Bertietä.
Sitten on toki puvut, Riikka Aurasmaan käsialaa. Kuninkaallisilla on viimeisen päälle komeat asut ja Loguen parilla mukavan arkiset. Todella onnistunutta pukusuunnittelua.
Myös Jukka Vierimaan äänisuunnittelu on todella toimivaa. Kirkossa kaikuu, ja musiikit kuuluvat juuri sopivasti. Musiikkivalinnat ovat juuri piste iin päällä, Elgarin Nimrod, aah! On mielenkiintoista että Wallisille ei anneta ääntä lainkaan, ja hän ilmaisee itseään mm. tanssin keinoin. Saara-Elina Partanen on laatinut koreografiat, ja Wallis pyörähtelee näyttävästi Davidinsa kanssa. Myös Harri Peltosen valosuunnittelu on upeaa katsottavaa. Myös videot/projisoinnit ovat näyttävät. Lähikuvat änkyttävistä huulista heijastettuina takaseinään konkretisoivat ongelman.
Näyttelijät ovat kaikki erinomaisia rooleissaan, mutta kyllä kaksikko Palosaari & Kalliomäki vievät potin. Bertie on jäyhä ja muodollinen, mutta pikkuhiljaa hänestä paljastuu uusia kerroksia. Logue on boheemi ja rento tyyppi, joka ei paljoa kuvia kumarra. Mutta hän on tavattoman tarkkanäköinen ja hyvä työssään. Miten tarkasti molemmat näyttelijät rakentavat roolinsa ja miten hienosti heidän hahmonsa heräävät eloon ja kehittyvät esityksen edetessä. Kuin tarkkaan koreografioitu ottelu missä kumpikin pistää parastaan. Nautinto katsoa. Kun Kalliomäki pistää hurmausvaihteen päälle pyörivät myös minun sukkani katsomossa. Bertien ja Lionelin bromance on ihanaa katsottavaa.
Krista Putkonen-Örn oli myös pistämättömän taitava Myrtle Loguena. Yksi tärkeä rooli oli myös alati läsnä oleva, äänetön miespalvelija jota Eerik Kuronen hyvin tulkitsee. Aki Raiskiota on myös aina ilo nähdä lavalla, vaikka kuinka pienessä roolissa.
Näytelmä alkaa kuninkaan puheella ja siihen se myös päättyy. Välillä on kuljettu pitkä matka. Logue ei palauttanut ainoastaan puhekykyä vaan itsetunnon. Jotenkin koko toteutus oli hyvin koskettava ja inhimillisen lämmin. Kuninkaan puhe on erinomaista puhedraamaa kaikille hyvän näytelmän ystäville, ja erityisesti toki brittiasioista pitäville. Hieno näytelmä ja erinomainen versio.
Esityskuvien copyright Tommi Mattila.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Hei! Ihanaa lukea postaustasi Kuninkaan Puheesta! Näin tämän itsekin tässä kuussa ja nautin niin paljon, että menen katsomaan toisen ja ehkä kolmannenkin kerran. Näin aikoinaan Helsingin Kaupunginteatterin versiosta trailerin ja myös pari kuvaa Työväenteatterin versiosta, mutta täytyy kyllä sanoa, että tämä Lahden Kaupunginteatterin versio on niistä kaikkein paras ja siitä kuuluu kiitos Teemu Palosaarelle ja Tapio Kalliomäelle, jotka ovat niin Charmantteja herrasmiehiä, että saivat minutkin pelkillä mainoskuvilla ekaa kertaa lähtemään Lahteen teatteriin. Lahden Kaupunginteatterissa on nyt meneillään myös pukunäyttely sen menneistä produktioista, joista tykästyin Anna Kareninaan ja Vanhempieni romaaniin. Tilasin jopa Vanhempieni romaanin näytelmätekstin itselleni luettavaksi, kun olen lukenut myös Laura Ruohosen kirjoittaman näytelmän Elisabet Järnefeltistä, Minna Canthista ja Juhani Ahosta, jotka kaikki olivat myös Vanhempieni romaanissa. Lahden Kaupunginteatteri on oikea helmi ja Kuninkaan Puhe erinomainen käyntikortti sille!
VastaaPoista