Cirkus Cirkör: Bloom / Aleksanterin teatteri, Cirko 22.1.2020

Kukkia luvattiin ja kukkia saatiin. Ja sen lisäksi paljon muuta! Ruotsalaisen (ja hyvin kansainvälisen) Cirkus Cirkörin tämänkertaisen Suomen vierailun esityksenä oli Bloom. Pirtsakkaa, reipasta, iloista ja viihdyttävää nykysirkusta. Sanoisinko jotenkin jopa hyvin ruotsalaista, jollain positiivisuusmittarilla. Tästä esityksestä jäi oikein iloinen olo pitkäksi aikaa. Kylläpä Cirkon kevätkausi alkoi siis kivoissa merkeissä.

Viiden hengen kukkakuoseihin puettu porukka hyödyntää esityksessä metallisia putkenpätkiä tehokkaasti. Niiden liikuttelu, kokoaminen ja kikkailu muodostaa jonkunlaisen rungon kaikelle. Käteviä vaikka limbokisaan tai taitovoimistelurekiksi. Tai sitten niitä voi kasata korkeaksi torniksi, josta voi laskea vertikaaliköyden tai tehdä erilaisia huimaavia riippumistemppuja. Näillä nuorilla sirkusvelhoilla ei kyllä päätä palele. Katsomosta välillä kollektiivisesti kuuluvat ooh ja aah -huudot kuvastivat sitä fiilistä - saako sitä esiintyjä kopin toisesta, putoaako sitä alas, apuva! Eläytyminen oli tiukkaa.

Jos kohta putkia hyödynnettiin hyvin, niin myös suosikkiani vipulautaa. Muutamankin kerran lavan keskipisteeseen nostettu lauta antoi esiintyjille hyvät vauhdit ja uskomattomat kiepsahdukset, joita sai tosiaan seurata välillä sydän sykkyrällä. Ilmojen halki käy lentäjän tie, tai jotain sinne päin. Myös vipulaudan yhdistäminen pariakrobatiaan toimii näppärästi!

Vipulaudan ja telinetemppuilun lisäksi saimme pieni nuorallatanssinumeron (jotka on kyllä minusta aina vähän tylsiä) ja erityisen paljon hienoa akrobatiaa. Niin pareittain kuin pyramideissakin. Miten hienoja ja uskaliaita heittoja, koppeja ja tasapainoiluita saimme nähdä! Sitä ihminen pystyy jäykistämään itsensä aika tikuksi jos niikseen tulee. Lihashallinta on oltava erinomaista. Estradilla näimme myös lyhyen käärmeshow'n (siis kuvaannollisesti), jotka aina osuvat omiin luihin ja lihaksiin kivuliaasti. Sympatiakipuja kai (mutta aikuisten oikeasti: miten kukaan pääsee tommoisiin solmuihin?).

Bloom tarjosi myös ihanan äänimaiseman. Se oli kuin klassinen konsertti, mitä oli kuvitettu sirkustempuilla. Tai ehkä kumminkin toisinpäin. Tuttuja, ja vähän vieraampiakin teoksia, jotka oli niin hienosti valittu aina kunkin tempun mukaan. Rauhallisiin kohtiin seesteisempi musiikki ja sitten kun oli vauhtia niin sitä tuli, sekä kaiuttimista että lavalla. Ja myös hiljaisuus oli hetkittäin oiva tehokeino. Sellainen klasarin ja hiljaisuuden vuoropuhelu. Sirkuksen sivuilta löytyy myös biisilista, parasta!

Käsikirjoittajat, lavastajat ja ohjaajat Julien Auger (lisäksi äänisuunnittelu) ja Sade Kamppila (lisäksi pukusuunnittelu) ovat tehneet kyllä hienoa työtä. Kaikki liikkeet, myös temppujen välissä tapahtuvat, on harkitun suunniteltuja ja mitään turhaa ei nähdä. Jos nyt tulee kuperkeikka tai voltti, niin sekin lienee tarkoituksellista. Esiintyjäviisikko on nuoria ja hiljattain valmistuneita, mutta sitä ei huomannut mistään. No ehkä korkeista energiatasoista. Erik Glas, Elisabeth Künkele, Felix Greif, Philomène Perrenoud ja Sofia Mendez olivat kaikki taitavia. Mutta varsinkin punapöksyisen Felixin ilmalennot ja akrobatiahärdellit mykistivät!

Tunti hurahti aivan liian nopsaan, kyllä olisin kauemminkin viihtynyt. Esityksiä vielä sunnuntaihin asti ja lippuja saa Cirkon sivuilta tai Aleksanterin teatterista. Koko perheelle sopivaa viihdettä! Hae sinäkin piristävää kukkaenergiaa talven harmauteen.



Kuvien copyright Mats Bäcker.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.