Ja täytyy sanoa että vallan erinomaisesti on Turun kaupunginteatteri taas kerran hommansa hoitanut. Siinä missä näyttelijöiden rajat saattaisivat tulla vastaan, otetaan nukketeatteri apuun. Osa eläinhahmoista on siis tehty perinteisellä ihminen pukeutuu eläinpukuun -tekniikalla, mutta osa on nukkeja. Tämä ratkaisu toimii erinomaisesti. Ja miten upeasti sekä ns. tavalliset näyttelijät näitä nukettavat, että varsinkin parin viikon varoitusajalla Baben puikkoihin hypännyt nukketeatteriammattilainen eli Merja Pöyhönen. Jonka toki pitikin olla toisena Baben nukettajana osassa esityksiä, mutta nyt Sirpa Järvenpään sairastumisen myötä hoitaa homman, ainakin toistaiseksi. Mitä ammattitaitoa! Ei ole meinaan pieni rooli tämä.
Australialaisen Dick King-Smithin alkuperäistarina ja David Woodin näyttämöteksti on vähän sellainen ryysyistä rikkauksiin-muunnelma. Hyväntahtoisen leppoisa maanviljelijä Hogget (Stefan Karlsson) voittaa possun markkinoilta, ja joulupaistiahan siitä aiotaan, varsinkin rouva Hogget (Riitta Salminen). Mutta possupa sopeutuu farmin elämään hienosti, ja varaemonsa paimenkoira Flyn (Minna Hämäläinen) opissa siitä kehkeytyy myös oiva lammaspaimen. Tosin Flyn kovakouraiset paimennusmetodit ovat Baben mielestä ihan surkeat ja hän luottaa kohteliaaseen käytökseen. Lisäksi ystävystyminen lampaiden matriarkka Mään (Pia Kalenius) kanssa takaa lampaiden suopeuden myös paimennettavina. Vaan mitäpä siitä seuraa kun isäntä ilmoittaa Baben paimenkoirien taitolajien grand prix-kisaan?? Ja muuttaako rouva Hogget mielensä joulukinkkuasiasta?
Tämä on kyllä riemastuttava näytelmä ja sopii hyvin koko perheelle (ei ehkä ihan herkimmille katsojille, minä olen vissiin ihan siinä rajoilla). Olin iltapäiväesityksessä, joten katsomossa ei montaa aikuista lisäkseni ollut. Lapsille oli paljon hauskoja juttuja lavalla, mutta niin oli kyllä aikusillekin. Vähän kyllä hävetti, kun about 10-vuotiaat tytöt kääntyivät penkeiltään katsomaan mitä se täti tyrskii... Eli muistakaa ottaa myös nenäliinat mukaan!
Vaikka pukusuunnittelija Tuomas Lampinen tekee aina upeaa työtä, niin nyt on kyllä eläinpuvut kerrassaan huikaisevan hienot! Ihmiset jäävät tässä tweedeineen ja hienoine lätsineen kakkoseksi, vaikka nekin toki ihanan maalaisbrittiläisiä ovatkin. Vaan katsokaapa heti alussa upeasti leijuvaa afgaaninvinttikoiraa (Markus Ilkka Uolevin esittämänä). Miten hienosti liukuvärjätyt puvun sadat, ehkä tuhannet, hapsut heiluvat! Ja miten hauskat on lampaiden nukettajien pulleat pumpulihattara-asut, itseään sukivan kukon (Aaro Wichmann) tai pöyhkeän kalkkunan (Ulla Koivuranta) värikkäät höyhenpeitteet tai Mustat ratsastajat mieleen tuovat mustansynkeät kaatopaikkakoirat! Kerrassaan hienoa! Rouva Hoggetin lammastossut ovat ihana yksityiskohta. Jani Uljas on lavastanut todella autenttisen - mutta sopivan rennolla otteella - maatilamiljöön maissipeltoineen, paaleineen ja ennenkaikea monikäyttöisine taustakulisseineen. Tätä käytetään hykerryttävästi sekä paimennuskilpailuissa että auton kulkupaikkana. Tiedättekö kun joku tulee lähemmäs, se suurenee? No, tämä on niin ihana että en osaa kuvailla sitä edes tarkemmin. Pakko nähdä.
Isot kiitokset kaikille lavalla esiintyville, nukke-eläinten kanssa tai ilman. Huikeaa työtä.
Musiikkia on kivasti taustalla ja myös muutaman laulun verran, hauskasti Jussu Pöyhösen kääntämät sanat ja ihan toimivia (lastenlaulu)rallatuksia. Onneksi niitä ei ole kuitenkaan sen enempää; ei tämä kuitenkaan mikään maalaismusikaali ole. Jussi Vahvaselkää saa kiittää kivoista musasovituksista. Viulistikaksikko Ulriikka Heikinheimo ja Helena Puukka soittelee ihania folk/kantrirytmejään milloin missäkin nurkassa, oivallisesti miljööseen sopien. Just passelia!
Muutamia aika jänniäkin kohtia on, esimerkiksi kun kaatopaikkakoirat hyökkäävät lammaslauman kimppuun. Sen sijaan pelottavaa ei ole kahden karjavarkaan (M. I. Uolevi ja Pauliina Saarinen) vierailu. Se on komediakohellusta parhaimmillaan, ja kirvoittaa katsomosta makeat naurut. Niitä liikuittavia hetkiä on tietysti Mään kuolema, ja jo alussa paimenkoirapentujen myynti. Samaan aikaan mulla oli kotona myös sattumalta neljä paimenkoirapentua lähdössä maailmalle, ja varmaan senkin takia sai aikaan itkukohtauksen :-) Bordercolliepennut oli kyllä tehty hienosti kukin erinäköiseksi ja aivan huippuhienosti nuketettu. Hännät sen kun vispasi!
On muuten aivan mahtavaa kuinka maanviljelijä Hogget ja Babe löytävät jonkun sisäisen yhteyden heti alusta pitäen. Vaikka toinen on nukke! Nukeista muuten, ne ovat Heini Maarasen suunnittelemia ja rakentamia ja ihanan monipuolisia. Oikean lampaan kokoiset lampaat ovat ilmeikkäitä nekin, ja koiranpennut tulikin jo mainittua. Babe on aika veikeä ja veikeät ovat sen pyllistykset ja kiepahduksetkin. Sitten on mainiot ankat, ja rivitanssivat lampaat ja kaikkea muuta sensaatiomaisen hienoa! Siinä missä Milko Lehto on ohjannut upeasti kokonaisuuden, vastaa Timo Väntsi nukkeohjauksesta, ammattimiehenä. Pisteet molemmille; hienoa työtä kaikkinensa. Ulriikka Heikinheimo on suunnitellut hauskat koreografiat.
Eero Auvisen äänisuunnittelu moninaisine efekteineen osuu nappiinsa, kuten myös Mika Randellin valot. Ja Anna Kuljun maskeeraus pääsee tämmöisessä ihan oikeuksiinsa.
Babe - urhea possu on kyllä loistava nappivalinta koko suvun yhteiseksi teatterimatkaksi. Kyllä aikuinenkin viihtyy näin hyvin tehdyn teatterin äärellä. Ja on tässä opetuskin: vaikka joku on vähän erilainen, niin ketään ei saa kiusata. Ja jos uskoo itseensä, voi saavuttaa vaikka mitä! Kaikki on mahdollista! Jokaiselle aikuisellekin hieman mietittävää. Yleisökin saa hieman osallistua auttamalla Babea muistamaan lampaiden tunnussanan (joka on muuten todella piiiiitkä!).
Ah, kertakaikkiaan ihana teatteri-iltapäivä. Älkää unohtako Babe-leivosta väliajalla. Esityksiä on toukokuulle saakka, eli hyvin kerkeää vielä mukaan lampaiden ja muiden maatilan eläinten matkaan.
Valokuvien copyright Otto-Ville Väätäinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti