Esityksen alussa tulee jonkunlainen suurtalouskeittiöfiilis. Herra taiteilija tulee ja dippailee käsiään johonkin lämpimään nesteeseen; parafiiniin tai steariiniin kai. Tuloksena saadaan erilaisia käsimuotteja, jotka kuoritaan pois kuin kumihanskat. Hienoa että katsojat pääsevät kokemaan myös tämmöisen valmistelupuolen esityksestä! Käsivaloksilla on nimittäin tärkeä rooli tuonnempana.
Jokaiselle käsimallille luodaan oma ääni, ja luodaan äänimaton päälle oma käsisävellys. Erikoista ja kiehtovaa. Äänten ja valojen yhteispelillä kädet heräävät likipitäen eloon. Jonkinlainen kaksoisvalotusefekti. Hieman karmivaa, mutta hienoa. Kädet seikkailevat läpi esityksen, kuin Nion irrallisena osana. Ne tanssivat ja kiipeilevät, trikkihommia.
Esitys tutkailee elokuvamaailman lisäksi hauntologiaa, eli oppia poissaolosta läsnäolossa ja läsnäolosta poissaolossa. Taustakankaana toimiva verho herää eloon, silmän kestää hetken tottua näkyyn. Kuin kummitukset oikeasti olisivat liikkeellä. Projisointi on viimeisen päälle pikkutarkkaa. Green viittaa tässä tapauksessa myös elokuvanteon green screen-tekniikkaan, jonka avulla saadaan jälkituotannossa vaihdettua vihreän taustakankaan päälle jotain ihan muuta. Green on myös vanhaa slangia keskiajalta, tarkoittaen teatterin näyttämöä. Sopiva siis monin puolin.
Nion ja Janne Masalinin innovatiivinen äänisuunnittelu & musiikki ja Nion ja Johannes Hallikkaan upeat valot (ja koko visuaalinen suunnittelu) luovat kauniin taustan minkä päälle sirkustaiteilija Nio voi magiaansa luoda. Tyhjä estradi ja taustaverho houkuttelee mielikuvituksen vauhtiin ja loihtimaan esille ehkä jotain ylimääräistäkin.
Verho on kuin elävä olento ja sitä vahvistetaan erilaisin narutempuin. Välillä se tottelee käskyjä, ja sitten taas ei. Duetto verhon kanssa on huikea näky! Verho kamppailee, ja lopulta nielaisee koko Nion elävältä. Ja miten yksi käsimalleista on päätynyt pakettiin ja lähetetään Niolle takaisin, kuin joku mafiaelokuvan varoitus – maksakaa lunnaat tai muuten…! Elokuvamaailma on jotenkin kokoajan läsnä, ja todellisuus ja taikuus sekoittuvat ihmeellisesti. Se ajatus miten trikkejä luotiin elokuviin ennen tietokoneaikaa. Kuten vaikkapa Ray Harryhausenin trikit ja nuket… (näin kerran Lontoossa elokuvamuseossa näyttelyn hänen töistään - kiehtovaa ja käsittämätöntä).
Nio on mestari jonka visioita toteuttamaan hän itse on paras mies. Ohjauksen lisäksi myös videosuunnittelu on miehen käsialaa. Ja jo mainitut krediitit valoista, visuaalisesta suunnittelusta, musiikista ja äänistä. Nio on kuin velho, noita, loitsija. Kuin Prospero, joka komentaa luonnonvoimia Shakespearen Myrskyssä, samalla lailla hän nyt komentaa taustaverhoa!
Loppu oli hauska yllätys, kukapa olisi odottanut. Pisteenä iin päälle.
Kiehtova esitys. Kyllä tämä oli jotain todella erilaista, ihan nykysirkuksenkin mittapuulla. Avarsi maailmaani kyllä kummasti.
Kuvien copyright Tom Hakala.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti