Marika Vapaavuoren kirjoittama ja ohjaama BetteD on tarina perheestä, nuorten paineista muuttuvassa maailmassa, äiti-tytär -suhteesta, hyväksikäytöstäkin. Ennen kaikkea se on nuoren Onervan kasvutarina. Tai ainakin jonkunlainen tuokiokuva tämän päivän nuorten elämästä, millaisia asioita tapahtuu ja miten niistä selvitään. Yksin, yhdessä ja läheisten kanssa.
Onerva asuu kiireisen musiikintekijä-äitinsä kanssa kahdestaan, läheinen Kalle-eno viettää sapattia Portugalissa golfia pelaillen. Edesmennyt isä on vahvasti läsnä tämän lukemien Muumi-tarinoiden kautta, ja isälleen Onerva asioita kertoo iltaisin. Äidin kanssa on välillä haasteita, kelläpä teinitytöllä ei olisi. Äiti on uppoutunut tekemään musiikkeja Nemesis-tietokonepeliin ja leijailee treffeillä pelifirman pomon kanssa. Aikaa tyttärelle ei aina tunnu olevan. Kaverit painostaa laittamaan Instaan seksikkäämpiä kuvia, mutta Onerva ei oikein lämpene. Mutta volyymiripset tuntuvat tosi tärkeiltä ja suorastaan välttämättömiltä. Äidiltä salaa otetut ripset sysäävät Onervan monenlaisille poluille minne ei nuori tyttö haluaisi joutuakaan. Samaan aikaan äiti kamppailee omien ongelmiensa kanssa, ja Onerva ei saa oikein tukea mistään. Bussimatkaihastus Laurikin vaikuttaa etääntyvän.
Mutta asioilla on taipumus järjestyä, ei aina siten kuin haluaisimme tai toivoisimme, mutta jotenkin päin. Niin tälläkin kertaa. BetteD päättyy suorastaan onnellisesti ja langanpätkät solmitaan yhteen sujuvasti.
Nämä metoo-teemat ja "ei se nyt niin vaarallista ole jos tissiä vähän koittaa"-tyyliset heitot on olleet paljon pinnalla viime vuosina. Ihan syystä toki. Tärkeitä asioita. Onerva osoittaa olevansa toimija eikä uhri. On hienoa että nuori nainen on kyvykäs ja aloitekykyinen, eikä odottele jotakuta (yleensä miespuolista) pelastamaan itseään pulasta.
Juulianna Mäkelä on tosi loistava nuorena Onervana. Tämä on samaan aikaan herkkä ja tavallinen, hyvin jalat maassa oleva tyyppi. Sellainen naapurintyttömäinen, joka uskoo oikeudenmukaisuuteen. Hänellä ei ole tarvetta tehdä itsestään tyrkkyä someen, kavereita ja harrastuksia on, ja koulukin sujuu. Eikä ole se oma juttu olla kaunis. Tärkeämpää on olla oma itsensä (mä niin samaistun Onervaan!).
Helena Puska taipuu hienosti myös tuplarooliin. Onervan Kukka-äitinä hän on uranainen, joka ei kuitenkaan anna voitontavoittelun sokaista itseään. Mutta samalla intensiteetillä tehdään ripsiteknikko Inkakin, joka on kyllä oikein oivaltaen tyypitelty kauneusalan toimija. Ei millään pahalla, mutta mielikuva pinnallisesta tyrkystä istuu kyllä vahvasti tämän alan ihmisissä, ja niitä näitä höpöttävä Inka ei ainakaan tätä mielikuvaa kumoa. Jussi Jätinvuori oli tuttu jo viime syksyn Hattaraa ja Pelkotiloja -esityksestä ja hienosti hän taas kaksi erilaista rooliaan selvitti, niljakkaan Tapsan ja sympaattisen hipahtavan Kalle-enon. Herkän ja sympaattisen Laurin nahkoihin ui tosi lahjakas Kalle Kurikkala, ketä olen aiemmin nähnyt loistavassa pääroolissa Kotkan kaupunginteatterin Ystävät hämärän jälkeen -näytelmässä sekä Turun kaupunginteatterin Viimeinen laiva -musikaalissa. Lisäksi Kalle näyttelee menestyksen sokaisemaa Sebastiania, jolle koittaakin nolo loppu (ja ihan syystä).
Juho Lindströmin valoisan ilmava lavastus on tosi hyvin muuntautuva kauneussalongiksi tai bussiksi. Toki kiertävän teatterin lavastuksen on mahduttava pakettiautoon, mutta muunneltavuus ja logistiikan helppous voidaan toteuttaa myös silmää miellyttäen.
Mulle tuli kaksikin näytelmää mieleen, lähinnä näistä tietokone/räiskintäsotapeliteemoista, missä pelien käyttäjät luulevat pelkästään pelaavansa, mutta sitten eivät kumminkaan. Siipirikko Valtimonteatterilla ja Ender's Game Teatteri Toivossa. Toki tässä BetteD:ssä se vain yksi näytelmän juonirönsyistä, mutta samantein kun Onerva ja Kukka pelaavat isolla videoscreenillä, mieleni vei minut näiden kahden näytelmän visuaalisiin kuviin. Heikki Järvinen on muuten suunnitellut BetteD:n näyttävät videot. Varjokuvia/-teatteria käytetään myös paljon; ja taitavalla valaistussuunnittelulla (Antti Kauppi) saadaan lavastuksen sermit pelaamaan yhteen. Vielä pitää mainita Paula Varis ja hänen loihtimansa puvut. Silmiä miellytti.
Oikein kiva näytelmä, ja niin tässä ajassa. Hyvää työtä taas taitavilta nuorilta näyttelijöiltä, ja koko porukalta. Kiitos!
Kuvien copyright Jari Kivelä.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti