Hattaraa ja pelkotiloja oli "episodikomedia unelmista, peloista ja inhimillisyydestä" - ja sitä se kyllä oli. Pieniä tarinoita nuorista ympäri Suomea. Surullisia, haikeita, hauskoja, vähän pelottaviakin tarinoita. Pääsääntöisesti mukaviin tunnelmiin loppuvia, vaikka ensin saattoikin vaikuttaa joltain muulta. Esitystä varten tehtiin nettikysely, ja lisäksi käsikirjoittaja-ohjaaja Muranen kiersi kouluissa haastattelemassa nuoria. Näitä vastauksia on sitten hyödynnetty, niin kertomuksissa kuin suorina lainauksinakin episodien välissä. Unelmia ja pelkoja on monenlaisia, ja aika samoja latuja ne kulkevat nuoremmilla ja vanhemmilla. Läheisten menettämiset, yksinjäämiset, sodat, väkivalta, pimeä, hämähäkit, käärmeet... lista on loputon. Yleisökin sai alussa osallistua pieneen pelkogalluppiin, ja minulle hieman yllättäen pellet olivat aika monen katsojan pelkolistalla. Mutta ei esitys pelkkiä pelkoja käsitellyt vaan myöskin unelmia! Kyllä niitäkin nuorilla oli, isompia ja pienempiä.
Alussa kaikki oli pinkkiä ja kevyttä ja hattaraa, mutta onneksi se hömppä jäi sitten siihen. Välillä oltiin niin tutuissa asioissa vaikka omasta nuoruudesta onkin kauan aikaa. Kyllä ne epävarmuuden, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteet ovat hyvin jääneet mieleen. Ja ei ne kaikki suikaan nuoruuteen ole jääneet. Välillä sai pyyhkiä silmistä kyyneleitä, sekä naurusta, haikeudesta, kaihosta että yleisestä liikutuksesta. Nämä ovat niin aidonoloisia tyyppejä. Lavalla on hirmuisen taitava näyttelijänelikko, joka muuntautuu käsittämättömän monipuolisiksi hahmoiksi. On uraohjusvanhempia, kannustavia opeja, pieleenmennyt työpaikkahaastattelu. On rehellisiä nuoria, epävarmoja, rohkeita ja ei-niin-rohkeita. On kamalia vanhempia, on väkivaltaisia vanhempia. On ylipirtsakka tubettaja ja poika joka harrastaa... jotain hieman erilaista. Näytelmä nuorista nuorille (ja meille hieman vanhemmillekin). Kiitos Jenni Helenius, Jussi Jätinvuori, Satu Lemola ja Alexander Wendelin. Kaikki karismaattisia, lahjakkaita, muuntautumiskykyisiä ja vieläpä hyviä laulajiakin. Aina jaksan hieman ihmetellä mistä Ahaa löytää näitä lahjakkaita nuoria näyttelijöitä, vuodesta toiseen. Hyvä että löytää.
Kieli on ihan aidonoloista myös, ei mitään päälleliimattua ja aikuisten sanelemaa. Samoin kun Turun kaupunginteatterin Varissuo-musikaalissa, se tuntuu sopivalta nuorten suuhun. Ei tule noloa ja myötähäpeävää oloa. Hauskoja läppiä "kehot ne on virtahevollakin ja silti ne ui" -tyyliin. Tykkään kovasti kun eri murteita on käytetty niin hyvin. Ja näyttelijät haltsaa nekin suvereenisti.
Moni asia on niin käsittämätöntä tämän päivän maailmassa. Ja tämä tuodaan hyvin esille tässäkin esityksessä. Kuten sekin että miten jonkun telkkarin talent-kisan voi voittaa aivoton julkkistyrkky-bimbo vetäen kauheaa coveria. Kun toinen ehdokasa olisi herkkä poika itsetekemänsä biisin kanssa, mitä itse kitaralla säestää. AAARGH!
Nuoruus on kipuilua ja haaveilua, noloja tilanteita ja itsensä voittamista, häpeää ja voiton hetkiäkin. Niitä kaikkia saadaan me myös katsomossa kokea. Ja asettaa tämä vähän asioita perspektiiviinkin; yhden nuoren suurin unelma on päästä perhekodista omaan kotiin.
Lämmin kiitos työryhmälle, ja taas kerran Miikalle ihon alle menevästä esityksestä.
Kuvien copyright Jari Kivelä.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti