Teatterivuoteni viimeinen esitys osui sattumien summana Turkuun. Muutamia kertoja tänä syksynä olen koittanut päästä katsomaan Something Rottenia, mutta nyt vasta onnistui. Vaan hyvää kannattaa odottaa, se on mottoni. Yksi niistä. Something Rotten on kyllä mainio musikaali. Tämä oli nyt neljäs eri tuotanto minkä pääsin kokemaan, ja jopa toinen ruotsinkielinen! Ensin Ruotsissa Wermland Operan versio 2018, sitten Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella 2021 ja vielä Lahden kaupunginteatterissakin 2022. Kaikissa oli omat hyvät puolensa ja silti riittävän erilaisia jotta pysyy katsomisinto yllä.
Something Rotten on mainio musikaali musikaaleista, niiden tekemisestä ja lainalaisuuksista. Kaikki tämä Shakespearen aikaan sijoitettuna. Kieli poskella tehty, svengaava ja hillittömän hauska. Kaikkein eniten saa irti mikäli musikaaliskene ja/tai Shakespearen näytelmät ovat tuttuja, mutta varmana toimii muillekin. Onhan tässä mukana kaikki mahdolliset ja mahdottomat musikaalikliseet! Markku Nenosen ohjaama ja koreografioima musikaali tarjoaa kieli-iloittelua, tanssia, laulua ja monenmoisia juonenkäänteitä. Oli myös erittäin kiinnostavaa nähdä paljon itselleni uusia (ruotsalaisia) musiikkiteatteriammattilaisia lavalla!
Tarinassa köyhät veljekset koittavat luoda elantoaan Lontoon teatterimaailmassa, ja jatkuvasti Shakespeare ja muut osaavammat vievät parhaat ideat ja katsojat. Kunnes pienillä vippaskonsteilla ja perheen säästöillä osutaankin kultasuoneen - ja löydetään uusi tapa viihdyttää katsojia, musikaali! Mitä siitä seuraa, no kaikenlaista kommellusta ja väärinkäsitystä, kuin Shakespearen näytelmissä konsanaan.
Lavastaja Jani Uljas on jo tämän kerran lavastanut, Törnävän kesäteatteriin. Nyt nähdään siitä hieman jalostuneempi muoto, mutta Globe-teatterin pyöreä muoto on se pääjuttu tässäkin. Lava ei ole suurensuuri, mutta hienosti elementit kääntyvät ja muuntuvat toisiksi tiloiksi. Jylhää ja komeaa. Elina Vättö on loihtinut upeat steampunk-henkiset asusteet, joissa silmä lepää. On toki 1500-luvun lopun muotivirtauksia, sametteineen ja röyhelöineen, mutta hienolla spefi-twistillä. Shakespeare pukeutuu kuin glamrocktähti. Ja sitten on kultaa ja kimallusta kun päästään musikaalijuttuihin. Shylock juutalaisena liituraidassa, mutta takki pinkillä glittervuorella, koska hän on teatteri-ihminen. Nigel Bottom voisi olla ilma-aluksen kapteeni tai tutkimusmatkailija! Ihanaa silmäkarkkia, ja Sarianna Sormusen maskeeraus täydentää visuaalisen ilmeen.
Harmikseni musiikki tuli nauhalta, ja vaikka Martin Segerstråle vastaa musiikkipuolesta, en oikein tiedä mikä hänen tehtävänsä on? Kuitenkin jonkunlainen kapellimestari, tai musiikillinen esimies. Onhan se toki iso säästö jos ei tarvitse isolle bändille maksaa joka esityksestä, mutta jotenkin elävä musiikki kuuluisi musikaaliin. Jaakko Savelan äänisuunnittelu ja Antti Niitemaan valot toimivat hyvin yhteen kaiken muun kanssa.
Musikaaliperinteiden mukaisesti tässäkin on paljon steppausta, ja niiden koreografioista voi kiittää Säde Kajovaaraa. Muutenkin tanssinumerot ovat kivaa katsottavaa, ja vauhdilla mennään. Toisen näytöksen aloittava pyyhekoreografialeikki on hauska.
Bottomin veljeksinä nähdään ruotsalaiset Elias Wallin (Nigel) ja Eric Hallengren (Nick), jotka molemmat olivat onnistuneita rooleissaan, varsinkin Wallin ujona reppanana. Nickin vaimo Bea on ÅST:n oma Daniela Franzell, joka on ihana topakka ja räyhäkkä-ääninen. Sekopäisenä Nostradamus-ennustajana säkenöi hurmaava Victor Molino Sanchez, Ruotsista hänkin. Aika hauskat ennustuskoreografiat, Mainio Samuel Karlsson on monesta ÅST:n jutusta tuttu, ja sopii vallan mainiosti Shylockin rooliin heinäsirkkamaisine olemuksineen ja innostuvine käsienliikkeineen, joissa popkornitötterö heiluu.
Kiihkouskovaisena puritaanina mylvii Ingemar Raukola, ja tämän Jeremiah onnistuu naurattamaan joka kerta kun avaa suunsa ja varsinkin kun puhaltelee poskiaan. Herkullisia (ja hekumallisia) repliikkejä. Muutenkin koko puritaaniporukka on hulvaton, ja mitkä gospelhenkiset kuviot. Veli Jeremiahin hieman maallisempana tyttärenä Portiana ihana raikas uusi tuttavuus Ruotsista, Josefina Hebbe. Tykkäsin! Ja mikä ääni! Ivan Persson oli oivallinen trubaduuri, ja taas uusi ruotsalaistuttavuus mitä pidettävä silmällä jatkossa.
Sitten meillä on vielä hulvaton Lordi Clapham (Jerry Wahlforss) pinkeissä höyhenissään, campin ruumiillistumana, haa! Wahlforss on aina oivallinen, ja niin nytkin (parhaat lavaltapoistumiset!) Sokerina pohjalla vielä master Shakespeare eli David Lindell, jonka näin viimeksi Svenskanin Next to Normalin Gabe-poikana, *hieman* erilaisessa lookissa. Tässä Shakespeare on glamrocktähti, turhamainen ja itsekeskeinen - ja valmis pöllimään kaikki ideansa muilta. Hersyvä ja herkullinen rooli, ja Lindell vetää viileän rauhallisesti homman kotiin.
Kyllä hieman pienemmälläkin porukalla saadaan aikaan näyttävä ja toimiva esitys, vaikkei sitä livebändiä olekaan. Something Rotten nauraa koko musikaaligenrelle ja pönötyksestä ei ole tietoakaan. Ilta on mitä viihdyttävin, ja nautin kyllä täysin siemauksin ÅST:n versiostakin. Moni lauluista jää päähän soimaan ja omelettiaiheiset asiat jaksavat naurattaa. Ja kyllä mä sitä ruttoaiheista musikaalia fanittaisin. Lopun yltiöamerikkalainen musikaalikliseesumppu on jo aika överi! Oivallinen päätös teatterivuodelleni.
Esityskuvien copyright Pette Rissanen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
