Vuodenajat - puutarhatonttujen matkakuvia / Tanssiteatteri Hurjaruuth 2.10.2024

Mikä voisi olla ihanampaa kuin neljä puutarhatonttua touhuilemassa omiaan, vuodenaikojen vaihtuessa?Tanssiteatteri Hurjaruuthin syksyn koko perheen tanssiteos Vuodenajat - puutarhatonttujen matkakuvia on aivan hurmaava. Neljä taitavaa tanssijatonttua esittävät Vivaldin Vuuodenaikojen säestyksellä kukin oman soolo-osuutensa. Teatterin uuden taiteellisen johtajan, koreografi Jyrki Karttusen uusin teos on hirveän ihana ja innovatiivinen, ja hurmasi ainakin tämän aikuiskatsojan totaalisesti.

Jollain tavalla näen tämän sisarteoksena Karttusen Keijukaisneuvos Koo -teokselle. Näissä kömpelöissä (mutta ah niin sutjakoissa) tontuissa on jotain samaa kun eri viikonpäiviä personoivissa tyypeissä. Ruskeisiin haalareihin ja harmaisiin pipoihin pukeutunut nelikko yhdistelee tanssiin klovneriaa, miimiä, ja akrobatiaa, slapstick-komediaa unohtamatta. Keväällä aloitetaan ja Mikko Makkonen on hurmaava mummomaisessa kukkatakissaan ja alusvaatteissaan. Tanssissa on breakdancemäisyyttä. Kevät on arvaamaton, yhtäkkiä voi nousta tuulenpuhuri. Mutta perhoset lepattavat, vesi solisee kuin kutsuen hyppimään lätäköissä ja muuttolinnut palaavat. Rakastan sitä miten hienosti valoilla (Anna Pöllänen) ja äänillä (Tuomas Fränti) saadaan loihdittua esimerkiksi se lätäköissä hyppiminen.

Anna Sinkkosen lavastuksen keskiössä on valtava pahvinen kuvakirja, jonka sivuilta pompahtavat eri vuodenaikaelementit, ja vähän muutakin. Miten hieno kirja! Ja muutkin lavastuselementit ovat pahvia taitavasti hyödyntäviä. Sinkkonen vastaa myös pukusuunnittelusta, johon kuuluu kivoja väriläiskiä.

Kesä (Tanja Illukka) saapuu sinisellä kleinbussilla, kuinkas muuten. Kesään toki olennaisesti kuuluu laituri ja aurinko sekä telttailu. Kivasti androgyyni kesä onkii ja käy eeppisen taistelun kalan kanssa (tämä on lapsikatsojista tosi hauskaa). Takanani istunut lapsi henkäisi: "noin pieni kala ja noin iso hässäkkä"! Kalan sukellus katsomoon saa aikaan riemunkiljahduksia.

Myös pyykkinarujumppa possuineen ja käsittämätön jäätelötötteröshow herättävät katsojissa ihastusta. Ihmettelen itsekin vielä esityksen jälkeen miten se tötterötemppu tehtiin? Hienot hidastukset - kuka saa tötterön? Ja vähän jongleeraustakin. Hurmaava kesä!

Tanssijat ovat kyllä taitavia ja moneen taipuvia. Tunnin mittaiseen esitykseen mahtuu myös ihanan yleisötyöntekijä Pauliina Aladinin jutustelutuokio lapsikatsojien kanssa. Oli meitä aikuisiakin kourallinen, siis muitakin kuin päiväkodin työntekijöitä. Ehkä perheet käyvät enemmän viikonloppuisin kuin arkisin klo 10 näytöksissä, koska tämä on kyllä koko perheen esitys. Aikuisillekin varsin viihdyttävää.

Tietenkin syksyyn kuuluu keltainen sadetakki, sydvesti ja kumisaappaat. Syksy (Eero Vesterinen) koittaa saada puusta putoavia lehtiä takaisin. Turhaan. Lehtien heittely yleisölle sai aikaan tilapäisen hysterian ja koko esitys unohtui hetkellisesti. Pahvin monipuolinen käyttö lavastuksessa ja rekvisiitassa on kyllä esimerkkillistä. Syksyn tanssahtelussa on pieni Singing in the Rain -kohtaus ja näen vähän Chaplinin kävelyäkin siellä. Eikä onnistu tanssimuuvien opettaminen, ei.

Talvea taustoittaa hieno kaupunkisilhuetti. Tuuli puhaltaa, tontut ovat kaivaneet lapaset käsiinsä ja heittelevät lumipalloja. Hillitön lumisota robottimaisine liikkeeineen. Talveen kuuluu myös joulu ja yhdestä paketista paljastuukin pieni rengas, joka maagisesti kasvaa suureksi cyr-renkaaksi! Sillä Talvi (Milja Jaskari) taituroi ja yleisö on ihastuksissaan. Mikä hieno päätös monipuoliselle vuodelle!

Vuodenajat on hauska ja juuri sopivan mittainen myös lapsikatsojille. Siinä on paljon iloa ja leikkisyyttä ja kuhunkin vuodenaikaan sopivia juttuja jotka kaikki tunnistavat. Tontut ovat hurmaavia! Ja teoksen visuaalisuus luottaa yksinkertaisuuteen mutta on kertakaikkisen nerokas. Lopun kukka on vielä piste iin päällä. Hurmaannuin! Esitykset jatkuvat ensi keväänä, menkää ja löytäkää sisäinen lapsenne.

Esityskuvien copyright Marko Mäkinen. Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Talvisirkus: SUPER / Tanssiteatteri Hurjaruuth 22.12.2023

Tänä vuonna pääsi taas kokemaan Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkuksen; edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Kaksi viimeisintä on siis jäänyt näkemättä, harmikseni. Sanna Silvennoisen ohjaama Super suuntaa erilaisten supersankareiden ja -voimien ihmeelliseen maailmaan, Superversumiin. Minähän olen normaalisti kovastikin supersankariasioiden pauloissa.

Mutta voih, jotenkin esitys jäi hieman laimeaksi, moni tempuistakaan ei pahemmin säväyttänyt, enkä siten kokenut aikaisempien vuosien esitysten lumoa. Ei Superissa toki mitään vikaa vikaa ollut, mutta tällä kertaa ei vain lähtenyt. Kolmen aikuisen ja yhden teini-ikäisen testiseurueemme oli aika samoilla linjoilla.

Menoa ja meininkiä oli, ja sitä säesti vallan mainio livebändi Ninja Beat (Niko Votkin, Einari Stylman, Tapani Varis) moninaisine rytmeineen. Instrumenttejä oli laidasta laitaan, munniharpusta läskibassoon ja harppuun. Samoin musiikkityylit vaihtelivat lattareista itämaisiin sävyihin ja leffahenkisestä musiikista diskopoppiin. Mikä aina kuhunkin esitysnumeroon parhaiten passasi. Kyllä elävä musiikki sirkuksessa on parasta! Ja visuaalisesti näyttävää orkesteria oli kyllä ilo myös katsella. 

Tanssin talon estradilla nähtiin monenlaista temppua, osa näyttäviä, ja osa jäi hieman laimeiksi. Kertojaääni selosti tapahtumia, en tiedä miten tarpeellinen se oli. Kai ajatuksena oli irrallisista numeroista sitoa yhteen joku tapahtumaketju, mutta tässä ei ihan onnistuttu. Kaiken taustalla oli näkymättömän Häive-Aaveen metsästys. Häive-Aave kun oli sinne tänne poukkoileva valokeila, hauskoilla ääniefekteillä varustettuna. Supervoimistaan huolimatta ei sekalainen sirkusretkue saanut tätä kiinni koko illan aikana!

Toisena sivujuonteena oli omia supervoimiaan etsivän klovnin (mainio Gaby Muñoz) seikkailut isojen pulujen kanssa. Nämä saivat kyllä hymyn huulille, sekä klovni että linnut. Esityksen parasta antia kyllä, vaikkei Kipinä-Gaby varsinainen supersankari ollutkaan (tai ehkä juuri siksi). Myös yleisöstä napattu avustaja hekotteluineen oli mainio, hänet voisi palkata vaikka ensi vuoden Talvisirkukseen avustajaksi?

Eetu Rannan diabolo-numero ja myöhemmin ruoskanäytös oli näyttävää, silloin kuin temput onnistuivat. Harmillisesti molemmissa oli jonkun verran tiputtelua. Nathan Jonesin ja kumppaneiden renkaidenläpihyppelyt olivat upeita; notkeita ihmisiä ja näyttäviä loikkia. Kyllä on pehmeän ja helpon näköistä silloin kun sen osaa. Sen sijaan itämainen kungfu/karate isä-tytär esitykset eivät ehkä sopineet kokonaisuuteen kovin hyvin. Muutenkin osa numeroista oli hieman venytettyjä, ja tyhjäkäyntisiä keskellä esitystä.

Äänisuunnittelusta (Atte Olsonen) pitää kyllä kiittää! Sateen ropinat kuuluivat ympäri salia ja muutenkin ääniefektit toimivat hyvin. Pidin kovasti myös esityksen visuaalisesta puolesta (Mirkka Nyrhinen ja Juho Rahijärvi), niin hienoista taustaprojisoinneista kuin kauniista puvuistakin (Nyrhinen). Lava oli iso ja elementtejä siellä aika vähän eli esiintyjille oli hyvin tilaa temmeltää. Välillä trampoliini ilmaantui toiseen laitaan, ja sveitsiläiskaksikon Florian Grobétyn ja Raphaël Perrenoudin tramppatemput olivatkin huikean hienot!

Esiintyjäkaarti oli kovin kansainvälinen, kuten sirkuksissa on ollut tapana. Omaa eksotiikkaansa esitykseen toi Yuridia Ortega Fragoson hiuksistariipunta, joka sai omankin päänahan syyhyämään. Guzalnur Uqkun kynttelikköakrobatianumeroineen oli vaikuttava. Ylipäätään tulinumerot ovat aina hienoa katsottavaa. 

Tontut ja possut ovat Talvisirkuksen esityksissä mennen talven lumia ja tilalla ovat kömpelön hellyyttävät jättipulut, jotka jättävät (varsinkin lapsiyleisön iloksi) lörtsyjään ääniefektien säestäminä sinne tänne. Kyllä niiden teputtelut ja jengiytymiset viihdyttävät aikuiskatsojia (vaikka possuja ikävöinkin).

Parin tunnin esitys sisälsi väliajan eli varmaan ainakin lapsikatsojille sopivan mittainen. Itse jäin kaipaamaan tiiviimpää juonta ja paremmin kuljetettua tarinaa, sekä toimivia temppuja ilman tyhjäkäyntiä. Monta ilahduttavaa valopilkkua esityksessä kyllä oli, mutta kokonaisuus ei kantanut, ainakaan edellisvuosien tapaan. Vaan monen perheen jokavuotisena joulunajan perinteenä Talvisirkus pitää paikkansa. Esityksiä on vielä tammikuun loppuun.

Esityskuvien copyright Minna Hatinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Talvisirkus BAU / Tanssiteatteri Hurjaruuth 6.12.2019

Tänä vuonna Tanssiteatteri Hurjaruuthin perinteinen talvisirkus sukelsi Kaapelitehtaan historiaan, rakennustyömaan meteliin ja betoniestetiikkaan. Talvisirkus BAU oli visuaalisesti pelkistetty, mutta jotenkin se historian siipien havina yhdistettynä nykysirkustelutemppuihin toimi hienosti. Lisäksi raksa-ammattilaisten kanssa nähtiin menneestä muistuttavia kummituksia.

Liisa Risun ohjauksessa yhdistyi siis menneisyys ja tulevaisuus jouhevasti. Katseet ovat kääntyneet jo ensi vuoteen, kun Talvisirkus siirtyy Suvilahden Kattilahalliin evakkoon, uuden Tanssin talon tieltä, joka siis laajenee Kaapelitehtaan Pannuhalliin. Rouhea halli näyttää nyt paljaat kasvonsa. Tila on auki kattoon asti ja yläkerran ikkunoista näkyy videomuodossa talvimaisemaa, ja taitaa siellä vilahtaa tonttujakin. Ei ole kankaita peittelemässä tai siloittamassa mitään ja luomassa sisäsirkuksen illuusiota. Jyrki Pylväs on siis onnistunut lavastuksessa hienosti! Tai tilahan on tämä, ja lavastus on oikeastaan vain isot rakennustelineet, joita käytetään tempuissa. Oleellisesti visuaaliseen puoleen kuuluu myös taitava videosuunnittelu, Joona Petterssonin käsialaa, jossa hyödynnetään myös vanhoja rakennuspiirroksia ja kuvia Nokian Kaapelitehtaasta. Hienoa!

Rakennustelineet myös majoittavat kolmehenkisen bändinkin uumeniinsa. Iiro Ollilan säveltämä ja oivallisen Emily Bronte Nursery Rhyme Orchestran (Salla Markkanen, Senni Eskelinen ja tuuraajana toiminut Ville Syrjäläinen) esittämä monipuolinen musiikki oli varsinainen potpuri kaikkea mahdollista. Tunnelmallista ja seesteistä, ja sitten taas räjähtävää voimaa. Saamelais-etnohenkistä, ja miten hienoja biisejä mm. Bronten runoista! Ja kantele!! Kyllä elävä musiikki sirkuksessa vaan on jotain ihan muuta!

Musiikin lisäksi myös koko teoksen äänisuunnittelu oli varmaan haaste, koska tila on niin iso ja kolho. Hyvin on Mauri Siirala ja Aki Nousiainen tässä onnistuneet. Kaikenlaiset raksaäänet, ukkoset jne toimivat tässä kokonaisuudessa.

Temppukavalkadi on runsas ja välillä aika nopeatempoinenkin. Akrobatiaa monessa muodossa, jongleerausta, diaboloa, hienot viputikkaat. Ja vertikaaliköysinumero! Vipulauta on aina yksi suosikkinumeroitani, ja aivan mahtavia hyppyjä siinä nähtiin tälläkin kertaa. Flyygeli on mukana monessa numerossa myös! Parkour on hienoa katseltavaa ja nyt sitä nähtiin lavalla ja telineissä ja jopa flyygelin kanssa. Hampaatkin jo irtoilee, mutta ei hätää, kyllä sekin fiksataan. Tämä duunariporukka korjaa kaiken! Jos sitä joku jumiutuu putkenpätkään, niin ei sekään haittaa. Ja välillä voi joku menneen ajan haamukin lurauttaa pienet balladit, vaikka yläilmoissa. Niin kotimaisista kuin kansainvälisistä sirkusartisteista koostunut poppoo on kyllä taitavaa.

Joona Huotari on suunnitellut ihanat puvut, varsinkin ne kummitusten turnyyrihameet ja pitsiröyhelöt! Raksa-asut ovat enemmän tarkoituksenmukaisia kuin kauniita, mutta esityksen kokonaisestettiikkaan just passeleita. Ja sitten vielä Riku Virtasen valot! Hämyisen sinertävää kun menneisyyden tyypit putkahtavat esiin, kolkon modernia raksamiehille. Hieno kontrasti.

Talvisirkus BAU ei ollut niin selkeästi juonivetoinen kuin jotkut aiemmat Talvisirkuksen esitykset, mutta ei se menoa haittaa. En tiedä miten hyvin perheen pienimmät juonessa niin mukana pysyvätkään, temppujahan he kai monesti ovat tulleet katsomaan.

Mutta sitä en ymmärrä että katsomoon tullaan syömään omia eväitä, siis esityksen aikana! Takanani istui iso porukka, ilmeisesti isovanhempineen kaikkineen, ja muutama minuutti ennen esitystä he kaivoivat eväsleivät ja kahvitermarit esiin ja kävivät piknikille! Eikö eväitä voisi nauttia väliajalla? Jonkun karkin ja popkornin vielä ymmärränkin sirkuksessa, mutta että kahvitermarit. Lisäksi vieressäni istui äiti kahden tyttärensä kanssa, ja äiti alkoi tekemään väliajalla läppärillä jotain hommaa, jota jatkoi iloisesti esityksen jo jatkuessa. Kylläpä se valo näkyy kauas, vaikka sen läppärin sitten laskeekin kansi auki jalkoihinkin... En ymmärrä. Aikuisethan tämmöiset esiintyjiä halveeraavat (meistä kanssakatsojista puhumattakaan) tavat opettavat valitettavasti myös jälkikasvulleen. Että esitystä seurataan vähän sivusilmällä, ja samalla voidaan katsomossa jutella omia, räplätä kännyköitä ja evästellä. Ei näin.

Ensi vuonna sitten Suvilahdessa!


Esityskuvien copyright Uupi Tirronen. 2 ja 4. lavastuskuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Talvisirkus: Rakkaus / Tanssiteatteri Hurjaruuth 8.12.2018

Tämänvuotisen Hurjaruuthin Talvisirkuksen teemana & nimenä oli Rakkaus. Aika laaja käsite, mutta aika mahtavan ohjelmakokonaisuuden ovat käsikirjoittajat Sanna Silvennoinen, Mirkka Nyrhinen ja Juha Rahijärvi aiheesta laatineet. Ei ole lainkaan ikävä possuja ja tonttuja. Kun vielä Silvennoinen on tarttunut ohjaajan vaativaan pestiin, ja saanut kaiken toimimaan näin hienosti, niin ei voi kun hattua nostaa!

Ennenkaikkea esitys on värikäs! Todella värikäs! Mirkka Nyrhisen loihtima viidakkomiljöö upeine monenkirjavine lintuineen vangitsee katseen koko esityksen ajaksi. Esiintyjien puvut ovat viimeisen päälle mietittyjä ja kauniita katsella. Sieltä voi bongata papukaijaa ja tukaania ja flamingoa ja ties vaikka mitä. Sirkuksessa asujen pitää olla näyttävän lisäksi myös joustavia, kestäviä ja toimivia. Olisin voinut katsella tätä lintushow'ta tuntikausia.

Lavalla on kaksi lintujoukkoa, tummanpuhuvat (mitä kimaltavia sinimustia, tummanliiloja ja smaragdinvihreitä höyhenpukuja) ja punaisen sävyiset linnut. Keskenään miteltiin monenlaisissa kuvioissa, ja kunnon Romeo & Julia-traditioon kuuluen oli siellä romanssejakin! Tästä vastakkainasettelusta saatiin jännitteitä esitykseen.

Lintuparven lisäksi lavalla hääri oivallinen Cupido (Hanna Terävä) nuolineen. Niitä hän sitten ammuskeli sopivina hetkinä sinne ja tänne. Yksi sattui surumielisen pörröpää-klovnin (Tomeu Amer) sydämeen ja hän poimikin vieressäni istuneen perheenisän mukaansa lavalle. Huh, onneksi meni ohi tällä kertaa. Mutta tarttee sanoa että olipa hienoa heittäytymistä mukaan esitykseen tältä mieheltä! Oli niin riipaisevaa kun muut lavalla löysivät rakkauden, mutta klovni-ressu jäi aina yksin. Myöhemmin hän kyllä voitti sydänsurunsa ja taituroi rhönradilla. Ja vielä ihan lopuksi tikkailta löytyi se oikea lempikin.

     

Esityksessä nähtiin paljon hienoa akrobatianumeroita ja suureksi ilokseni paljon tanssi/akrobatia-juttuja permannolla. Kaksi huikean taitavaa b-boyta (opin muuten tässä yhteydessä, että breakdance-taitajia kutsutaan nykyään tällä nimikkeellä) eli Andrii Pluto ja Emre Sevim vetivät lattialla sellaiset breakdance/akrobatia/trikkauskuviot että monttu auki katsoin! Ihan parasta! Lisäksi silmä lepäsi Matti Koskelan käsinseisoja- ja muissa akrobatianumeroissa. Huimaa! Mulle riittäisi esitykseksi tämmöinen sirkustelu; ei tartteisi mitään trapetseja, klovneja, jonglöörejä, eläimiä eikä muita härpäkkeitä. Mutta kyllä jongleerausta katselee ihan mielellään, varsinkin kun on tehty hieman erilainen esitys, kuten Wes Peden veti tällä kertaa.

     

Yksi tämän häikäisevän sirkusiltapäivän parhaista jutuista oli ilman muuta myös svengaava viidakko-orkesteri, tai sirkusorkesteri Peloton - ihan huikea kombo! Jazzahtavaa menoa, mutta kaikin mahdollisin maustein, ja instrumentein. Ensimmäisen näytöksen lopuksi saadaan aikaan ihan melkein gospelhenkiset bileet, kun koko esiintyjäporukka änkeytyy mukaan menoon! Wau! Toisen näytöksen aloittaa taas herkkä kelttiläinen harppu; parasta! Kiitos musiikista Otto Eskelinen, Pentti Luomakangas, Tapani Varis ja Niko Votkin! Kyllä sirkukseen kuuluu livemusiikki.

Arce López Gutiérrez on todella näppärä kiinalaisen tolppansa kanssa (huh mitkä pudotukset) ja Griselda Juncà taituroi trapetsilla upeissa höyhenissään; häkkilinnulle koitti lopulta vapaus. Cyr-vanne pyöri ja kieppui  sihteerilintumäinen Aino Savolainen sisällään - tätä on aina hieno katsella. Rakkaus ei aina ole kuitenkaan niin toivottua, ja epätoivoinen koittaa paeta ihastunutta tikkailla. Pariakrobatiaa voi toteuttaa näinkin!

     

Paljon hienoja koreografioita koko sakilta, ja ammattilaisten (Katja Koukkula ja Jussi Väänänen) kädenjälki kyllä näkyy. Hienoja illuusiojuttujakin oli, silmäni lumoutuivat mm. jousiammuntatempuista (kiitos näistä magiajutuista Joni Pakaselle).

Kertakaikkisen mainio esitys - toivotaan että Hurjaruuth jatkaa tällä linjalla. Pari tuntia meni kuin siivillä ja olisin kyllä katsonut enemmänkin. Mutta sirkusseuralaiselleni Iisalle tämä oli varmaan just sopivan mittainen. Esityksiä on vielä 13.1. asti, joten eikun koittamaan onnea lipunhankinnassa, tammikuulle ainakin vielä on jäljellä.


Kuvat otin itse.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Talvisirkus: PLAY / Tanssiteatteri Hurjaruuth 29.12.2017

Tämän vuoden teemana Hurjaruuthin Talvisirkuksessa oli pelaaminen. Tai leikkiminen, koska play-sanalla voidaan käsittää monenlaisia asioita. Mä olen iso lautapelien ystävä ja niitä nurkista löytyykin kymmeniä, mutta tietokone/pleikkaripelit ja tämmöiset on jääneet ihan (liki kokonaan) pelaamatta. Paitsi Diablo2 on ainoa peli mitä olen tietsikalla pelannut (kiitos vaan Jussi!). Siispä ei mikään unelma-aihe itselle, mutta pääasiahan on ne hienot sirkustemput kuiteskin.

Ja nyt pelataan! Salasanan keksittyään Tähti (Onna Degerman) ja Hertta (Inga Björn) joutuvat kirjaimellisesti imetyksi mukaan peliin, ja siitä alkaa muikea seikkailu. Seikkailu suorituksisesta toiseen ja tytöt ovat niin intensiivisesti pelimaailmassa, että alkavat itsekin muuntua osaksi sitä todellisuutta. Keskinäinen kilpailu vaikuttaa hieman epätasaiselta, vaikka apua saadaan joukkueellisilta pingviinejä ja possuja. Lisäksi jonkunlaisena pelinjohtaja tai MC:nä toimii tanssija Simeoni Juoperi, joka toimii myös biisinikkarina sanoittajan pestissä. Ja vastaa mun suosikkikuvioista!

Kaksituntisen Davide Giovanzanan ideoiman ja ohjaaman esityksen aikana nähdään paljon "perinteisempiä" temppuja, kuten monenlaisia trapetsi- ja ilma-akrobatiakuvioita, mutta myös minun omaa suosikkiani eli trikkaus/akrobatiaa! Oli myös kiva kun ilmanumeroissa oli siellä narun vastapainona niitä apinan lailla tolpassa avustavia "vastapainoja". Joo joo, tiedänhän mä että ei niitä ole kai niin tarkoitettu katseltaviksi. Mutta musta sitä ylös-alasmenoa on kauhean hauska seurata :-)

Mutta hauska oli myös seurata sitä ilmassa taiturointiakin, koska kaikenlainen akrobatia on mun suosikkihommia sirkuksessa. Nähdään aika korkeita hyppyjä keinulaudalla, ja trampoliini/seinä-yhdistelmän kuviot alkoivat jo hieman katsojaakin huimauttaa. Possut ja pingviinit pääsevät myös mölkkyilemään, kun Tähti ja Hertta värväävät katsomosta peliapua. Silti 100 pisteen raja on kaukana...

     

Esiintyjät ovat taitavia, tottakai. Mutta aina kaikki ei silti mene ihan putkeen, eli esimerkiksi jongleerauksissa tai pullojen päällä kävelyssä tuli tipluja. Aina sattuu ja tapahtuu sirkuksessa, ja on kiva että yleisö kannustaa siitä huolimatta. Ja että nuoret katsojatkin oppivat, että se ei ole maailmanloppu jos kaikki ei aina mene ns. putkeen. Mutta olihan se hienoa katseltavaa kun kolme jonglööriä vetää yhtäaikaa, näppärästi keiloja vaihdellen.

Yksi esityksen helmistä on ehdottomasti musiikin monitaituri Teho Majamäki outoine instrumentteineen. Ei nyt ehkä sellaista musiikkia mitä muutoin kuuntelisin, mutta sirkusesitykseen todellakin osuvaa. Ainakin tämmöiseen hieman modernimpaan juttuun. Tykkäsin kovasti myös Riitta Röpelisen värikkäästä pukusuunnitellusta. Olisin varmaan saanut hahmoista vielä enemmän irti jos video/konsoli/tietokonepelit olisivat tutumpia. Nyt tunnistin suunnilleen vaan Super-Marion. Moni muukin oli vähän sen näköinen että joo, kyllä mä jossain olen tommosenkin näköistä nähnyt, vaikka cosplay-harrastajilla, mutta en osaa sanoa mikä hahmo ja mistä pelistä. Sellainen hienoon hopeaiseen asuunkin verhoutunut akrobaatti oli NIIN tutun näköinen. Aino Kosken lavastus tukee koko pelimaailmateemaa ja kaikkea hallitsee iso moneen muotoutuva jättikuutio.

Katsomossa tuntui olevan paljon ulkomaalaisia ihmisiä, joille ehkä tuli ehkä yllätyksenä että tässä puhuttiin aika paljon. Okei, itse sirkuksesta pystyy toki nauttimaan, vaikkei kieltä ymmärräkään, eikä se taustatarina nyt niin ihmeellinen ole. Mutta silti. Jotenkin sitä on niin tottunut että sirkus on yksi niitä harvoja taidemuotoja mitä ei-suomea-puhuvatkin voivat huoleti katsella (tanssiesitysten lisäksi). Ulkomaalaisia sirkustaitureita oli myös esiintyjissäkin, melkein puolet. Mm. Jordan Webbin ja Onna Degermanin aerial bambou oli upeaa katsottavaa. Tässä myös osallistetaan yleisöä jonkun verran, ja lapset ovat moisesta aika innoissaan.

Pakko vielä mainita monipuolinen videosuunnittelu (Joona Pettersson) koska sillä luodaan se pelillinen miljöö! Ja bonusta myös siitä että lapset oli otettu mukaan suunnittelemaan ja ideoimaan esitystä, hehän leikkimisen mestareita ovat.

Paljon kivaa katsottavaa ja koettavaa Talvisirkus tarjoilee tänäkin vuonna. Mutta silti mukaan osui jonkun verran staattisia hetkiä. Ei ne tylsiä olleet, mutta sellaisia että katsojan ( = minun) huomioni herpaantui hieman. Ehkä se osittain johtui itselleni vieraammasta pelimaailmateemasta, mene ja tiedä. Rattoisasti kaksi tuntia silti kului, ei sillä. Esityksiä on vielä 14.1. eli vielä kerkeää!


Esityskuvien copyright: Joona Pettersson (Töhti ja Hertta), sen vieressä: Riku Virtanen ja loput Jouni Ihalainen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Hurjaruuth: Talvisirkus Muisti / 18.12.2016

Viime vuonna kävin ensimmäistä kertaa katsomassa Hurjaruuthin Talvisirkusta Kaapelitehtaan Pannuhallissa, ja olin hyvin vaikuttunut. Joten luottavaisin mielin menin katsomaan tämän vuotista sirkusspektaakkelia, nimeltään Muisti. Siinä missä viime vuonna oltiin reissaamassa maailman ympäri, niin nyt keskityttiin muistiin, muistamiseen ja muistoihin. Niin yksilön kuin kansakunnan kollektiivisen muistinkin.

Sirkusta on aina ilo katsoa, ja niin toki nytkin. Mutta sellainen viimevuotisen kaltainen hyvä käsikirjoitus ja juoni puuttui tästä kyllä, tai minä en ainakaan tavoittanut dramaturgista punaista lankaa. Irrallisia esiintymisnumeroita, joista jotkut liittyivät toisiinsa ja jotkut eivät. Enemmänkin vain kokoelma temppuja peräkanaa. Ja jotenkin liki 2,5 tuntia oli liian pitkä aika, koska sellaista joutokäyntiä oli paljonkin. Pariin tuntiin olisi hyvinkin voinut napakoittaa.

Kansainvälinen sirkuskaarti on kyllä lahjakasta. Yksi suosikkejani on Stina Kopra & Lotta Paavilaisen rolabola/parinumero, jonka näin viimeksi Mad in Finland-esityksessä 2015. Edelleen hauska ja viihdyttävä, vaikka mummovaatteet onkin vaihtuneet. Muutenkin kaikki akrobatianumerot on hienoja. Tankoakrobaattimiestä olisi jaksanut katsoa pidempäänkin, samoin lopun trapetsi/ilma-akrobatianelikkoa. Oli muuten ihmeellisen uljas se metallihäkkyräteline miltä nämä lentelivät ilman halki.

Mutta on tässä liikaa tyhjäkäyntiä. Itse en ainakaan jaksaisi seurata korttipakan muistiinpainamista ja pelikorttien pläräystä; nyt se tuntui kestävän ikuisuuden. On toki makuasia pitääkö hyppynarunumeroista tai nuorallatanssista (minä en). Tosin se kovakärkisillä balettitossuilla narulla kävely oli hienoa. On jongleerausta, vannetaiturointia, Hard Rock Hallelujah monstereineen, klovneja... Monipuolisesti kaikenlaista nykysirkukseen kuuluvaa. Viihdykettä niin lapsille kuin aikuisillekin. Ja yleisöä otettiin mukaan monella tavalla. oli tietokilpailua missä possut esittivät satuja ja katsojat arvuuttelivat. Mutta miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa onkin toinen kysymys.

Livebändi oli nytkin ihan huikea. Otto Eskelinen, Pentti Luomakangas, Niko Votkin ja Eero Tikkanen soittivat hirveän suurta kokoelmaa intrumentteja. Orkesteri on upean värikkäissä vaatteissa ja sirkusesiintyjätkin ovat toki hyvin räväköissä asuissa (Kaisa Rissanen/Tauko Designin käsialaa). Koko tämän talven esitys on Arja Petterssonin ohjaamaa ja Sanna Silvennoisen koreografioimaa.

Jotenkin en voinut välttyä ajatukselta että tämä oli välivuoden teos ja toivon mukaan ensi vuonna pääsemme taas samalle huipputasolle kuin viime vuonna!


Kuvien copyright Joona Pettersson (paitsi Kaapelitehtaan kuva oma)
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Hurjaruuth: Talvisirkus Matkalla / 20.12.2015

Jostain syystä en ole koskaan päässyt katsomaan Hurjaruuthin joulusirkusesityksiä, mutta onneksi nyt oli siihen mahdollisuus (sinullakin on, sillä esityksiä on vielä 10.1.2016 asti, jos onnistut saamaan lipun)! Ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja tästä edes aion käydä esityksissä joka vuosi.

Aulatilojen kartat ja eri puolilta maailmaa olevat koristelut
johdattivat sirkusvieraat vieraisiin maailmoihin.

Juonellinen sirkusesitys on kyllä aina hitusen parempi kuin vain sarja irrallisia akteja. Talvisirkus Matkalla seurasi hieman reppananoloista joulupukkia tämän matkalla, no, kirjaimellisesti maailman ympäri. Kaljaanmenevä ja kamalissa pitkissä kalsareissa viihtyvä pukki käy ties vaikka missä. Ja kohtaa ties vaikka ketä taitavia esiintyjiä eksoottisissa kohteissaan.

Sirkusorkesteri Maradentro eksoottisine instrumentteineen (mm. charango) soittaa ylhäällä parvella, milloin ei joku näistä multi-instrumentalisteista ole mukana estradilla osana esitystä. Trio Antonio Alemanno, Juuso Hannukainen ja Eero Savela on kyllä monipuolinen pumppu; joulupukin joka vierailukohde saa omanlaisen musiikkinsa. Bravo!

Talvisirkus Matkalla pyyhkäisee hetkittäin jalat alta, ja hetkittäin salpaa hengen ja hetkittäin saa nauraa käkättämään melkein tukehtumiseen asti. Hurjaruuthin perinteisiin kuuluvat tontut ja possut seikkailevat pitkin iltaa mukana (possustriptease/tankotanssi, no huh!).

Loistavia akrobatianumeroita. Viidakon koreasulkaisten lintujen kosiomenotansseja. Maailman söpöin vauva kuoriutuu munasta (koko yleisö voihkaisee yhteen ääneen). Baaritiski jossain villissä lännessä juopuneine baarimikkoineen, ja asiakkaina astronauttia, possua ja amissin näköistä pianistia. Ja joulupukki! Cowgirl ja mainio ruoskanäytös! Ilma-akrobatiaa kultaisien hulavanteiden kanssa. "Ei ole kauppamatkustajan työ helppoa" - no ei näyttäisi olevan.

Arabin ja juutalaisen kohtaaminen, ja huikeat parranvenytyskisat yleisön huudattamisen avulla. Arabinaisten tanssi burkat päällä, ja tadaa, yhden alta löytyykin trikkaava ninja! Tämä oli ehkä mulle koko esityksen kohokohta, koska trikkaus on vaan niin hienoa. Vellu Saarela on vaan niin PRO!! Kahden pitkälettitytön pariakrobatianumero permannolla, wau. Musiikissa on mainioita itämaisia rytmejä. Väliajalle mennään hienon ihmishyljenäytöksen jälkeen. Kyllä ihmisessä uimaräpylöiden kera on paljon samaa kuin hylkeessä, kiäh kiäh.

Tauon jälkeen punavalkoisessa "perinteisessä" sirkusteltassa mellastaa joukko vaarallisia eläimiä! Hui! Mutta sitten nämä toinen toistaan söpömmät pedot pääsevät vapaaksi yleisön joukkoon; siili, orava, hiiri, poro ja kalkkuna. Oi voi miten suloisia. Me pääsemme eläinten hyökkäyksen jälkeen katsomaan kuinka pukki rullaa autoromullaan jonnekin Siperian syrjäseudun autokorjaamoon...

Sieltä Turkkiin, paikalliseen kebab-pizzeriaan, missä pizzamies vaimoineen vetää hienon (jalka)akrobatianumeron! Mukana on niin pizzapohjat kuin kebabrullakin :-) Ja lentävä matto possumatkustajineen! Sinappihuntuinen possu :-) Kiinassa päästään renkaiden maailmaan. Huh, mitä loikkia ja kiepahduksia; trikkausta, breakdancea ja ties vaikka mitä. Ja lohikäärme! Ja ihmeellinen vauva (Alma Klemm) miniatyyrikeisarin asussaan lohikäärmeen suussa, voi elämän kevät. Lopulta pukki pääsee matkoiltaan kotiin lentävän potkuripolkupyörän matkassa. Kotiin kertomaan tontuille seikkailuistaan.

Oli kyllä niin hurja matka että oksat pois. Varsinkin kun kaikki omat suosikkisirkusnumerot (akrobatiaan liittyvät) olivat mukana, ja paljon ennennäkemätöntäkin. Huikeaa, huikeaa! Maksim Komaro oli ohjannut ja käsikirjoittanut tämän spektaakkelin.

Ihan vuoden parhaita sirkusesityksiä ihan selkeästi. Niin paljon kuin tykkäänkin Sorin Sirkuksen jutuista, niin kyllä nuorissa harrastajissa ja aikuisissa ammattilaisissa on eroa. Molempi parempi. Aion palata ensi vuonna, ja sitä seuraavana ja... KIITOS!

Esitysvalokuvien copyright  Jouni Ihalainen ja Riku Virtanen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.