Jokakesäinen perinne eli Tuiskulan kesäteatteri on taas käyty. Tänä vuonna esitys oli erityisen houkutteleva: Emil Cedercreutzista kertova Eemeli, Ilmiin paruuni. Ja miten hienon kokonaisuuden Tuiskulan taiturit olivat taas loihtineet katsojille! Reijo Virmavirran kirjoittaman näytelmän kantaesitys oli jo 25 vuotta sitten, mutta valtavan hienoa että se sai uuden tulemisen nyt, Pekka Saariston sovittamana ja ohjaamana. Hyvää kannattaa aina kierrättää.
Emil Cedercreutz oli todella monipuolinen henkilö, ja Niilo Härkälän oivallisesti tulkitsema "Eemeli" pääsee kyllä tässä esityksessä näyttämään eri kiinnostuksen kohteitaan. Härkälä on innostunut ja innostava, välillä lapsellisen riehakas ja tuittuileva, mutta lämminsydäminen ja omiensa puolia pitävä. Tyyppi josta ei voi olla tykkäämättä! Laulutulkinnat ovat piste iin päällä. Miten hieno roolisuoritus. Myös Eemelin luottokolmikko eli Vihtori-renki (Tomi Hulmi), taloudenhoitaja-Sandra (Virpi Vähätalo) ja Elma-piika (Reetta Hulmi) pistävät yleisön hurmaamiseen ison vaihteen. Kaikki näyttelijät ovat rentoja ja rooliensa tasalla - taitonsa he ovat kyllä osoittaneet vuosien varrella moneen kertaan. Tämä kolmikko tukee Eemelin kotkotuksia ja pirunkurreisuuksia. On hauskaa seurata kun rengistä koitetaan koulia lakeijaa ja saada tätä poseeraamaan mallina. Kyllä on luanikast!
Ihana hyvänmielen roolihenkilö on myös Hjerpen mamma jota Merja Mäkelä sympaattisella taidolla tulkitsee. Tällä mammalla on kyllä pilkettä silmäkulmassa ja on hykerryttävää seurata tämän ja Eemelin sanailua, jopa kevyttä hakkailua. Aivan pistämätön kohtaus on valokuvaajan vierailu ja Hjerpen mamman kuvaaminen.
Eemeli harrastaa myös yksinpuheluita ja muusalleen (Pavoonia) tilittämistä. Hänen suuhunsa on laitettu myös kauniita sanoja luonnosta, taiteesta, ja sen tekemisestä. Teksti on soljuvaa ja hersyvää ja bonuksena paikallinen murre soljuu hienosti. Näytelmässä on kyllä paljon mukavaa sanailua yhden jos toisenkin henkilön välillä. Tykkäsin kovasti myös Aapo Uotilasta kyläseppänä ja Johanna Toivanen-Perkosta Maila Talviona.
Vaikka liki koko näytöksen ajan satoikin, niin esiintyjät vetivät sataprosenttisesti. Me katsojat olimme toki sateensuojassa ja väliajalla myös sade jäi tauolle. Hyvä niin.
Näytelmä keskittyi Cedercreutzin taiteilijakoti Ilmilinnan vuosiin (1905-1914). Hän ei tykännyt paikasta ja rakennuttikin sitten toisen, Harjulan, mihin näytelmän lopussa suunnitellaan muuttoa. Nykyään Ilmilinna on yksityiskotina ja parhaillaan jopa myynnissä!
Puvustuksessa on taas ollut iso urakka mutta Sirkka Salolta se sujuu! Ajankuvaan sopivia vaatteita on taas löytynyt ihan kaikkien ylle. Kari Krusberg ja Veikko Salo ovat urakoineet lavastuksen kanssa, ja suurinta roolia tässä näyttelee itseoikeutetusti Ilmilinna. Se on toteutettu isolla valokuvatulosteella, ja onkin eri hieno!
Ilmilinnan arkeen kuuluu Eemelin monenlaisia hankkeita: paikallisten ryijyjen keräilystä ja korjailusta omien taideteosten työstämiseen. Välillä ehditään hieroa naimakauppoja, siemailla vadelmaviiniä, keräillä maronlakkeja, ja vieraitakin käy. Aktiivista elämää siis. Ja tottakai, Tuiskulassa kun ollaan, välillä puhjetaan lauluun ja tanssiin! Sekin sujuu. Jari Levyn säveltämän musiikin tahdissa on hyvä pyörähdellä.
Kaikenkaikkiaan tämä on yksi parhaimmista esityksistä mitä olen Tuiskulassa nähnyt. Aina on ilo käydä, mutta tämmöisistä esityksistä saa vielä oikein tuplailon! Ja vieläpä suomenheppa (Mesifriitu) mukana. Kiitos ja kumarrus Tuiskulaan.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Esityskuvien copyright Simo Nummi.
