Näin tämän Ladykillers-elokuvaan (1955) perustuvan näytelmän ensi kertaa Cardiffin New Theatressa vuonna 2013 ja se jätti lämpimiä muistoja. Alkuperäistä leffaa, tai sen uusintaversiota en ole nähnyt. Joten mielenkiinnolla odotin mitä Tampereen teatteri ja ohjaaja Heta Haanperä saavat tästä aikaan. Sarjahurmaajat on muikea ja vauhdikas musta komedia. Ajankuva on tiukasti 1950-lukulainen, mutta nostalgisesti eikä ummehtuneesti. Kyllä tätä mielellään katsoi.
Jo heti alussa tehdään selväksi että rouva Wilberforce (Tanjalotta Räikkä) on hyväsydäminen, joskin hieman hönö, eikä mikään teräväpäinen neiti Marple. Hän on hanakka keksimään juttuja joita paikallinen konstaapeli MacDonald (Matti Hakulinen) ei enää ota tosissaan. Meille kerrotaan myös rouvan rakkaan papukaijan potevan kallista hoitoa vaativaa sairautta...
Kun sitten rouvan ihanan kodikkaaseen ja hieman vinksinvonksin olevaan kotiin ilmaantuu lipevähkö professori Marcus (Lari Halme) kyselemään vuokrahuonetta, ei rouva toki epäile mitään. Ja miksipä epäilisi, professori haluaa vaan musisoida amatöörimuusikkoystäviensä kanssa. Todellisuudessa joukkio tarvitsee tukikohdan suuren ryöstönsä suunnittelulle. Ja miten sopivasti junaradan vieressä sijaitseva talo täyttää vaatimuksen.
Näin ollen jousikvartetti harjoittelee hyväuskoisen vuokraemännän yläkerrassa. Penaalin tylsin kynä herra Lawson (Ville Majamaa) on iso ja vahva, gangsterimainen herra Harvey (Risto Korhonen) inhoaa vanhoja mummoja, majuri Cortney (Jukka Leisti) tykkää mekoista ja impulsiivinen Harry (Toni Harjajärvi) on lääkekoukussa. Porukka on todella sekalainen seurakunta, mutta operaation suunnittelija (ja kapellimestari) prof. Marcus on kaavaillut jokaiselle tärkeän vastuuhomman ryöstössä. Kykyjensä mukaan...
Jokainen voi jo arvata ettei tämä voi päättyä hyvin. Niin, rouva Wilberforcen naistenkerhohan (Eeva Hakulisen johdolla) haluaa konsertin ja sen se myös saa. Todellista nykymusiikkia! Kun ryöstö on tehty ja "muusikot" jäävät vahingossa nalkkiin vuokraemännälleen alkaakin se esityksen makaaberein osuus. Kuka jää jäljelle jakamaan rahat?
Näyttelijät ovat oikein hyvässä vedossa. Tanjalotta Räikkä on ilmiömäinen vanhana leskirouvana! Roistojoukon koomikot irrottelevat mainiosti ja amatöörinäyttelijärouvat ovat hurmaavia.
Kimmo Sirénin lavastus on peribrittiläinen, hieman jo parhaat päivänsä nähnyt asunto. Viihtyisä ja kotoisa, ainoana miinuksenaan likeltä jyrisevä junarata. Mari Pajulan puvut ovat aikakaudelle sopivat, rouvan ja hänen ystävättäriensä kukkamekot ja muiden parhaat päivänsä nähneet puvut ilo silmälle.
Jouni Koskisen äänisuunnittelussa oli vauhtia ja efektejä. Tuomas Vartolan valot ja Kirsi Rintalan kampaukset, peruukit ja maskit täydentävät vanhakantaisen brittilookin.
Sarjahurmaajat on melkeinpä parempi nimi näytelmälle kuin alkuperäinen. Meno on vauhdikasta ja vaikkei juoni sen syvällisempi olekaan, tarjosi esitys kosolti viihdykettä. Ja hienoja näyttelijäsuorituksia. Ja loppu on onnellinen. No, ainakin joillekin. Esityksiä on huhtikuun loppuun asti, eli vielä ehtii mukaan katsomaan ehtaa brittikomediaa.
Esityskuvien copyright Heikki Järvinen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti