lauantai 8. syyskuuta 2018

Chess / Svenska Teatern 7.9.2018

Jostain syystä en ole koskaan nähnyt tätä Abba-miesten Andersson & Ulvaeus sekä Tim Ricen musikaalia Chess. Tarinan suurin piirtein tiesin ja useita biisejäkin. Joten kun Svenska Teatern ilmoitti alkuvuodesta että tekevät Chessin niin innostuin heti (tosin se meni myös Lontoossa keväällä 2018 mutta sen jätin tietoisesti väliin, kun ajattelin että haluan nähdä tämän sitten Suomessa). Vihdoin on tilaisuus paikata tämä aukko sivistyksessäni. Aukkoja on siellä tukuttain, mutta olisipa taas yksi vähemmän. Kun vielä lehdistö/kutsuvierasnäytös osui sopivasti sellaiselle illalle kun muutenkin olin Helsingissä, niin mikäs sen parempaa.


Esitys alkoi heti mielenkiintoisissa merkeissä kun osuin teatterille reilusti ennen esitysaikaa. Maestro Anderssonia haastateltiin pääovella ja sisäaulassa, ja koska moni muukin (median edustaja) uskaltautui pyytämään nimmareita niin minäkin sitten. Benny oli hyvin hämmästänyt kun tunnustin että Chess on vielä näkemättä, ja tuntui olevan vilpittömän iloinen siitä että näen nyt sitten juuri tämän version! Mikä tekee sitten tästä Svenskanin versiosta erilaisen? Alkuperäinen musikaalihan nähtiin Lontoossa jo 1986, mutta tämä versio onkin muokattu ja uudelleen sovitettu. Hienoa että Suomessa nähdään sitten uusitun version ensimmäinen esitys. Tämä kulkee nimellä Chess på svenska, korostaen eroaan aiempiin tuotantoihin.



Kyllä shakista ja kylmän sodan kuvioista voi saada aikaan hienon musikaalin, kun tekijöinä on alan ammattilaiset. Musikaalissa jokainen laulaja pääsee sopivasti esille, ja tarinaa kuljetellaan vuorotellen hieman eri näkökulmista. Kaiken taustalla väijyy kylmä sota ja suurvaltojen väliset jännitteet. Mutta pohjimmiltaan Chess on kuitenkin kolmiodraama ja rakkaustarina. Joka ei välttämättä pääty onnellisesti, tai edes ketään osapuolta tyydyttävällä tavalla. Maria Sidin taitavassa ohjauksessa kohtaukset limittyivät hienosti yhteen ja koko esiintyjäkaarti tuntui antavan kaikkensa.


Mitäs siellä Svenskanin lavalla sitten nähtiin ja kuultiin? Hienosti laulettu, soitettu ja esitetty maailmanluokan musikaali, jossa ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä. Niin Teemu Muurimäen hulppeat kasarihenkiset puvustukset, Erik Salvesenin monipuolisen muuntautuva lavastus nousevine ja laskevine elementteineen kuin Andreas Lönnquistin tarkka äänisuunnittelukin (ääni tulee hetkittäin myös katosta ja katsomosta?) pelasi täydellisesti yhteen. Erikseen on mainittava Tom Kumlinin todella mykistävä valosuunnittelu, mikä vaihtelee hienosti mm. upeista spottivaloista turkooseihin valokeiloihin ja punaisina hehkuviin lempeisiin tunnelmavaloihin.


Solistikaarti oli kautta linjan hienoa. Maria Ylipää taituroi shakkimiesten keskiössä tempoilevan Florencen roolissa upeasti. Shakkimestarit Anatolij (Alexander Lycke) ja Freddie (Glenn Edell) ovat monessakin mielessä toistensa vastakohtia. Siinä missä Anatolij on slaavilaisen melankolinen ja harkitsevaisempi, niin Freddie on omahyväinen, räiskyvä päällepäsmäri ja kuumakalle. Esiintyjävalinnat ovat myös fyysisesti hyvin erilaisia; Lycke iso ja kalju ja Edell kaikkea muuta. Miesten välistä kontrastia tuodaan sitten esiin koko esityksen ajan, samalla myös toki korostaen itä-länsi vastakkainasettelua. Mutta onko Freddie niin ärsyttävä kuin ensin annetaan ymmärtää? Sympatiani heräävät kun hän laulaa ankeasta ja yksinäisestä lapsuudestaan, mistä shakki oli tie vapauteen. Lycken näin muutama vuosi sitten lavalla ÅST:n Jesus Christ Superstarissa, mutta jostain syystä ei hän vedonnut esiintyjänä minuun lainkaan niin paljon kun olisin halunnut. Sama nytkin. Vaikka ei hän mitenkään huono ole, päinvastoin, niin esiintyjänä Edell kolahtaa enemmän.


Pienemmissä rooleissa Johanna Ström Anatolijn kotiin jäävänä (jätettynä) vaimona Svetlanana ja Kristofer Möller KGB:n heppu Molokovina tekevät perushyvää musikaalityötä, kuten myös shakkikisojen napakka tuomari Silva Lillrank. Ja sitten on aivan huikean hyvä ensemble, jotka kaikki laulavat ja tanssivat häikäisevän hienosti! Varsinkin Leo Kirjonen ja Peter Pihlström esiintyivät edukseen, ja heille oli annettukin hieman näkyvämmät roolit. Vai hakeutuivatko silmäni vaan enemmän sinne missä nämä kaksi herraa tanssivat. Koko porukka oli kyllä säkenöivä! Carl Knifin vauhdikkaat koreografiat pääsivät oikeuksiinsa tämän ensemblen käsittelyssä.

Musiikki. No, koska aiemmat versiot eivät ole niin tuttuja että osaisin verrata näitä Anders Eljasin uusia sovituksia ja orkestrointeja niin enpä sano siitä mitään. Mutta kyllä mä tykkäsin. Hittibiisi One Night in Bangkok kuultiin diskokohtauksessa hyvin lyhyenä pätkänä. Mutta musiikki oli vallan mukavan monipuolista. Siis toki sellaista perus-musikaalikamaa (mahtipontisuutta, pakahduttavia tunteita ja melodioita, toistoja) mutta myös kaikenlaista muuta. Niin että homma pysyi mielenkiintoisena. Diskobiitistä voimaballadeihin ja rokkibiiseistä herkkiin duettoihin. Varsinkin Svetlanan ja Florencen riipaiseva duetto Jag vet vad han vill oli korvakarkkia. Ja upeasti toteutettuna turkooseine valospotteineen ja patsaankaltaisine ihmisineen taustalla.


Kasariestetiikka ja Italian maisemat sopivat hyvin yhteen. Varsinkin diskokohtauksessa värikkäät drinksut ja tanssijoiden kimaltavat, paljaat ylävartalot muistuttivat kaikesta siitä kamalasta/ihanasta ajasta. Merinolaisilla kevätmarkkinoilla nähdään myös valloittava Romeo ja Julia -näytelmä pikakelauksena ja italiaksi! Morto morto!


Shakki on hieno peli joka on aina kiehtonut minua, vaikken sitä osaa pelatakaan alkeita pidemmälle. Ymmärrän hyvin sen kiehtovuuden mitä se tarjoaa ja miten tässäkin Anatolij haluaisi vaan pelata, ilman että KGB hengittää niskaan. Shakki oli yksi tapa Neuvostoliitolle ja Yhdysvalloille liennyttää välejään. Ja shakkimestareille mahdollisuus päästä haistelemaan maailman tuulia kansainvälisiin otteluihin. Ei ihme että shakkiottelut houkuttivat loikkauksiinkin. Kyllä nämä loikkaukset olivat skandaaleja ja uutispommeja oikeastikin, ja sitäkin Chess kuvaa hyvin.



Veikkaan kyllä tästä suurta menestystä Svenska Teaternille, vaikka lippujen hinnat ovatkin aika suolaiset. Kun tekstityskin pelaa (joko omalla puhelimella tai teatterista lainattavalla laitteella) niin ummikkosuomalaisetkin voivat huoletta mennä katsomaan. Riimitkin toimivat Tarja Oreton tekstityksessä hyvin. Ja heittämällä teatterin miljöö on yksi Suomen hienoimpia. Menkää siis ja katsokaa Chess på svenska!



Esityskuvien copyright Cata Portin, muut omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti