Tyhjällä lavalla on vain vertikaaliköysi. Alaston nuori nainen kävelee yleisön eteen, omena kädessään. Laittaa omenan lattialle, katsoo yleisöä haastaen, kävelee köyden luo, ja alkaa jutella tälle. Eeva, käärme, paratiisi ja mitä näitä nyt on. Mutta ihanasti sihisevä käärme viettelee Eevan ja tämä tarttuu omenaan. Seuraa äänekäs omenanmussutuskohtaus. Ja sen jälkeen Laura alkaa puhumaan itsestään.
Kontakti yleisöön on todella tiivis; alusta asti kaikkien huomio on sataprosenttisesti Laurassa, ja katsettaan ei voi eikä edes halua kääntää. Ei siksi että hän on alasti, vaan siksi että hän on niin intensiivinen. Tässä on rohkea esiintyjä, joka paljastaa itsestään enemmän kuin osa katsojista haluaisi edes tietää. Enkä edelleenkään puhu alastomuudesta. Sitäpaitsi meille saunakulttuurissa kasvaneille ihmisen alastomuus ei ole niin iso juttu, kun joissain muissa maissa saattaisi olla.
Välillä hän käy vetämässä pienen kiepauksen köydellä ja sitten palaa mikin ääreen. Kuiskimaan, lumoamaan, shokeeraamaan, viihdyttämään. Katsomaan tiiviisti. Mutta kun hän livahtaakin amerikkalaisen öyhöttävän sikaniska-stand-up-miehen rooliin, niin ketään ei enää naurata. Paitsi yleisöä nauhalla. Miten tämmöisille jutuille kukaan on voinut koskaan nauraa, mene ja tiedä. Puistattaa. Opimme Lauran parillisista ruumiinosista, bilebravuureista, dildoista ja vaikka mistä. Elävän elämän kokemuksista miesten kanssa (voin likipitäen pahoin). Äitinsä antamista seksivinkeistä, menkoista ja seksifantasioista, vessakäynneistäkin. Välillä pistetään irlantilaiseksi rivitanssiksi, tai huulisynkataan lisää, musiikin tahdissa. Musiikkivalinnat ovat tässä esityksessä muuten todella mietittyjä! Muovikelmusta saa myös eräänlaisen uimapuvun ja sitten nähdäänkin se varsinainen sirkus-osuus. Henkeäsalpaavan hieno köysinumero, josta ei taitoa ja tekniikkaa puutu. Sensuellia, tarkkaa ja todella taitavaa työtä.
Esityksen on muuten ohjannut Ursula Martinez, jonka Hanky Panky-show'n olen nähnyt Lontoossa osana La Soiree-esitystä 2015! Nappivalinta siis ohjaamaan tämänkaltaisen performanssin. Muukin tekijätiimi on naisvaltainen, hyvä.
Tämä oli kyllä kantaaottavin esitys koko metoo-keskusteluun. Murphy on piinaavan tarkkanäköinen ja hypnoottisen intensiivinen. Kovin usein ei näe näin tiukkaa kontaktia yleisöön, katse on melkein jo fyysinen ulottuvuus. Se on röyhkeä, se on rienaava ja rietaskin. Ja haastava - uskaltakaapas olla mulkvistejä! Ja onhan tässä esteettinen ulottuvuuskin - akrobaatin jäntevä vartalo on sopusuhtainen katsottava. Arvostan kovasti Laura Murphyä; hän tekee parhaillaan myös väitöskirjaa ilma-akrobatiasta sosiaalisena kritiikkinä.
Ah, tykkäsin! Nykysirkus voi olla myös tämmöistä, genrerajoja rikkovaa ja keskustelua herättävää. Viihdyttämisen lisäksi tarvitaan ravistelua ja räväkkyyttä. Hyvä hyvä. Toinen Suomen esitys on perjantaina 8.3. klo 20 Helsingin Cirkossa. Kehottaisin menemään ja kokemaan, avoimin mielin.
Kuvien copyright Darko Škrobonja ja Igor Dražić
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti