sunnuntai 11. tammikuuta 2015

La Soirée / Spiegeltent / Southbank 11.1.2015

Modernia sirkusta, burleskia, varieteetä ja ties mitä kaikkea yhdistelevä sekametelisoppa. Iso, ihana, lämmitetty Spiegeltent Thamesin rannalla, ja jatkuvalla syötöllä uusia ohjelmanumeroita. Osa ei oliut niinkään ihmeellisiä, osa sitten taas henkeäsalpaavia, ja loput jotain siltä väliltä. Ostin halpis-seisomapaikkalipun, mutta se olikin kyllä oikein hyvä, varsinkin kun sain itseni tungettua seisomakatsomon eturiviin, niin että pääsi nojaamaan kaiteeseen. Kyllä siinä nyt sen pari tuntia roikkui.


La Soiree on vetänyt kymmenen vuotta näitä joulushow'taan, esiintyjät matkan varrella vaan vaihtuvat. Ehdottoman viihdyttävää puuhaa, ja vaikka olinkin katsomassa tammikuisena sunnuntai-iltana (vika esitys tälle kaudelle), niin kyllä siellä sellainen pikkujoulumainen tunnelma oli. Esitys taisi olla K18.

Me halpalippulaiset saimme odottaa teltan eteisteltassa vuoroamme, että kaikki istumapaikkalaiset ja VIP-vieraat olivat menneet sisään. Kaiuttimet soittivat iloista marssimusiikkia ja baari oli auki. Lämmintä piisasi, mutta vessat olivat aika viileissä vaunuissa teltan ulkopuolella. Mua tuli muuten vessassa vastaan Danny Boyle, tai ainakin ihan hirmu paljon saman näköinen hemmo. Kallista oli, pieni tuopillinen popkornia maksaa £3, siispä en osta illan aikana mitään (mukana on toki oma vesipullo).


Illan aloittaa valtavan iso musta drag-artisti, joka laulaa Nessun Dormaa antaumuksella. Ja hyvin laulaakin, herran jee! Le Gateau Chocolat -nimellä kulkeva heppu osaa laulaa ja kieltämättä on muutenkin aika näyttävä näky. Seuraavaksi illan kohokohta, nimittäin The English Gents. Kaksi aussimiestä, jotka Händelin musiikin tahdissa vetävät sellaiset akrobatianumerot että heikompia hirvittää. Pariakrobatia ei tästä enää parane, uskokaa pois. Vaatteiden (knallit ja sateenvarjot ja liituraitapuvut) vähennyttyä show senkun jatkaa, ja nyt lisäarvoa melkein-alastonten miesten  akrobatiasta. Henki salpautuu ja hajusuola olisi melkein tarpeen.

Tällä videolla (5 ja puoli min) saa edes pienen käsityksen millainen herrojen show on! Handelin Arrival of the Queen of Sheba ja Elgarin Land of Hope and Glory tahdittavat esitystä...


No niin, brittiherrojen jälkeen takaisin maanpinnalle. Jess Love, hulahulavannelady. Ei mikään ihmeellinen esitys ollut tämä. Mutta huikean paljon parempi kun seuraava ilmestys eli siniseen puputrikooseen (irtokorvia myöten) sulloutunut Scotty the Blue Bunny, joka kuljeksi ympäriinsä ja kertoi tosi huonoja juttuja. Jotain revyy-henkistä se lauloi... huono! Sitten taas jotain katsomisen arvoista, klowni rullaluistimilla, ja silinteristä löytyi jonglööripallotkin. Strippaa, onkin naistenvaatteet alla, vetää korkkarit jalkaan ja siirtyy jonglööraamaan veitsillä. Nate Cooper oli tämän hepun nimi.

Teltassa oli tunnelma katossa, sananmukaisesti!

Sitten tulee toisilleen pingispalloja heittelevä ilma-akrobatia/trapetsipariskunta David ja Fofo. Käsiohjelman mukaan Ruotsista. Pingispallot sinkoilevat, Abba soi!

Välillä se sininen pupumies palaa, mutta ei tunnu naurattavan ketään. Sitten diabloartisti naisille... musiikkina viettelevää saksofonimusiikkia. Ja sama miehille, tosin nyt Eye of the Tiger biisinä! Sitten oli tuhmia puhuva koira Eric (vatsastapuhuja) ja vähissä pukeissa esiintyvä Saolo joka veti sellaisessa köysi/puomi härdellissä ilma-akrobatiaa. Tumman Saolon kanssa tuli myös parinsa Anna (blondi tietenkin) mukaan. Tarkoitus oli kai olla eroottista ilma-akrobatiaa, mene ja tiedä. Alusvaatteisillaan kumpikin kuitenkin yläilmoissa keikkui.


Ensimmäisen puoliskon päättää Ursula Martinez. Kertoilee ensin juttuja, harmaassa jakkupuvussa, ottaa yleisöäkin mukaan (kuten aika moni muukin esiintyjä). Mutta sitten alkaakin vaatteet vähentyä. Oleellisena osana temppua on punainen nenäliina, joka katoaa aina minkäkin vaatteen uumeniin, ja aina se sieltä löytyy, ja kyseinen vaate katoaa. Lopulta naisella ei ole päällä rihmankiertämääkään (tässä vaiheessa huuto- ja vihellyskonsertti teltassa on jo aika kovaa) ja se punainen nenäliina löytyy... arvatkaa mistä. No, jätän tämän lukijan oman (likaisen) mielikuvituksen varaan. Mutta tässä esityksessä oli potkua!

Väliajan jälkeen meitä viihdytti taas Le Gateau Chocolat, tällä kertaa Sound of Music-musiikkia laulaen (ja istuen jonkun epäonnisen sylissä. Epäonnisen siksi, että tämä herra oli ISO). Parta ja vahvaakin vahvempi meikki... sellainen Conchita Wurst mutta vain vanhempana, rumempana ja rutosti isompana. Sitten taas rajulla espanjalaisaksentilla esiintyvä kitaristi Ursula Martinez, joka pitää katsojille hauskan oppitunnin Espanjasta. Kunnes lopuksi: "I'm actually from Croydon". Loistava esiintyjä! Ja se strippinumero varsinkin oli huikea. Pingispalloduo palaa, nyt astetta tuhmempana (voitte kuvitella mistä kaikkialta niitä pingispalloja lentelee).

Viherkasveilla viihtyisyyttä vessaparakkeihin

Nate Cooper palaa estradille myös, jonglööraa keiloilla, ja strippaa samalla. Kyllä se onnistuu näemmä näinkin, mutta pukeminen samalla onkin jo vaikeampaa. Hulavannenainen palaa myös, hyppynarun kanssa, ja onnistuu hänkin strippaamaan samalla kun hyppii. Myös se diablo-mies palaa, herra on muuten (taiteilija)nimeltään Asher Treleaven, mutta tällä kertaa lukee eroottista kirjaa mahdollisimman lakonisella äänellä. Onnistuu silti olemaan hauska. Hirveä sininen pupu tekee paluun... Ilta lähestyy selkeästi loppuaan.

Onneksi tulee vielä yksi kohokohta eli English Gentsin toinen osapuoli Hamish McCann vetää soolona tankotanssinumeron! HUH! Onneksi tämäkin löytyy netistä, niin voitte ihailla. Alkaa taas puvussa ja hatun kanssa, mutta vaatteet vähenevät pian. Voi vaan hämmästellä tyypin käsi- jalka ja vatsalihaksia!


Illan päätti Suklaamies laulamassa näyttävässä hopealameekaavussa Smilen. Joo, aika mahtipontinen esitys, mutta mahtipontinen oli koko mieskin. Kaikinpuolin sopiva tähän sakkiin siis.

Erittäin viihdyttävää ja osittain erittäin ammattitaitoistakin porukkaa. Sirkusta aikuisille, mikä ettei.


Le Gateau Chocolatn kuvan copyright ??
English Gentsin kuvan copyright David Rowland
Muut omia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti