Nyt oli sitten vuorossa The Comedy About Bank Robbery eli tamperelaisittain Tämä on ryöstö - komedia pankkiryöstöstä. Se pyörii edelleenkin Lontoon Criterion -teatterissa, mutta en ollut nähnyt ennenkuin nyt. Odotukset olivat siis vähintään korkealla!
Suureksi harmikseni jouduin pettymään rankasti. Tämä on ryöstö! on vain paikoitellen hauska, ja enimmäkseen puuduttavan tylsä ja kliseinen, tunkkaista "huumoria" sisältävä ja jotenkin kauhean... ennalta-arvattava. Väliajalla hetken jo harkitsin jaksaako saliin enää palatakaan, ja tätä en todellakaan kovin usein teatterissa pohdi. Toisessa näytöksessä oli sentään muutamia ihan oikeasti hauskoja kohtia ja muutenkin esitys parantui hieman. Mutta kun odotti nokkelaa tekstiä, silmät-vesissä-naurattavaa brittihuumoria ja viihdyttävää iltaa sai pettyä. Yksittäiset hauskat jutut eivät onnistuneet pelastamaan kokonaisuutta.
Tämä oli minulle pettymyksen lisäksi myös suuri mysteeri. miten IHMEESSÄ tämä voi olla näin eri tasolla kun porukan ensimmäinen tuotos? Ontuuko käännös (Mikko Koivusalo) vai ohjaus (Tommi Auvinen)? Ehkä hieman molemmat, vaikka kumpikin herroista on tehnyt loistavia töitä saroillaan. Näyttelijät ovat hyviksi todettuja kymmenien näkemiskertojen perusteella. Myös komedian parissa. Mutta silti hekään eivät nyt oikein loistaneet.
Näytelmästä tuli jotenkin mieleen TTT:n muutaman vuoden takainen floppi eli Maailmanlopun hautaustoimisto. Kauheasti väkeä lavalla kohkaamassa vailla mieltä.
No, mitä hyvää lavalla nähtiin? Yksittäisiä hauskoja repliikkejä ja kohtauksia kyllä, monia hyviä roolisuorituksia, lavastuksellisesti jänniä jippoja. Ja huikean notkea Saska Pulkkinen monissa rooleissaan, ja varsinkin "yksintappelussaan"! Mutta myös luokattoman paljon seksististä huumoria ja huonoja reploja, tisseistä kourimista, housujen katoamista, homovitsejä, ylinäyttelemistä. Tämä muistutti enemmän sellaista todella pöhköä kesäteatterifarssia. Ehkä se oli tavoitekin.
Valitettavasti monet kielelliset sanaleikit ja väärinymmärtämiset eivät toimineen suomeksi. Mutta on mielenkiintoista miten hyvin saman suomentajan tekemä Näytelmä joka menee pieleen sitten toimi suomennettunakin. Ei ehkä kaikki vitsit, mutta tilalle oli muokattu uusiakin (esim. näytelmien käännösnimet ohjaajan puheenvuoroissa). Paha sanoa kun en ole tätä alkuperäistä brittiversiota nähnyt, että miten ne vitsit ja ihmisten nimet iskee englanniksi. Luulen että pitää mennä seuraavalla Lontoon reissulla katsomaan. Pahinta oli kun käännöksestä pystyi arvaamaan miten brittiversio olisi mennyt. Hankala ja haasteellinen urakka kyllä.
Hannu Lindholmin johdolla lavastustiimi pääsee kokeilemaan kaikenlaista, perinteisten makuuhuoneen ja pankkisalin lisäksi katonrajassa kiertäviä ilmastointikanavia ja erityisesti hieman erilaisesta perspektiivistä katsottua pankinjohtajan huonetta. Siitä pisteet!
Kyseessä oli siis porukka jotka suunnittelivat pankkiryöstöä. Tai lähinnä arvokkaan jalokiven viemistä pankin holvista. Mukana kuviossa on pankinjohtajan miehiinmenevä tytär (Petra Ahola), tämän kuumakalle rikollispoikaystävä (Tommi Raitolehto) ja taskuvarastasolla toistaiseksi operoiva hyypiö (Verneri Lilja), jonka äiti (Heidi Kiviharju) sattuu työskentelemään pankissa. On toki hömelö pankinjohtaja (Puntti Valtonen), ja turvallisuusasioita tarkastamaan tuleva poliisi (Janne Kallioniemi). Pankissa on töissä aliarvostettu vanha uskottu apulainen (Tom Lindholm) ja rosmojoukossa penaalin ei tosiaankaan terävin kynä (Samuli Muje). Kyllä tämä porukka avustajineen saavat aikaan kohellusta, sähellystä, suhdesotkuja, kolmiodraamaa, identiteettien vaihtumista ja kaikkea muuta minkä kuvittelisi kirvoittavan nauruja katsomosta. Kuten tapahtuukin. Kaikki huijaavat, tavalla tai toisella. Ei mikään miellyttävä henkilögalleria.
Olen myös hieman hämmentynyt siitä miten katsojat reagoivat. Suurimmalla osalla tuntuu olevan tosi hauskaa. Koitan ottaa ilmeisesti päätäni kiristävän pipon pois, että josko minuakin naurattaisi. Ei sittenkään. Minussa on siis selkeästi joku vika. Mutta kun kyllä mä komedioille ja farsseille nauran. Hyvin tehdyille. Kuten sanottu, saman kirjoittajaporukan Näytelmä joka menee pieleen on ehkä hauskinta mitä olen lavalla nähnyt. Mutta nyt ei naurata ei. Sitten tulee mieleen, että onhan siihenkin syynsä miksi Suomen kesäteatterit miltei järjestään esittää puskafarssia, ja vähän sellaista katsojia aliarvioivaa hömppäkomediaa. Se taitaa olla sitä mitä katsojat haluavat katsoa. Sitä saa mitä tilaa. Mikä minä olen arvostelemaan sitä mitä Suomen kansa haluaa nähdä. Tämä ei vaan ole sellaista mitä minä haluan nähdä. Ymmärrän ettei teatteria tehdä pelkästään minulle, ja pystyn hyvin valikoimaan mitä menen katsomaan ja mitä en. Ison osan kesäteatterijutuista jätänkin suosiolla väliin. Olen kuitenkin mielestäni kaikenlaisen teatterin ystävä, en karsasta harrastajateattereita, nuorten tekemiä esityksiä tai kokeellisempiakaan juttuja. Mutta Tämä on ryöstö! on niin tunkkainen tuulahdus jostain menneisyydestä ettei tosikaan.
Yleensä en lue kenenkään kirjoittamia kritiikkejä tai juttuja esityksistä etukäteen, mutta Hämeen Sanomiinkin teatterijuttuja kirjoittava Aksu Piippo laati tästä syksyllä sellaisen blogikirjoituksen jonka luin. Miksikö? Koska se herätti Aksun Facebook-seinällä niin mielenkiintoista keskustelua, että uteliaisuudesta kävin jutun lukemassa. Muistan silloin miettineeni että VOIKO esitys oikeasti olla tuota tasoa kun Aksu kirjoitti. Olin kai aika epäilevä ajatuksissani. Mutta nyt näytelmän nähtyäni olen kyllä pitkälti samaa mieltä Aksun kanssa. Tässä linkki Aksun juttuun. Moni kriitikko on kuitenkin tykännyt, kovastikin. Hyvä niin, että makuja on monia ja kaikille löytyy siten niitä sopivia ja osuvia esityksiä.
Näytelmä sijoittuu 1950-luvulle, joten ehkä ne seksistiset ja vanhahtavat asenteet kumpuavat sieltä. Joonas Mikkilän musiikkivalinnat ovat ihan kivoja, mutta jotenkin sieltä täältä putkahtelevat laulajat ja laulunumerot kesken kaiken eivät ehkä sovi tähän niinkään. Tai ehkä ne sopivatkin, kaikkeen muuhun sillisalaattiin.
Uskoisin että valtaosa katsojista viihtyy kyllä Tämä on ryöstö!:n parissa. Ei ollut minun teekupillinen mutta veikkaan että monen muun on. Vähän tekisi kyllä mieli nähdä uudelleen, että oliko mulla sitten vaan joku esitysähky, vai miksei tämä iskenyt. Mutta niin paljon teatteria ja esityksiä maailmaan mahtuu etten kuitenkaan taida käyttää liki kahta ja puolta tuntia elämästäni tämän näytelmän uusintakierrokseen. Katsojia varmaan riittää ilman minuakin.
Kuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti