Australialaisen huippunykysirkusryhmä Circan useasta esiintyjästä Suomeen oli saapunut kaksi miesakrobaattia (Daniel O'Brien ja Keaton Hentoff-Killian) ja yksi naispuolinen (Lauren Herley) sekä virtuoosimainen viulisti (Lachlan O'Donnell) - ja he tekevät Kansallisteatterin pienen näyttämön lavalla ihan uskomattomia juttuja. Siis oikeasti. Välillä on pakko melkein laittaa käsi silmien eteen, kun ei vaan pysty katsomaan menikö nyt niskat nurin vai tippuiko joku vertikaaliköydestä. Käsittämättömiä temppuja ja monia fysiikan lakien rajoja hipovia suorituksia. Jos en omin silmin näkisi niin en uskoisi.
What will have been esittelee akrobatiaa monella tavalla, mutta kyllä tämä melkein myös nykytanssiesityksestä menisi. Kaunista, hiljaista tanssia, jossa otetaan kirjaimellisesti miehestä mittaa. Voltteja, hyppyjä, vertikaaliköysikieppumista, pyramidejä, kuperkeikkoja (eteen ja taakse!), hyppyjä suoraan niskoilleen. Hirveän fyysistä, mutta myös hetkittäin hyvin intiimiä ja sensuelliakin. Pieniä ranneliikkeitä, joista ehkä tulee mieleen se tanssi. Elastista ja notkeaa. Reisissä on voimaa, koko kolmikolla. Homma näyttää tosi kevyeltä ja iisiltä, mutta se on hyvin hämäävää. Hiki tulee, koska täysillä mennään koko esitys. Hiki melkein tulee katsomossakin! Välillä kolmikko loikoaa lattialla ja siirtelee kehojaan ja toisiaan. Miehet ovat kuin muovailuvahaa Herleyn käsissä.
On myös aivan käsittämätöntä seurata miten yksi akrobaatti (tässä tapauksessa vielä nainen) tekee sillan, (siis seisoo käsillään selkä maata kohti kaarella) ja toinen (hieman jämerämpi mies) hyppää päälle. Melkein omassa selkärangassa rusahtaa sympatiasta. Myös narussa roikkumiset niskan varassa saavat komppausta niskastani. Taistelu trapetsin herruudesta on ankaraa.
Harvoin muuten kokee sellaista katsomossa, että koko katsomo kohahtaa yhtäaikaa. Tässä esityksessä oli niin jänniä kohtia että näin kävi. Useita kertoja. Oli myös hauska seurata vieressäni istunutta kokenutta sirkuskonkaria Tossavaisen Jussia (joka muuten myös tykkäsi esityksestä), joka kirjaimellisesti säpsähteli ja jopa peitteli kädellä silmiään hetkittäin! Jaettu nautinto on kaksinkertaista.
Ulkoasultaan esitys on aika pelkistetty. Ei siinä rekvisiittaa juuri kaipaile, kun taiteilijoiden kehot tekevät kaiken tarvittavan. Hieman sopivasti suunniteltuja valoja rajaamaan tiloja ja luomaan tunnelmaa.
Esityksen luoja ja ohjaaja Yaron Lifschitz on myös valinnut monipuolisen musiikkivalikoiman taustalle. Viulisti vetää kyllä Bachia ja muuta klassista hetkittäin, mutta osa musiikista tulee nauhalta. Välillä on myös hiljaisia hetkiäkin, ja nekin sopivat hyvin mukaan.
Esityksessä oli selkeä kliimaksi, ja olisin suonut sen loppuvan tähän. Mutta ehkä se oli liian ilmeistä lopettaa siihen, vaikka dramaturgisesti olisi ollut nappi. Jotenkin täysin turhaan Herley tuli vielä voimistelemaan ja koko kolmikko ryhmäakrobateilemaan. Oli tämä liki täydellinen esitys myös tämän pienen loppulässähdyksen kanssakin, ei sillä.
Esitysillan lopuksi Cirkon tuottaja Jarkko Lehmus jututti työryhmää ja yleisö sai esittää myös kysymyksiä. Kehuja ja kiitoksia sateli katsojilta. ja paljon mielenkiintoista keskustelua käytiin. Herroista amerikkalainen Hentoff-Killian on mukana Circassa ekaa kautta ja on tykännyt kovin. Ryhmän ainoa aussi eli O'Brien on ollut mukana 4 vuotta ja kanadalainen Herley kolmatta vuotta. Esiintyjien taustoilta löytyy niin akrobatiaa, nuorisosirkusta, voimistelua, uimahyppykilpailuita kuin eri tanssilajeja hiphopista balettiin! Viulisti O'Donnell on mukana ekaa kiertuetta, ja hän on soittanut nelivuotiaasta asti. Esityksen ensi-ilta oli alunperin jo toukokuussa 2015 Englannissa (sieltä ja Meksikosta tuli alkuperäinen teoksen tilaus ja rahoitus; siksi ensiesitykset olivat näissä maissa) ja on siitä asti kiertänyt maailmaa kolmen 3+1 esiintyjäryhmän voimin.
Kolmikko vahvistaa sen, että kun temppua suoritetaan, niin siihen keskitytään sataprosenttisesti. Pakkohan se onkin, niin intensiivisiä hetkiä tässä on. Monet tempuista, varsinkin kaikki vaativimmat, on todella tarkkaan harjoitettuja, mutta joka esityksessä on myös paljon improvisaatiota. Näin esitys pysyy tuoreena ja vaihtelevana, vaikka sitä esitetään kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Pieniltä loukkaantumisilta ei voi aina välttyä, mutta yleensä ei satu. Lavalla on ohut pehmustekerros ja temput tehdään tarkoin harjoitelluilla ja suunnitelluilla tekniikoilla. Kaikki tosi pahannäköiset osiot on huolella mietitty.
Ryhmä pohti myös erimaalaisten sirkuskatsojien eroja. Vanhassa sirkusmaassa Ranskassa annetaan paljon väliaplodeja ja kannustusta, mutta sen sijaan amerikkalaiset eivät oikein osaa suhtautua nykysirkukseen. Koska se ei ole oikein tanssia eikä perinteistä sirkustakaan. Ehkä siitä puuttuu värejä, arvioi Circan sakki hymyillen.
Nämä kolme esitystä Cirko-festareilla olivat ryhmän ensivierailu Suomeen. Toivon mukaan seuraava visiitti nähdään mahdollisimman pian. Eli jos koskaan tulee mahdollisuus mennä katsomaan Circan esitystä, niin en voisi mitään suositella enempää!
Kuvat otin itse.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti