Dostojevski ei nyt ehkä ole tunnetuin komediakirjailijana, mutta Papparaisen Unen alkuteos Vanhan ruhtinaan rakkaus on sitä itseään. Absurdin hauska, mutta myös lämpimästi ihmisluontoa kritisoiva. Slaavilaista melankoliaa.
Tarinassa on vähintään yhtä paljon juonitteluja ja vehkeilyä kuin Shakespearen komedioissa parhaimmillaan. Nuori Pavel (vuoden parhaan tukkalaitteen palkinnon voittava Tuukka Huttunen) on rakastunut Zinaan (Maija Koivisto), jonka äiti Maria Aleksandrovna Moskaleva (Tuire Salenius) haluaakin naittaa tyttärensä ikälopulle kulahtaneelle ruhtinaalle (Esko Roine). Kuvioon kuuluu asioihin sotkeentuva palvelijatar (Jaana Pesonen), rouvan tossukkamainen siippa (Mika Honkanen) joukko uteliaita naapuruston aatelisrouvia.
Kaikesta tästä keitetään juonittelun ja vehkeilyn soppa, jonka keskiössä Saleniuksen draamakuningatar vetelee narujaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, tai ei ehkä sittenkään. Oisko toinen vanha sanonta enempi paikallaan tällä kertaa eli ahneella on paskainen loppu. Tai paha saa palkkansa. Tai...
Kaikki tyypit tässä on hieman övereitä. Ylinäyteltyjä, ylipuettuja, ylimeikattuja. Ei sillä, tähän kyllä sopi semmoinen tyyli. Mahtipontista ja suureellista. Varsinkin Esko Roine pääsee irroittelemaan groteskin ruhtinaan hahmossa. On meikkiä, tekojalkaa, peruukkia ja lonksuvat tekohampaat. Peräpukamat vaivaavat. "Jollen olisi sairastunut, olisin täysin terve". Höppänä ja absurdi papparainen on sukulaispoikansa Pavelin ja Maria A:n johdateltavana, vai onko sittenkään. Nuorekkuuden tavoittelu kaikkine tekokarvalisäkkeineen ei kyllä ihan ota onnistuakseen, mutta yritys on kova. Ainoa oikeasti nuori, jos kohta 23-vuotiaana jo ihan yli-ikäinen avioliittoon, on raikas ja viaton Zina.
Esityksen kyllä varastaa mennen tullen aivan huikeassa vedossa oleva Tuire Salenius. Ainahan Salenius on loistava, mutta nyt suorastaan mykistävä. Herkullinen rooli ja se vedetään aivan suvereenisti. Tuukka Huttusen Pavel on hyperaktiivinen hupsu. Mika Honkanen on kurkimainen vätys, jonka "duoda duoda" kirvoittaa katsojassa kikatuksen, vaikka onkin ihan pöljä juttu (ehkä juuri siksi). Pienemmistä rooleista pakko mainita upeissa iltapuvuissa keekoilevat rouvat Jyrki Mänttäri ja Juha-Matti Koskela. Varsinkin Mänttärin keltainen kimono-henkinen keltainen lohikäärme-iltapuku salpaa hengen!
Rouva Maria A. pilkkaa Pavelille Shakespearea "tuo teidän Shakespearenne on muinaisjäännös", mutta sitähän tämä on. Shakespearea siis. Farssimaisiakin piirteitä saava tarina on kaikessa juonittelussaan ja juonenkäänteissään aika kevyt ja hupsu, mutta sellaista pientä piikittelyä on havattavissa. Rouva Maria A. haluaisi päästä parempiin piireihin avioliiton avulla, mutta mutta...
Ja ne puvut! Siitä täysi kymppi Matti Seppäselle. On runsautta, rehevyyttä, ruusua ja rimpssua. Maalaisilla huopatöppöstä ja korkeaa piippapipoa, ja ylhäisillä sitten kaikkea muuta. Varsinkin rouva Maria Aleksandrovnan puvut, voi elämän kevät mitä luomuksia! Aivan upeita. Pidin kovasti myös Hannu Lindholmin lavastuksesta kolkkoine kuusineen. Ja ne kampaukset ja meikit, kiitos Pepina Granholm, kyllä oli tukkalaitteet kohdillaan muillakin kun Pavelilla.
Pituudesta olisi voinut tiivistää puolisen tuntia pois, liki kolmetuntinen oli oikeasti hieman liian pitkä.
Varsin mielenkiintoinen esitys, joka oli erityisesti visuaalisesti mahtava!
Kuvien copyright Kari Sunnari
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti