Mutta klassikko tämä on, ei siitä ole epäilystäkään. Nyt Kansallisteatterin Omapohjassa kaksi loppuunmyytyä iltaa, katsomossa enemmän teatterialan ihmisiä ja näyttelijöitä kuin meitä "normaaleja" katsojia. Ja moniko suomalainen esitys saa aplodit seisaaltaan annettuina? Koska Seppo Pääkkönen aloitti, niin pakkohan siihen oli liittyä mukaan. Jos joku esitys sellaiset ansaitsee niin tämä.
Vaikka tämä oli jo toinen kerta kun sain olla katsomassa tätä (eka kerta vappuaattona viime keväänä Lappeenrannassa), niin ihan yhtä kovaa se iski nytkin. Se valtava tunnelataus, ja miten Holopainen vaihtaa hahmoa lennosta. Maanista, intensiivistä, ja sitten taas seesteistä. Fyysinen puoli on kokoajan läsnä sataprosenttisesti. Miten jalkaterät menevät kippuralle kun Joe on tyttöystävänsä kanssa sängyssä. Tanssijan paljaat ja ilmeikkäät jalat. Kaatuilut lattialle. Lattialla ryömiminen. Kunniamerkit Joen riekaleissa vaatteissa. Ja ne biisit: Perfect Day, Eldankajärven jää, One, Hey Joe...
Ja paljonko sitä kehtaa kehua Holopaista ilman että joko minä tai hän nolostuu? En tiedä, mutta jos et ole nähnyt tätä miestä teatterin lavalla, niin olet menettänyt paljon jotain oleellista teatterin maailmasta. Onneksi tänäkin keväänä voit korjata puutteesi, joko Kansallisteatterin Nummisuutarien parissa tai sitten KOM-teatterin uutukaisen (enskari 24.2.) Pasi Was Here luona. Mieluiten molemmissa.
Pauli Riikosen suunnittelema äänimaisema hyökkää päälle kuin panssarivaunu; jatkuvat puhelimenpirinät ja räjähteiden äänet riipivät korvia. Paljon sota-aiheisia puheita nauhalta. Ja räpsyvät loisteputket rassaavat silmiä. Katsojan kaikki aistit ammutaan täyteen. Esitys tulee muutenkin iholle jatkuvasti. Hyvä kun välillä ehtii ja malttaa hengittää.
Tämän nähtyään teki taas mieli itkeä ja nauraa. Ja toisaalta taas vetäytyä johonkin yksinään pohtimaan maailmantilaa. Kuinka samaan aikaan joku voi olla niin hienoa ja kaunista, niin rumasta aiheesta kuin sota? Sota jota Joe ei halunnut käydä, ei uhrautua demokratian, isänmaan tai minkään aatteen vuoksi.
Dalton Trumbon alkuperäisteosta Johnny Got His Gun en ole vieläkään lukenut, mutta nyt sain sen Eevalta lainaksi, niin piakkoin. Ehkä siis ennen kuin saan tämän jossain nähdä taas uudelleen.
Helsingin Sanomat julkaisi Holopaisesta ison (liki 2,5 sivua) jutun päivää ennen Kansallisteatterin esityksiä - tässä linkki myös pieneen videoklippiin. Kuulemma Kansallisteatterin lipputoimistossa oltiin lujilla, kun puhelimet soivat ja kaikki halusivat liput Sotilaspoikaan. No, aika mahdoton homma, kun esitys oli aikalailla loppuunmyyty jo siinä vaiheessa. Tähän hätään Sotilaspoika on mahdollisuus nähdä Riihimäen teatterissa 6.2. Ja huhujen mukaan myös Kansallisteatterissa keväämmällä... En voisi mitään suositella enempää.
Omalla reissullani loppu hyvin kaikki hyvin. Ja selvisin lippuselkkauksestakin (ajoin perjantaina turhaan Helsinkiin, lumipyryssä ja kiireessä tietenkin, vain todetakseni että lippuvaraukseni olikin lauantaille). Iso kiitos Kansallisteatterin lipputoimiston taikurimaisille ja aina yhtä ystävällisille työntekijöille!
Esityksessä huomaan jääväni katsomaan niitä paljaita varpaita ja jalkoja jatkuvasti.
Kuvien copyright Ilkka Saastamoinen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Johannes Holopainen oli todella hyvä myös Vallankumous-näytelmässä (voisin kehua nolostukseen asti). Tämä ja Pasi Was Here kiinnostaa kovasti.
VastaaPoistaJuu, Vallankumous ei ehkä näytelmänä niin satasella kolahtanut, mutta Jomppe oli loistava. Niinkuin oli HOMOssa ja Lauantaissa ja Nummisuutareissa... Mun kevään teatterikalenterissa Pasi Was Here on yksi odotetuimpia!
VastaaPoista