Esityksessä seurataan nuoren huutolaistytön Helmin (erinomaisen raikas ja ihastuttava Milla Länsiö) elämää; Teiskon takametsistä Tampereelle, ensin lastenhoitajana ja sitten Finlaysonille. 1930-50-lukujen elämää Tampereella nurkkatansseineen ja arjen pyörityksineen. 11 näyttelijän joukko hoitaa suvereenisti kaikki roolit. Erityisesti Jere Saarela Varjosena ja Patrik Kivinen Pispalan Patrioottina olivat tosi hyviä.
Eila Roine on kertojan ääni nauhalla, ja tuttu ääni jotenkin tuudittaa katsojan sinne menneisyyteen ja muistoihin. Just passeli tähän esitykseen, koska ääni on kaikille niin tuttu ja niin tamperelainen!
Erityismaininta liveorkesterille, jotka soittivat niin tanssimusiikkia kuin kansanlauluja. Santeri Helinheimo (viulu, harmooni, haitari, laulu), Emma Mäntylä (sello, harmooni, laulu) ja Santeri Suvela (kontrabasso, laulu) olivat mahtavia.
Tässä oli tosi paljon hyviä juttuja mutta ehkä yksi kohtaus jäi ylivertaisena mieleen. Miten nerokkaasti oli toteutettu Finlaysonin tehtaan syke ja hyörinä. Eikä siihen tarvittu kuin parit polkupyörät, hieman naruviritelmiä, kankaanpaloja ja paitoja! Sekä mielettömän hyvin säestänyt bändi ja näyttelijät. Mykkäelokuvamaisesti edennyt tehtaan tuotantoprosessi sai katsomaan ihan monttu auki! Loistavaa! Myös Helsingin olympialaisten kuvaus oli mainio lukuisine urheilulajeineen :-) Rannan ympäristöä hyödynnettiin koko esityksesä hienosti.
Tässä limittyy hienosti Helmin tarina kaikkine herkullisine sivuhenkilöineen sekä Tampereen ja muunkin Suomen historia. Yleisökin tuntui tykkäävän kovasti. Vieressä istui 2 vanhaa rouvaa joista toinen kokoajan kommentoi esitystä "sen paikan minäkin muistan" ja sitä rataa. Ihan hauskaakin, mutta myös hieman häiritsevää, koska volyymi oli aika kovalla.
Niin muuten, Helmi jatkoi Finlaysonilla kolmekymmentä vuotta eri tehtävissä. Aluksi ei ollut helppoa; 12 tuntia päivässä sai paahtaa töitä kun oli täyttänyt kuusitoista.
Esityksen jälkeen oli katsojilla mahdollisuus maistella korviketta, osallistua eri urheilulajeihin (Miinu voitti mut renkaanheitossa 2-1!), tutustua vanhoihin terveydenhoidon instrumentteihin, katsella vuosilukukaapista miltä esim. puhelin tai Eeva-lehden kansi näytti eri vuosikymmenillä, tanssia orkesterin tahdissa, hypistellä ja sovittaa vanhoja vaatteita ja asusteita, ja kahvitella (pullaa ei kyllä riittänyt ihan kaikille, koska niitä oli vain 125 kpl).
Aivan mahtava osuus, ja näyttelijät olivat tässäkin aktiivisesti mukana miehittäen kaikki eri toimintapisteet. Aika moni näkyi osallistuvankin, jos kohta monella taisi olla jo kiire tuulesta pois.
Pakko vielä kehua hienosti toteutettua käsiohjelmaa. Paljon kaikkea kivaa lisätietoa tuon ajan asioista. Ja kehutaan myös lipun hintaan kuuluneita loppukahvejakin. Koukkuniemen ranta on kaunis miljöö, ja ohikulkeneet lenkkeilijätkään eivät haitanneet. Ilma oli aurinkoinen kuten kuvista näkyy, mutta järveltä kävi kamala puhuri eli hanskat ja villaviitta ja -huopa eivät olleet lainkaan liikaa.
Oma mummoni Katri (1904-1983) - jonka mukaan olen saanut nimeni - eli Koukkuniemessä viimeiset vuotensa ja siellä tuli lapsena käytyä monet kerrat. Äitini on Tampereelta siis kotoisin, ja nämä nuoruusmuistelot olivat sitäkin kautta hieman tuttuja.
Kaiken kaikkiaan kamalan positiivinen kokemus. Valtavan kiitos koko Koukkuniemen kesäteatterin työryhmä! Nyt on ainakin osa muistoista saatu talteen ja jaettua eteenpäin. Harmistus kun tälle ei saada enää jatkoa, ainakaan tässä mittakaavassa.
Näin esityksen alennetulla lipunhinnalla
Valokuvat ihan omia (esityksen kaikenlainen taltiointi oli toivottua).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti