Hetkittäin toimi upeasti, hetkittäin oli jo niin absurdi etten tiedä oliko aina niin hyvä. Mutta yksi suosikkiohjaajistani eli Rupert Goold oli päättänyt vetää kunnon överit ja sijoittaa Venetsian Kauppiaan yltäkylläiseen, muoviseen ja pinnalliseen pelikasinomaailmaan. Toimi! Goold ohjasi tämän jo 2011 RSC:lle (silloin Shylockin roolissa oli Sir Patrick Stewart).
Väreinä oli kulta ja sininen, ja poppi soi täysillä jo kun yleisö tulee sisään. Näyttelijät hilluvat kasinolla havaiji-paidoissa ja kasinon työntekijät minihameissa. Videoruudut näyttämön sivuilla pyörittävät kasinon mainoksia. Esitys alkaa vähän salavitiä, kun volyymi nousee ja Elvis alkaa laulamaan Viva Las Vegas, tanssityttöineen. Mikä aloitus! Vaikka alku on lupaava ja ei esityksessä varsinaisesti mitään vikaa ole, niin jotenkin silti en nyt ihan haltioissani ole. Hyvää perusteatteria, kaikki toimi, joten en valita.
Antonio istuu pelipöydän ääressä. Kai sitä Shakepeareä voi esittää leveällä jenkkiaksentillakin. Bassanio on rento jätkä aurinkolaseissaan. Nerissa ja Portia Belmont Productionsin Destiny-ohjelmassa ovat ihan järisyttävän kauheita pissiksiä, jotka vääntävät jenkkiä ja viilaavat kynsiään. Kikattavia ja kimittäviä pimatsuja.
Kiinnosti nähdä mitä seiskakymppinen veteraaninäyttelijä Ian McDiarmid (monelle tuttu Star Wars-leffojen Palpatinen roolista!) saa irti Shylockista. No, ehkä inasen pettynyt, koska mies oli hieman väsähtäneen oloinen. Shylock on aika ketku, puhuu koukeroisella aksentilla. McDiarmidin ääni on todella hieno, tumma ja selkeä, sellainen vanhanaikaisen tyylikäs lavaääni. Scott Handy Antonion roolissa oli tosi erinomainen. Varsinkin siinä kun Shylock meinaa ottaa lainansa takaisin tämän rinnuksista ja Antoniota roikotetaan oransseissa vanginhaalareissaan ranteista. Huh! Mies hikoaakin niin paljon ja täristen eläytyy niin että katsomossa jo hirvittää (ja tekee mieli huutaa että irrottakaa miesparka, minä maksan!). Tässä traagisimmassa kohtauksessa, kun Antonio on aivan murtunut, Elvis muuten laulaa Love Me Tender!
Susannah Fielding Portiana on tosi loistava myös. Ensin bimbona ja sitten naamioituessaan miesjuristiksi, tämä tekee tosi vakuuttavaa työtä. Ja se juristin pinkki pörrökynä! Eikä Nerissakaan (Emily Plumtree) huono olo, kaikkea muuta. Jamie Beamish (Lancelot Gobbo eli Elvis!) toimii Shylockin palvelijana ja vetäisee laulunumeroita Elvarina aina kun silmä välttää. Finlay Robertson oli myös mainio Lorenzona. Entäpäs sitten Bassanio, tuo syypää Antonion rahanlainaamiseen. Tom Weston-Jones oli hyvä!
Loppu tulee jotenkin yllättäen. Tunnelma on haikea ja surullinen, ja vaikka tässä tulee paljon pariskuntia, kukaan ei tunnu olevan kuitenkaan onnellinen. Portia ainakin tuntuu huomaavan tuoreen miehensä Bassanion tunteet Antoniota kohtaan. Ainakin Guardianin Michael Billington noteerasi tämän saman:
Goold is not the first director to realise this is a play
about money: money lent, borrowed, stolen and invested. But his most brilliant
touch is to juxtapose the casino culture of Vegas with the showbiz fantasy-land
of Belmont. Susannah Fielding’s Portia isn’t just the prize in a ritzy TV
gameshow called Destiny: in one of the evening’s wittiest touches she justifies
the text’s classical allusions by dressing as a golden-wigged Hesione to be won
by a Herculean Bassanio. But the beauty of Fielding’s performance lies in its
ambivalence. One moment her Portia is an instinctive racist. In the trial
scene, she stages a breathtakingly last-minute rescue of Antonio. But the
abiding image is of Fielding going heart-rendingly berserk, to the strains of
Are You Lonesome Tonight, as she realises her husband is unshakeably in love
with a man.
Almeida on suht tuoreita löytöjäni lontoolaisista teattereista, ja kaikki siellä näkemäni esitykset on olleet menestyksiä. Teatterin yhteydessä oleva pieni ravintola tarjoaa erinomaisia kylmäsavulohi-tuorejuustovoileipiä, ja viinilistakin on kattava. Ilmainen netti tekee paikasta houkuttelevan poiketa reilusti ennen esitystä. Taisi olla kolmas kerta kun sai minut koukkuunsa...
Sitäpaitsi siellä ei tarvitse värjötellä kylmässä ulkona stage doorilla, koska näyttelijät tulevat suoraan sisäaulaan. Bonus!
Blondien bimbojen ja Shylockin kuvien copyright Tristram Kenton.
Muiden kuvien copyright Ellie Kurttz.
Nimmari- ja sen sellaiset kuvat olen ottanut toki itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti