Huhtikuu tulee / Nokian työväen teatteri 31.10.2021

Mika Waltari kirjoitti elämänsä aikana paljon ja monenlaista. Kaksikymmentäkuusi näytelmääkin, joista tämä Huhtikuu tulee ilmestyi 1949. Näytelmää esitettiin ammattiteattereissa paljon sen ilmestyttyä, ja senkin jälkeen jonkun verran. Siitä tehtiin myös Valentin Vaalan ohjaama suosittu elokuva muutama vuosi myöhemmin. Nyt Nokian työväen teatteri on ohjaaja Heli Pitkäsen johdolla tarttunut tähän komediaan. Ja kylläpä oli varsin viihdyttävä kokemus! En tiennyt näytelmästä mitään ennakkoon, enkä ole siis nähnyt elokuvaakaan. Joten oletin ilman muuta huhtikuun olevan se kalenterikuukausi, mutta mitä vielä. 

Päähenkilö on nimeltään Jaakko Huhtikuu (sopivan lipevä Jarno Huuhtanen), ja hän todellakin tulee. Tunkee itsensä kaikenlaisten naisten elämään, ja suorastaan hyväksikäyttää näitä. Vai kuka tässä käyttää hyväksi ja ketä? Yksi Jaakon "uhreista" on Lisbet Avovirta (hurjan hienon roolityön tekevä Hannele Lepistö), turhautunut keski-ikäinen kotirouva. Lapset ovat liki aikuisia, puoliso jatkuvasti töissä ja ilmeisesti laiminlyö rouvaansa muutoinkin. Tämä on ollut tanssiravintolassa josta kotiintuomisina on herra Huhtikuu, kun siippakin on passelisti poissa. 

Aika pian käy selväksi että Huhtikuu on tullut jatkoille ilmaisen viinan toivossa, kun taas Lisbetillä on mielessään ihan muuta. Uhkea ja verevä Lisbet ei ymmärrä miksei saa houkuteltua miestä makuukammariin edes aamutakkiin vaihdettuaan, ja lopulta vie tämän puoliväkisin. Vielä perheen lapset Kaija (Jannina Heiman) ja Pertti (Tuomas Mannila) ja isäkin (Juha Oksanen), "ikävä vanha mies joka kuorsaa", saadaan sotkettua kuvioihin. Tästä saa alkunsa viihdyttävä ja herttaisen vanhanaikainen komedia, mistä ei juonenkäänteitä, väärinymmärryksiä ja hieman yliampuvia kohtauksia puutu.

Monenmoista mutkaa tässä totisesti on ja isän sihteeri (Katri Viertola) joutuu mukaan myös, toimien lopulta ratkaisun tuojana. Osan juonikuvioista arvasi, osa tuli yllättäen. Teksti oli sympaattisen vanhanaikaista ja se toi oman viehätyksensä näytelmään. Kurttisaani, kikkolo, ja monet muut sanat ja puheenparret saavat hymyn huulille. Myös Huillan Tapsan retrohenkinen lavastus ja Roinisen Helin upea puvustus veivät katsojat suoraan 1950-luvulle. 

On kyllä hauskaa miten tämä toimii kyllä näin metoo-aikanakin. Ainakin kun sen ottaa oman aikansa kuvaajana. Jaakko on juuri sellainen pelimies mitä baareissa näkee (kuulemma) tänä päivänäkin. Ja hän sanookin sen suoraan: köyhä lehtimies viihdyttää (ja mielellään syö ja juo näiden piikkiin) vanhempia rouvia, joiden puolisot eivät halua, jaksa tai kerkeä tehdä sitä itse. Mikäs siinä, jos molemmat osaavat pelata tätä peliä. Mutta kun nainen oikeasti ihastuu, tai ainakin haluaa enemmän kuin vähän pussailua, niin Jaakko joutuu pulaan. Vaan tämä kikkolo kohtaa lopulta voittajansa - ja sen pituinen se. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta siihen tarvitaan neuvokkaita juonikuvioita ja suunnittelua perheen nuorisolta ja vähän isältäkin.

         

Kotimaiset vanhat elokuvat ovat jo vuosia olleet erinomaisen sopiva esityslähde NTT:lle, ja niin nytkin. Harva teatteri esittää näitä klassikoita. Hyvä linja siis. Ja kun esitykset ovat vielä harrastajateatteriksi erinomaisen korkeatasoisia, niin ei ihme että katsojat löytävät paikalle hyvin. Jatkakaa samaan malliin! Nämä esitykset jatkuvat tammikuun lopulla, sunnuntaisin klo 15, joten lippukaupoille mars!

Valokuvien copyright Pasi Aittokumpu
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Juurakon Hulda / Nokian työväen teatteri 19.3.2016

Hella Wuolijoen Juurakon Hulda on yksi semmoisia klassikoita, minkä leffan olen ehkä kenties joskus nähnyt, mutta muistaakseni näyttämöllä en koskaan. Joten nyt olikin hyvä korjata tämä sivistyksen aukko kun Nokian Työväen Teatterilaiset tarttuivat tähän ja toivat estradille, Antti Majanlahden ohjaamana.

Nuori ja köyhä Hulda Juurakko saapuu maalta Helsinkiin 30-luvun alussa. Sattumusten kautta ja miehenroikaleen hieman huijattua, hän päätyy istumaan Esplanadin puistonpenkille. Sieltä joukko kansanedustajia hänet korjaa mukaansa ja vie tuomari Soratien kotiin,minne ovat menossa jatkoille. Vaikka Hulda on oppimaton, hän on sanavalmis, nokkela ja reipas, herrojen isoksi riemuksi. Herrat keskustelevat väestöproblematiikkakysymyksestä, ja Huldahan on oikea malliesimerkki siihen. Jos kohta tämä kieltäytyy olemasta "probleema".

Hulda saa jäädä asumaan tuomarin taloon piiaksi. Pikkuhiljaa hän alkaa opiskella, kiinnostuu yhteiskunnallisista kysymyksistä ja hoitaa siinä sivussa sitä piian hommaakin. Aluksi kylmäkiskoisesti suhtautunut tuomarikin lämpenee piikansa avuille (varsinkin kun hänen kaikki ystävänsä ovat tähän hullaantuneet). Hulda suorittaa tutkinnon yhteiskunnallisessa korkeakoulussa ja aikoo kansanedustajaksi. Mutta pahat kielet juoruavat tämän löytyneen Espalta ja maine menee siinä. Hulda vetää kännit ja aiheuttaa skandaalinpoikastakin, hepenissään ja flirttaillessaan. Tuomari alkaa huomata Huldan olevan muutakin kuin mööpeli, ja on jopa mustasukkainen. Kipakkaa sanailua puolin ja toisin. Onneksi sentään tuomari Soratie kosii, ja loppu on onnellinen.

Tässä on muutama, varsin ajanohtainenkin "palopuhe". Ensinnäkin toimittaja puhuu rahvaan opiskeluinnosta ja miten työväenopistot sun muut ovat kumouksen keskuksia :-) Ja sitten kun Hulda lopuksi puhuu miten hänelläkin, naisena - ja alunperin köyhänä ja sivistymättömänä, on oikeus itsearvoon. Hienoa!

Onhan tämä juoneltaan aika hömppä ja näin nykyvalossa arveluttavakin. Ja vanhanaikainen. Mutta silti aika nostalginen. NTT:n porukka on saanut puhallettua tähän raikkaan otteen ja näyttelijät osaavat asiansa.

Ennenkaikkea Jannina Heiman nimiroolissa on ihanan raikas ja railakas, kuin kevättuulahdus. Tykkäsin kovasti myös suomifilmikarismaa omaavasta Matti Sandbergistä tuomari Soratienä. Tämä on jäykkä ja muodollinen, mutta lämpenee lopulta Huldan charmin edessä. Vai tuliko Huldasta tarpeeksi yhteiskuntakelpoinen lopulta, että kelpasi tuomarillekin emännäksi. Heli Pitkänen on mainio tuomarin Connie-tätinä, joka puhuu aluksi tosi hoono soomi ja livauttelee ruotsia sinne väliin. Ja tukee kovasti Huldaa tämän opinnoissa.

Aina Huldan läsnä ollessa ohi suunsa puhuvista kansanedustajajista professori Norko (Tuomas Kotajärvi) ja isäntä/kunnallisneuvos Ali-Lehtonen (Antero Mäkinen) sekä toimittaja Purtiainen (hurmaavasti savoa vääntävä Samu Salmenkangas) ovat eniten esillä. Kaikki enemmän ja vähemmän flirttaavat Huldan kanssa, mutta kaikilla tuntuu olevan kipakka eukko kotona odottamassa.

Muutaman kerran lavalla pyörähtävät myös seurapiirineidot Kirsti Kaavio (Katriina Rajaniemi) ja näyttelijätär Matero (Mari Lehtonen) joilla on upeat puvut ja rekvisiitat (ja yliampuvat tavat). Niin ja kauppaneuvoksetar Kaavio (Hannele Lepistö) myös viuhkoineen. Hyvähän se näiden on Huldaa paheksua.

Muutenkin tässä on tosi ihanat puvut, Maarit Ruohonen vastaa niiden lisäksi tarpeistosta ja roolihahmojen visuaalisesta ilmeestä. Ja pidin myös säätyiläiskotilavastuksesta, missä oli kauniit tapetit ja paljon kivoja yksityiskohtia (kiitos Huillan Tapsa ja Joel Honka!).

Klassikoiden katsominen on kyllä ihan poikaa välillä, varsinkin kun ne on tehty näin hyvin! Kiitos koko Nokian sakki!


kuvien copyright Pasi Aittokumpu
Näin esityksen alennushintaisella lipulla.

Myrskyluodon Maija / Nokian Työväen Teatteri 2.2.2014

Jokatalvinen perinne käydä katsomassa NTT:n uusi näytelmä. Tänä vuonna se oli klassikko Myrskyluodon Maija. Häpeän tunnustaa etten ole nähnyt tätä koskaan minään versiona. Ainoa mikä on tuttu on Lasse Mårtensonin musiikki. Ja sitäkään ei tässä kuultu, sillä tähän musiikin oli tehnyt Matti Puurtinen. Jussi Helminen dramatisoi Anni Blomqvistin kirjojen pohjalta.

Kyseessä siis hyvin musiikkipitoinen näytelmä. Onneksi kumpikin pääosan esittäjä osasi laulaa melkoisen mukiinmenevästi. Musiikin sovituksesta ja johdosta taas kerran Eero "Safka" Pekkonen. Majanlahden Antti vastasi ohjauksesta.

Niina Sirén-Haapasaari oli erinomainen nuorena Maijana. Hyvin laulava ja näyttelevä Niina on ollut nyt jo monessa näytelmässä mukana pääroolissa (ja enää mua ei niin hämää se suuri suukaan). Vanhana Maijana Katja Vatula, sopivalla tavalla eleetön ja elämää kokenut. Rami Mäkelä oli tosi hyvä valinta Jannen rooliin. Raamikas, hyvä laulaja ja muutenkin passeli pari Maijalle. Oli myös tosi mukava nähdä muutamia vanhoja tuttuja taas lavalla muutamien vuosien paussin jälkeen. Kuten vaikkapa Mecklinin Seppo ja Hautalan Linda, jotka esittivät mallikkaasti Millangårdin rovastia vaimoineen. Muutkin näyttelijät olivat oikein kelpoja. Pitkäsen Helillä oli koreografioiden ja tuottajan roolin lisäksi lavallakin kiinnostava osa eli Meri. Ei puhetta, pelkkään tanssia ja liikettä hienossa puvussa ja maskeerauksessa.

 

Joukkokohtauksissa NTT on monesti parhaimmillaan, ja niin taaskin. Varsinkin miesporukan laulut on ihania. Siitä kiva esitys taas että se tarjosi hauskoja hetkiä (mm. puolialaston Näkki a'la Pertti Mikkola) mutta myös paljon surullisia ja vakavia hetkiä.

Lavastus oli taas kerran tuttua Huillan Tapsan kädenjälkeä, ja aika vähillä oli saatu merellinen tunnelma aikaan. Puinen laituri dominoi lavaa ja muutamia verkkoja seinillä. Meritunnelman luomisessa auttoivat taustalla videoprojektiot, missä erilaiset merikuvat, taivaat jne loivat tunnelmaa (yhdessä saaristohenkisen ääniraidan kanssa). Tero Koivisto oli tehnyt valo- ja äännisuunnittelun. Pidin kovasti myös sinisävyisistä puvuista (a'la Marjo Lundén, joka vastasi myös kampauksista ja maskeerauksesta).

Maijan ja Jannen iso rakkaustarina toimii tässä punaisena lankana. Vaikka liitto olikin järjestetty, niin yhteiset vuodet, koettelemukset ja eletty elämä Myrskyluodossa sitoo parin lujasti yhteen, ja sen huomaa hyvin tarinan edetessä. Toinen teema mihin kiinnitin huomiota oli tuon ajan ihmisten, erityisesti Maijan, taikauskoisuus. Enteitä ja merkkejä nähtiin kaikkialla. Maija kasvaa nuoresta ja kokemattomasta tytönhuitukasta vanhaksi ja viisaaksi naiseksi, joka vielä vanhoilla päivilläänkin opettelee kirjoittamaan.

Kaikenkaikkiaan taas kerran hieno näytelmä osaavalta porukalta. Bonusta käsiohjelman välissä olleesta nenäliinasta (vaikkei sille nyt käyttöä ollutkaan). Pitkästä aikaa tuli nautittua oikein väliaikateet tutulla suklaaviinerillä. Kesän esitykseen pitäisikin varata liput samantien. Sitäpaitsi NTT täyttää sata vuotta tänä vuonna, eli yksi syy lisää vierailla. Tosin Maija-esitykset (ja lisänäytöksetkin) ovat loppuunmyytyjä (oli sielläö kyllä vapaita paikkoja salissa), mutta kesälle mahtuu vielä!

Kuvien copyright NTT/Jaana Viinikka

Viisi Vekkulia / Nokian Työväen Teatteri 18.3.2012

Sunnuntaina oli taas aika katsastaa mitä Nokian Teatterissa tänä talvena oli saatu aikaan. Agapetuksen Viisi Vekkulia oli Heli Pitkäsen esikoisohjaus. Helihän on teatterin kantava voima toiminnanjohtajana ja aktiivisena näyttelijänä (sekä mahdottoman mukava työkaverina!).

Sellainen iloinen komedia, sijoittuu 50-luvun helsinkiläiseen täysihoitolaan, jossa 5 vanhaa herraa asuu sulassa sovussa. Kunnes eräänä päivänä sisään astuu nuori hehkeä sihteerikkö, joka pistää herrojen päät pyörälle. Pääosan viisikko oli kaikki tasaisen päteviä, ehkä Herman Kultalaa esittävä Lauri Ahola sieltä nousi enemmän esille. Ja Pirjo Lammi täysihoitolan johtajattarena oli taas kerran loistava!

Lavastus oli upea, siihen oli panostettu tälläkin kertaa hirmuisesti. Kyöstin valo- ja äänisuunnittelu toimi ja puvut ja kaikki muukin rekvisiitta osaavissa käsissä. Nokialla ei vaan osata tehdä huonoa teatteria, vaikka tätäkään näytelmää en varmaan olisi muualle jaksanut mennä katsomaan.

Opettaja Yllättää / Nokian Työväen Teatteri 6.7.2011

NTT:n vuotuinen kesäteatteripläjäys Opettaja yllättää on nyt sitten nähty. Keli oli kesäteatteria ajatellen mitä parhain eli lämmin ja aurinkoinen. Esitys oli taas kerran Parkkisen Tapion käsialaa, mutta nyt käsikirjoitusavuksi oli saatu Rami Saarijärvi, joka oli myös ohjannut.

Lapsissa ja nuorissa oli nyt minusta tämän esityksen voima. Tarina sijoittuu kyläkouluun 50-luvulla, ja keskiössä on sinne saapuva uusi nuori naisopettaja. Maija pistää tuulemaan, ja kohta on sekaisin koko pieni paikkakunta. Onhan se nyt epäsopivaa, että rintaliivit liehuvat narulla ja tataarin "hullu" poika Nöösi saa spesiaalihuomiota :-) Ja rokkiakin tuo kuuntelee, ja antaa mustalaisille sianruuat koulun keittiöstä.

Välillä sai nauraa makeasti ja kyllä se silmäkulma hieman parissa kohtaa kostuikin. Kunnon kesäteatteria siis. Huillan Tapsan lavastukset olivat taas hienot, niinkuin aina. Samaa pitää sanoa ääni/musiikkisuunnittelusta, kiitos Kyöstille ja puvuista yms Marjolle. Viinikan Jaana oli tuttuun tapaan tehnyt esitteen ja ottanut kuvat. Eli kaikki oli kuten aina ennenkin ;-)

Ainoa mikä hieman häiritsi, oli pätkivät äänet langattomissa mikeissä ja hetkittäin rätinät. Ja kaikki laulajat nyt ei ihan ollu niin hyviä kun toiset :-)

Näyttelijöistä Lammin Pirjon Keittäjä oli hyvä, mutta Pirjo on aina paras :-) Pitkäsen Heli oli elementissään Dinarana, joka loihti ja loitsusi... Joonas Hölli oli liikkis koulupojan asussa ja roolissa. Poikien liikunnanopettaja Valle oli ihastuttavan kamala (Tuomas Kotajärvi), mutta onneksi hyvä lauluääni auttoi. Topias Kanto on kasvanut kamalasti sitten viime näkemän ja oli loistava Nöösinä!

Hyvä nokialaiset, taas kerran! Ei ole ihme että bussilasteittan tullaan kauempaakin katsomaan nokialaisten esityksiä, kerta toisensa jälkeen.

Eikä tää suitsutus johdu yhtään siitä että olin itse tuolla vuoden töissä ja tunnen noi ihmiset, vaan ne tekee oikeasti Suomen parhainta harrastajateatteria! Käykää vaikka itse katsomassa.

Rimpsuja ja Ruusuja / Nokian Työväen Teatteri 13.3.2011

Nokian teatterissa tänään, Tapio Parkkisen Rimpsuja ja Ruusuja eli ties-kuinka-mones-näytelmä-Nokian-teatterille. Ihan mukava, kepeä esitys. Naisvaltainen esiintyjäkaarti (vain 2 miesroolia). Mukana vanhat hyvät konkarit, ja muutama tuorekin vahvistus. Ei mikään superjuttu, mutta sellainen kiva iltapäivän vietto.

Sen jälkeen pitkästä, pitkästä aikaa syömässä Nokian Pepperissä. Talon possu oli edelleen sairaan hyvää (se kastike!).