Tony Kushner kirjoittaa taas syntyjä syviä. Italialaistaustainen amerikkalaisperhe ruotii keskinäisiä suhteitaan ja siinä sivussa puidaan mm. politiikkaa, uskontoa, seksuaalisuutta ja maailman tilaa. Eläkkeellä oleva ammattiyhdistysaktiivi ja kommunisti Gus on pettynyt maailman muutoksiin, eikä näe muuta ratkaisua kun itsemurhan; yksi epäonnistunut yritys on jo takana. Hänen luonaan asuva siskonsa Clio kutsuu miehen kaikki kolme lasta kylään, ja sitten niitä syitä ja seurauksia vatvotaan. Lasten elämänkumppanit, eksät, nyksät ja rakastajat poikkeavat myös paikalla.
Vaikka näytelmässä lähinnä vain istutaan keittiön pöydän ääressä ja puhutaan (no, välillä huudetaan ja heitellään tavaroitakin), niin tiukka teksti pitää hyvin otteessaan koko 3,5 tuntia. Toki se Kushnerin hieno sanankäyttö auttaa, ja Michael Boydin taitava ohjaus. Ja sitten on ihan hirveän mahtavat näyttelijät.
David Calder on elämäänsä, ja maansa tilaan, läpeensä kyllästyneenä eläkeläisenä ihan huikeassa vedossa. Nasevan tiukkaa ja kuivaa huumoria viljelevänä Gusin sisko Cliona on Sara Kestelman. Ihana! Vanhempi pojista Pill (Richard Clothier) on historianopettaja, 26 vuotta aviossa saman miehen Paulin (Rhashan Stone) kanssa ja rakastunut Yalen käyneeseen prostituoitupoika Eliin (Luke Newberry). Näytelmässä nähdään takautumina tunnepitoisia kohtauksia niin Elin kuin Paulinkin kanssa. (Luke N. muuten lupasi mulle ettei seuraavassa näytelmässä esitä amerikkalaista homoa, kun nyt kaksi viimeisintä näytelmää on menty sellaisella roolituksella). Kolmiodraaman osapuolet ovat kaikki taitavia, ja eritoten Newberry, varsinkin laulaessaan oopperaa italiaksi!
Sisko Emptyn roolissa myös todella hienon roolin tekevä Tamsin Greig. Siskonkin elämä on pikkasen solmussa. Juoppo ex-mies (Daniel Flynn) asustaa isän kellarissa vuokralla (ja haluaa ostaa tämän talon) ja nykyinen hieman hysteerinen puoliso (Sirine Saba) odottaa heidän lastaan. Jota Empty ei edes haluaisi, ja sitten sortuukin eksän kanssa sänkyyn. Lapsi taas on siemennetty kiivasluontoisen pikkuveljen (Lex Shrapnel) myötävaikutuksella. Kuulostaako monimutkaiselta? Siltä se hetkittäin tuntuikin.
Italialainen verenperintö kuohuu ja kuohuttaa tunteita ja välillä keskustelua on vaikea seurata kun kaikki puhuvat ja huutavat toistensa päälle. Seinän sisältä löytynyt matkalaukkukaan ei tunnu kiinnostavan ketään, kun kaikki keskittyvät kiivailemaan toisilleen. On tässä sellaisia suvantokohtiakin, kun vaikkapa Pill ja Gus keskustelevat pojan seksielämästä ja miten tämä käytti 30 tonnia siskonsa hedelmöitysrahoja mieshuoraan :-) Paljon komiikkaakin siis, vaikka enemmän tämä kai on yhteiskunnallinen draama kuin mikään komedia.
Tätä esitetään Hampsteadissa 26.11. asti, mutta loppuesitykset on loppuunmyytyjä. Jään odottamaan mahdollista siirtoa West Endille. Hampstead Theatre on kyllä yksi mun suosikkiteattereita Lontoossa. Helppo tulla metrolla (ehkä 40 metriä Swiss Cottagen asemalta), mukava pieni paikka ja kiva henkilökunta. Ja todella mielenkiintoisia esityksiä. Lisäksi vielä yksi suosikkihostelleistani (Palmers Lodge Swiss Cottage) on muutaman minuutin kävelymatkan päässä, ja siellä tuli nytkin yövyttyä. Kätevää siis. Ja lippujen hinnat ovat edulliset (verrattuna West Endiin) ja täällä ei ole koskaan ollut mitään hirveän isoja fanimassoja hihkumassa stage doorilla, oli lavalla sitten kuka hyvänsä. Ehkä siksi ettei ole edes stage dooria :-)
Ensi vuonna Kushnerin klassikon Angels in American voi taas nähdä livenä Lontoossa, kun National Theatre tuo sen ensi-iltaan toukokuussa. Liput tulevat myyntiin tammikuussa, ja uskoisin että menevät kaupaksikin aika nopsaan. Marianne Elliott vastaa ohjauksesta. Paikan päälle ei tarvitse matkustaa, koska se tullee myös NT Live-esityksenä Finnkinoltakin. Joskaan näitä ensi vuoden teatterileffaesityksiä ei ole vielä Finnkinolta vahvistettu.
Esityskuvien copyright Manuel Harlan.
Muut kuvat omia.
