Vajaan tunnin mittainen esitys oli nopeatempoinen ja svengaava, siitä piti huolta lattarimusiikki ja -meininki. Vauhtia kyllä piisasi, ja kaiken kohkaamisen välillä vedettiin parit sirkusnumerotkin välillä. Väkeä oli lavalla kuin pipoa, ja sillä saatiin aikaan näyttäviä joukkokohtauksia. Silti sellaisia sopivia suvantokohtiakin oli siellä, ettei mennyt liian vauhdikkaaksi meno. Yleisöä otettiin hyvin mukaan, ja varsinkin naispuoliset laulajat olivat innokkaita yleisötsemppareita. Teatterin aulassa jaetut korvatulpat olivat varmaan ihan hyvin tarpeen lapsille ja lähempänä lavaa istuville.
Muutamia todella näyttäviä temppuja saimme katsella, mutta yllättävän paljon tavanomaistakin sirkustavaraa. Alussa säväytti hyppy tuntemattomaan eli yhden miehen hyppy pimeyteen Kansiksen aitiosta. Esiintyjät vaihtoivat hienosti lennosta musiikin parista sirkukseen ja takaisin. Paljon lattia-akrobatiaa ja köysillä ilmassa taiturointia. Aika monessakin kohtaa esityksen aikana tuli sellainen olo että paljon melua tyhjästä. Että nyt keskityttiin vaan show-meininkiin ja musiikin tahdissa taputtamiseen ja liikkumiseen, ja itse sirkus jäi taustalle. Yleisö tuntui kyllä tykkäävän, niin ei siinä mitään valittamista sitten kai ole. Itse olisin halunnut nähdä vähemmän sitä kohkaamista ja enemmän teknisesti haastavia ja näyttäviä sirkusjuttuja. Tanssi- ja lauluosuudet limittyivät sirkuksen kanssa ja välillä kyllä ihan varastivatkin show'n kokonaan.
On jotenkin lohdullista että tällä tasollakin tulee mokia ja stipluja, mutta myös hieman latistavaa. Yhtäkaikki, yleisö tuntuu aina kannustavan enemmän pienistä virheistä (ja kiva niin). Näin isoon porukkaan mahtuu kaikenlaista tekijää; oli isoja körmyjä jotka toimivat pienempien kaverien heittelijöinä ja voimamiehinä. Mutta isotkin miehet olivat tosi ketteriä ja notkeita, ei sillä. Vipulaudalla nähtiin näyttäviä temppuja ja venäläinen aisa on aina yksi mun suosikkeja. Niskan varassa ilmassa roikkuminen alkaa koskemaan omaankin niskaan, eikä pelkästään kenottavasta katseluasennosta johtuen.
Odotin hurjaa visuaalista lattarimenoa ja tasaisen harmaissaan esiintynyt 14-henkinen ryhmä tuotti siinä mielessä pienen pettymyksen. Kuitenkin kun sellaista sensuellia estetiikkaa haettiin asujen niukkuudella ja paljaan pinnan esittelyllä. Olisin kaivannut siis väriä myös asuihin. Ja sitten taas kirkkaansiniset kinesioteippaukset pistivät silmään ikävästi. Niitä olisi kai ihonvärisiäkin... Kolumbiasta odottaisi oikeasti elämänilon näkymistä myös puvustuksessa.
Temppu ja kuinka se tehdään. Tai lähinnä kuinka se tehdään erinomaisesti. Kyllä kohtuullisen hyviä sirkusesityksiä saa aikaan pienellä. Ei aina tarvita kauheaa show'ta ja kohkaamista. Täytyy todeta että viimevuotinen Cirko-festivaalin pääesitys eli australialaisen Circan What will have been Kansallisteatterissa oli ihan eri planeetalta kuin nyt nähty Acéléré. Silti olen iloinen että näin ja koin tämän - taas yksi tapa viihdyttää yleisöä.
Valo- ja musiikkishow'na Acelere oli näyttävää viihdettä, mutta sirkusesityksenä vähän ehkä liikaa yleisöä kosiskeleva ja kovin vähän yllätyksiä tarjoava. Jokaista varsinaista sirkusjuttua edelsi pitkä valmisteluosuus mihin kuului musiikki, tanssi ja laulu. En kauheasti lämmennyt lattarimenolle, vaikka jalkani vipattikin hieman. Ymmärrän että harvoin sirkuksia katsova yleisö villiintyi ja hullaantuikin, mutta itse tunsin oloni hieman hailuksi. Nimenomaan siksi kun sirkus tuntui jäävän kaiken muun menon jalkoihin.
Kuvien copyright Roberto Ricciuti.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti