Kolmen näyttelijän voimin toteutettu tiivis ja tiheätunnelmainen esitys ei jätä kylmäksi. Olisi toki varmaan hieman auttanut jos teos olisi ollut tutumpi, vaikka pääpiirteet ovatkin tiedossa. Vajaa puolitoista tuntia ilman väliaikaa, ja olonoi oli hämmentynyt ja sekavakin. Uskon että tämä reippaasti modernisoitu esitys puhuttelee hyvin (koulukoti)nuoria. Teknomusa, ja musiikkivalinnat yleisemminkin, sekä Petteri Mårdin äänisuunnittelu oli toimivaa.
Alkuperäisteoksen lukuisat hahmot on saatu dramaturgi Eva Buchwaldin toimesta hyvin tiivistettyä kolmeen olennaiseen päähenkilöön. Nauhalta kuullaan sitten loppuja ihmisiä, sikäli kun heidän osuutensa kertomukseen on tarpeellista. Raskolnikov tekee rikoksen, ja häilyy katumuksen, korskeuden ja syyllisyyden välillä, varsinkin tavattuaan Sonjan. Todisteiden kasautuessa osoittamaan Raskolnikovin syyllisyyttä nuorten rakkaus syvenee. Kestääkö Raskolnikovin hermo vai ei, kun myötätuntoa osoittava tutkinnanjohtaja kiristää verkkoa tämän ympärillä. Modernisointi toimii paikoitellen hyvin; tykkäsin esimerkiksi lolita/animehenkisestä Sonjasta turkoosissa peruukissaan. Tekstiäkin on tuotu tähän päivään; koronkiskuri on nyt pikavippiakka. Valokuutioita, nimikylttejä ja kaikenlaista tilpehööriä täynnä oleva lavastus ei kuitenkaan ihan avaudu minulle.
Näyttelijäkaartin työskentely oli komeaa katsottavaa. Maanisella vauhdilla liikkuva Antti Lang Raskolnikovina, Matti Onnismaa leppoisana tutkinnanjohtaja Petrovitšinä ja Elina Reinikka viattomanoloisena Sonjana tekevät kaikki taitavaa työtä. Erityisesti Lang narsistisena ja erittäin levottomana Raskolnikovina on vaikuttava. Kaikki pienet käden liikkeet ja päänheilautukset; tämä Raskolnikov on sisäisen riivaajan ajama.
Kohtaukset vaihtuvat lennossa ja esityksen rytmi on muutenkin nopea. Pikkuhiljaa silmukka Raskolnikovin ympärillä kiristyy, mutta onneksi Sonja on tukena. Ei hänenkään elämänsä helppoa ole ollut, mutta siitäkin on mahdollista selviytyä. Yhdessä.
Tärkeä esitys, työpajoineen erityisesti nuorille, joita tämän kuvittelisi puhuttelevan. Itselleni jäi hieman sekava ja hämmentynytkin olo, mutta silti optimistinen.
Kuvien copyright Tuomo Manninen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti