Peruutuslippuja jonottamassa

Teatteri (Globen Twelfth Night) loppui vasta 10 yli 5 (eli kesti yli 3 h) ja siitä sitten juoksujalkaa rantaa pitkin kohti National Theatrea. Hulluja päähänpistoja osa 15 – koska teatteriliput olivatkin iltapäivälle eivätkä illalle, niin yllättäen torstai-ilta jäi vapaaksi (joku oli taas kirjoittanut väärän ajan kalenteriin). Mesu oli edelleen kipeä eikä jaksanut tulla keskustaan treffeille. Jotta suuri ajatus oli koittaa saada peruutusliput The Curious Incident-esitykseen. Okei, just elokuussa se tuli nähtyä livenä ja 17.9. NT Livessä, mutta. Niin hyvän näytelmän (ja Luke Treadawayn) voi käydä katsomassa monta kertaa.

Lippumyyjänainen oli sanonut että puoli kuuden aikaan kannattaisi tulla jonottamaan. Vaikka suoraan Globesta tultiin, niin ehdittiin jonoon puoli kuudeksi, mutta jonossa oli jo vajaa kymmenen ihmistä ennen. Jäätiin kuiteskin jonottamaan… Joku huhu kiersi jossain vaiheessa että 20 lippua olisi tullut myyntiin. No, kuuden aikaan 2 ekaa sai liput, ja sitten ei mitään… Lippumyyjät sanoivat että määrät vaihtelevat tosi paljon, joskus voi vapautua 1 ja joskus 8. Mutta koska kaikki näytökset on olleet loppuunmyytyjä ja alkaa olla viimeiset esitysviikot käsillä, niin ihmiset ei kovin hevillä lipuistaan luovu. Pari ihmistä jonosta läksikin. 

Olin käynyt kysymässä siltä jampalta, joka sai liput, että monelta se oli tullut jonottamaan; viideltä kuulemma.

Vaihtoehto B oli mennä viereiseen Royal Festival Halliin kuuntelemaan Philharmonia Orchestran konserttia – sillä edellytyksellä että sinne saa lippuja. Joskus puoli seiskan aikaan annettiin sitten periksi, ja käveltiin Southbank Centreen. Sinne sai lippuja, oli vielä ihan hintaryhmissä valinnanvaraakin. £15 kappale sai ihan kelvolliset paikat suht takana. Sali oli kyllä valtava… 

 

Ohjelmistossa oli Mendelssohnin Overture, The Hebrides (Fingal’s Cave) op 26, Beethovenin Piano Concerto no 3 in C minor, op 37 ja Elgarin Enigma Variations… Joka tietenkin oli se syy ylipäätään osallistua. Ja olen aina halunnut Royal Festival Hallissa käydä kuuntelemassa jotain Lontoon huippuorkestereista. Tugan Sokhiev johti orkesteria ja Yefim Bronfman soitti pianoa. Minä joka en pidä pianomusiikista, niin silti se pianokonsertti kuulosti ihan hyvältä. Mendelssohn oli myös hyvä, vaikka oli mulle aiemmin tuntematon teos. Väliajalla syötiin jäätelöt ja katseltiin parvekkeelta näköaloja Thamesille ja vastapäisen rannan taloja ja valoja.

 

Tauon jälkeen sitten Elgaria. Ja kuulosti niiiiiiiiin hyvältä. Silmiä tartti pyyhkiä kyllä, niin hienolta se kuulosti. Salissa oli hyvä akustiikka, vaikken mä näistä mitään ymmärräkään, mutta orkesteri kuulosti tosi hyvältä. Erityisesti vasket! Ja niin, salissa on myös urut, siis sellaiset kirkkourut, ja niitäkin soitettiin. En ole koskaan ajatellut että tässä teoksessa on urut, mutta niin vaan siinä loppupäässä ukko niitä soitteli. Aivan mahtava kokemus kaikkineen ja rahoilleen sai hyvin vastinetta.

 

Konsertin jälkeen takaisin NT:lle, mutta siitä vierailusta on pakko kirjoittaa oma postaus. Satuin bongaamaan sen jampan kun tuli teatterilta pois, siis sen joka oli mennyt viideltä jonottamaan lippuja. Sanoi että kaikki taisivat päästä sisään... Noh, me nähtiin hyvä klassisen musiikin konsertti sen sijaan.