Jonathan Lewis kirjoitti tämän näytelmän 90-luvun alussa,
osittain omiin kokemuksiinsa pohjaten. Se sijoittuu siis sotilassairaalaan
1980-luvulla ja seuraa kuuden sotilaan oloa ja eloa ja suhdetta toisiinsa.
Hauska, hetkittäin räävitönkin, mutta myös aika surullinen ja traaginen tarina.
Tykkäsin kyllä. Lavalla on vain yksi sairaalahuone, missä kaikki tapahtuu.
Keith (Cian Barry) on pahasuinen irlantilaissotilas, Arthur Darvill esittää
pyörätuolissa kulkevaa Parryä, joka on sellainen huumoriveikko.
Joe (Laurence Fox) on taas päällisin puolin aika vähillä vaurioilla päässyt naistenmies. Ian
(Lewis Reeves) on näytelmän alussa vihannes-tasolla, mutta kuntoutuu kyllä
lopuksi kykeneväksi palaamaan palvelukseen.
Jolyon Coy on upseerikokelas Menzies, jolta on leikattu ahterista
palanen, ja joutuu ”tavallisten” sotilaiden kanssa samaan huoneeseen.
Kuudentena sotilaana Matthew Lewis (Mick), joka haluaisi tavata naisen.
Matthew Lewis
Kaikki ovat nuoria ja sodan tai terrorismin uhreja. Osa on
viettänyt sairaalassa jo kauan aikaa, osa käy vaan hetken. Herätti ajatuksia
kyllä… Näyttelijät olivat kaikki päteviä. Matthew Lewis nyt on tuttu Harry
Potter-elokuvista, missä hän oli Neville Longbottom, Harryn kavereita. Laurence
Fox on esiintynyt Lewis-poliisisarjassa 7 kautta (Hathaway), ja aika monessa
elokuvassakin. Ja on naimisissa Billie Piperin kanssa (joka oli Doctor Whossa
kahden kauden ajan Tohtorin kumppani Rose Tyler). Arthur Darvill taas oli
näistä ehkä isoin tähti, ainakin nuorempien katsojien keskuudessa, eli Doctor
Whon Rory Williams. Muut 3 heppua olivat
aiemmin mulle tuntemattomia, jos kohta Jolyon Coy oli Deep Blue Sea leffassa
(tarttee katsoa se uudelleen, kun en muista lainkaan mitä se esitti).
Esityksen jälkeen mentiin stage doorille nimmarien toivossa
ja kauhean kauaa ei tarvinnut odotella. Meitä oli siinä parikymmentä henkeä,
suurin osa alle 20 v tyttöjä, jotka odotti Arthur Darvillia. Muutama
ammattimainen nimmarikauppias (sellasia vanhempia miehiä) ja pari muutakin
aikuista. Ensimmäisenä tuli Coy ja Reeves (polkupyörän kanssa), ja sitten kun
ne olivat menneet menojaan niin Lewis ja Barry. Varsinkin Cian Barry oli tosi
mukava ja jutteli siinä muutenkin.
Cian Barry. Ekassa kuvassa näyttää aika pelottavalta,
tokassa sentään jo hymyilee...
tokassa sentään jo hymyilee...
Lopuksi Darvill tuli ja oli sellainen hieman
kiireisen ja välinpitämättömän oloinen. Poseerasi kyllä kaikkien kanssa kuvissa
ja jakoi nimmareita. Mutta hyvin sen oloinen ettei paljoa kiinnosta. Vikana
sitten Fox, pikkusikaria tuprutellen. Neljän viimeisen kanssa poseerasin kuvassakin, ja kaikilta sain
nimmarit käsiohjelmaan. Niin, se kapea musta tussikin oli löytynyt, ostin saman
tien kaksikin, kun löytyi sopiva.
Arthur Darvill, ketä hieman kyllästyttää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti