Polttopiste / Tanssiteatteri ERI 16.3.2019

Ihanaa! Jo toinen mainio yhteistyö tänä vuonna kolmekymppisiään viettävän Tanssiteatteri ERI:n ja kirjailija Tommi Kinnusen välillä. Edellinen yhteistyö oli parin vuoden takainen Sata lasissa - rakkauden viiltoja, ja siinä oli teemana rakkaus eri muodoissaan. Hurmaava teos! Nyt nähtiin sitten Polttopiste ja fokuksessa kuoleminen, luopuminen, lähteminen, loppuminen. Vähän niinkuin vastakohtana.

Samalla konseptilla nytkin mennään. Lyhyitä, välähdyksenomaisia tuokioita elämästä - ja ennenkaikkea kuolemasta. Toiset kertomuksista ovat surullisempia, toiset hilpeitä, mutta kaikissa on samanlainen haikea pohjavire. Kaiho. Lassi Sairela ja Eeva Soini vastaavat nytkin koreografioista ja suunnittelusta, ja Kinnusen hienojen kertomusten lomaan näemme seitsemän tanssijan pistävän parastaan.

Se näissä ERI:n jutuissa on aina niin kiehtovaa, että tanssi on raikasta ja monipuolista, esiintyjät valovoimaisia ja mukana on aina paljon huumoria, vähintäänkin pilkettä silmäkulmassa. Kyynelten lomastakin tihkuu se ilo. Nyt mukana oli minulle aiemmin muutama vähemmän tuttu tanssija eli  Karoliina Lummikko ja Laura Alho - sekä vanhat tutut konkarit niin monesta aiemmasta esityksestä. Itseoikeutetusti Sairela ja Soini, sekä Tiina Lindfors, Toni Laakkonen ja James McNamara. Kaikki pääsivät hyvin esille ja hyvin erilaisissa rooleissa.

Saamme nauttia kuinka Tiia Lindforsin lipevä ja markkinointihenkinen 'siirtymävaiheen konsultti' johdattelee meidät kliseitä suoltamalla käymään peremmälle. No, kukapa sitä nyt ei haluaisi siirtyä ajasta ikuisuuteen niin sointuvien sanojen seurauksena. Pääsemme seuraamaan kuitenkin ensin päiväkorentojen (McNamara ja Lummikko) suloista tanssia - koska on vain kolme tuntia aikaa. Koko elämään. Mitä itse saisit siinä ajassa aikaan? Sitten konsultti-Lindfors vie viipyilevään tanssiin Maria Aaveen kanssa (Soini) - jäähyväisiä tässä jätetään. Silti suru ei ole se päällimmäinen tunne, vaan jonkunlainen haikea hyväksyntä. Näin asiat nyt vain menevät. Ja kun kuolema tulee, se tulee. Lindfors on vallan huikea konsultti, ja lattiaan heijastuu koko maailmankaikkeus. Kuolemalla on monta nimeä.

Välillä mennään ilman tekstiä tai puhetta; yleensä ne on niitä hilpeämpiä kohtia. Siivoojat imureineen käyvät tomerina toimeen (mahtaako siinä tupeen ohella luiskahtaa sielukin imurin kitaan?) tai pikkiriikkiset enkelit tanssahtelevat kiiltokuvista tutussa lookissa. Tuula Bergqvist on muuten loihtinut aivan ihanat puvustukset tähän esitykseen. Myös musiikkivalinnat ovat oivallisia! Aina Donna Summerin I Feel Love-diskohitistä Tiger Lilliesien nyrjähtäneeseen Anger-biisiin haitarikomppeineen. Kukin biisi sopii kuin nenä päähän tanssiosuuteensa. Pisteet valinnoista.

Tanssiteatteri ERI ei pelkää heittäytyä hupsuttelemaan (tanssivat kengät Mysterium-kohtaa ennen!) tai kartella liikaa ryppyotsaisuutta. Tanssi voi olla samalla hillittöntä hassuttelua ja teknisesti taitavaa. Tivolimeininkiä nähdään myös ennustajan luona Mysterium-kojussa ja samalla kertoja (Marja-Leena Kouki) kertoo astioiden perinnönjaosta, joka huvittaa suuresti. Taistelua Myrna-kupeista!

Alkupuolen kertojaäänenä toimii Raimo Karppinen. Ja kauniit valot ja lavastuksen oli suunnitellut Esa Kyllönen, jonka 40-vuotistaiteilijajuhlaa esitys samalla juhlistaa. Kun tanssi on pääosassa, ei kauheasti rekvisiittaa tarvita. Isot ympyränmuotoiset pinnoitetut kuviot seinillä heijastavat valoja hienosti, ja valkoiset katosta hulmahtavat silkkikankaat riittävät.

Silti, ei kaikkia koske vanhuus. Asennekysymyshän se. Sellaiseen minä en lähde mukaan, vanhana olemiseen - hyvä motto itsekullekin. Vaan kun lopussa sillä viimeisellä purrella lähdetään, niin ei auta enää mikään. Onneksi kuolema on, ainakin tässä tapauksessa, hyvin lempeä ja jopa äidillinen. Sen mukaan on helppo lähteä.

Taas kerran hieno kaleidoskooppimainen esitys. Monipuolinen ja monimuotoinen. Sai hymyn huulille ja kyyneleet silmiin. Paljon onnea kolmikymppiselle ERI:lle, ja monia vuosia ja hienoja esityksiä lisää! Polttopisteen voi nähdä vielä neljästi - eli ole nopea!


Kuvien copyright Matti Kivekäs
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Passio / Tanssiteatteri ERI 14.4.2017

Pääsiäistä voi viettää monella eri tavalla. Yksi parhaista lienee jonkun siihen aiheeseen liittyvän esityksen katsominen. Tänä vuonna pääsin katsomaan muutamien vuosien takaista Tanssiteatteri ERI:n Passiota. Tiina Lindforsin koreografioima esitys valmistui jo 2011, kun Turku vietti kulttuuripääkaupunkivuottaan. Mutta silloin sen missasin. On siis aina ihanaa, kun vanhat esitykset palaavat näyttämölle, että tämmöiset mattimyöhäisetkin kerkeävät katsomaan!

Pääsiäinen ei iske minuun uskonnollisella tasolla mitenkään, mutta onhan se tavallaan aika kiehtova noin fantasiatarinana; koko Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Raamatun kertomasta en ehkä niin paljoa muista tai tiedä, mutta musikaali Jesus Christ Superstar on paikannut hyvin pääsiäistietämystäni, tarkentaen mitä minäkin päivänä tapahtui. Kiitos vaan siis Rice & Webber!

Esityksen alussa kerrataan Jeesuksen elämää ihmetekoineen - hän parantaa sokeat, rammat ja vaivaiset ja vesikin muuttuu viiniksi. Punainen viitta vain hulmahtaa, ja Jeesus voi olla kuka vaan. Nykyajan tuulahduksen tuo punaista Pauligin pahvimukia pitelevä kerjäläisnainen, kuin suoraan nyky-Suomen kaduilta. Upeasti kankaan avulla toteutettu veden päällä kävely korostaa Jeesuksen ylimaallisuutta. Sitten siirrytäänkin opetuslasten kanssa saman pöydän ääreen syömään. Ja tarina jatkuu...

Kiinnitin jostain syystä kovasti huomiota tanssijoiden käsien liikkeisiin. Miten koko tanssijan kroppa on mukana liikkeessä, ja viimeisen silauksen sille antavat kädet, jatkeena, mutta myös ihan omana itsenäisenä osanaan. Käsiä nähdään myös varjoteatterin lailla liikkuen yhdessä kohtaa. Myös jalat saavat omia kauniita soolojaan.

Tämä tanssijaporukka venyy moneen, vaihtaen roolista toiseen lennossa. Ei voi kun silmät ymmyrkäisinä ihailla moista lahjakkuutta. Kiitos Laura Alho, Toni Laakkonen, Tiina Lindfors, James McNamara, Lassi Sairela, Eeva Soini ja vieraileva Helena Romppainen.

Valosuunnittelija Esa Kyllönen on tehnyt ihan silmiä hivelevän upeaa työtä. Valoilla rajataan tilaa sopivasti, korostetaan eri henkilöitä ja luodaan harras tunnelma. Miten Jeesuksen paikka opetuslasten ruokapöydässä on tyhjä, kuin jo tulevaa enteillen, ja vain valon korostaessa tyhjyyttä. Valot luovat yhdessä Arvo Pärtin vahvan ja samalla kuulaan musiikin kanssa aivan omanlaisensa tunnelman teokseen. Pärtin musiikki ei ole mulle mitenkään kauhean tuttua ennestään, mutta tämän dramaattisuus sopii kärsimysnäytelmän tunnelmaan hyvin, ja latinalalaiset sanatkin, vaikkeivat ilmeisesti suoraan pääsiäiseen viittaakaan. Erika Turusen puvut ovat vaaleat ja väljän liehuvat ja katseeni hakeutuu erilevyisiin lahkeisiin. Värikkäät viitat tuovat tuulahduksen jostain korruptoituneesta maailmasta. Visuaalista juhlaa koko teos alusta loppuun.

Pyövelien ruoskakohtaus, Pontius Pilatus pesemässä käsiä ihan konkreettisesti, punaiset nauhat taustalla, Judas kultarahoineen, dramaattinen ristinkanto. Lopuksi iso risti heijastaa valoa, meille nykyihmisille. Ehkä meille lopuksi jää armo ja toivo, sittenkin.

Tunnissa on siis mahdollista päästä melko lähelle lähelle harrasta pääsiäiskokemusta. Lämmin kiitos Tanssiteatteri ERI ja Tiina Lindfors - taas kerran.


Kuvien copyright Matti Kivekäs.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.