Zombeja! -musikaali / Tampereen ylioppilasteatteri 8.5.2018

Kyllä uusi kotimainen musikaali, minkä aiheena on zombit, on sellainen mikä on pakko nähdä! Ja tarttee sanoa että hyvin viihdyin Tampereen Ylioppilasteatterin katsomossa. Kliseinen ja vauhdikas, helkkarin hauskaa dialogia ja ihan toimivia biisejäkin. Näistä aineksista oli Aino Putaalan ja Kirsti Riekkolan käsikirjoittama, ja Putaalan ohjaama Zombeja! -musikaali tehty.

Nuori harjoittelija-Milla (ihanan raikas Ella Numminen) aloittaa työt paikallisessa Lidlissä. Tyttö on yhtä aurinkoista hymyä, mutta pikkuhiljaa alkaa hymy hyytyä kun pomo ei voi hyvin ja puhelimetkaan ei toimi. Millan ensimmäinen murhe on kuitenkin: kuka mut nyt perehdyttää? Pikkuhiljaa vastoinkäymisiä tulee lisää, kun sekalainen asiakasjoukko jumiutuu kauppaan ja joutuu ensin ratkomaan ruuminhävittämisongelmaa yhdessä. Tämä porukka ei kuitenkaan ole kovin yhteensopiva ja erilaisilta konflikteiltä ja varsinkaan komiikalta ei voida välttyä. Johtuuko zombie-epidemia maidon juomisesta, kuka on mahdollisesti jo sairastunut ja mitä tässä voi pieni ihminen oikein tehdä?

Ihmisistä kuorituu kriiseissä uusia puolia ja kaikki eivät ole aivan sitä miltä näyttävät, tai mitä esittävät. Tämä onkin yksi esityksen viesteistä: ulkokuori voi pettää, hyvässä ja pahassa. Kirjaa ei passaa arvioida sen kansikuvan mukaan... Ja vielä se elämässä tärkeimmän ja oleellisimman pohdinta olisi kiva tehdä nyt, eikä vasta sitten kun maailmanloppu on likellä. 

Onneksi kauppaan on jumiutunut kusipäisen yrityspomon Karin (jota Aksu Pippo hersyvästi tulkitsee) ja tämän koiraansa hyysäävän vaimon Stiinan (Irina Kunnari) lisäksi myös yllättävänkin noheva koditon nainen (Hanna Lahtinen), räväkkä yh-äiti Janna (Sanni Pakanen) ja tämän teinitytär Jadette (Klaara Haapanen). Jokaisella on oma tärkeä osansa hoidettavanaan että hommat hoituvat. Toki kuvioon kuuluu myös salskea sankari Rafael (Sampo Seppä) joka paikalle ilmaantuu. Kaikki eivät ilahdu Rafaelista kauheasti, mutta Lidliin jumiutuneen seurueen naispuoliset jäsenet kylläkin. Ja pieneltä romanssiltakaan ei säästytä!

Esityksessä on oikeasti aika mustaa huumoria ja groteskeja kuolin/teloitus/amputointikohtauksia, mutta kaikki toki camp-hengessä ja erittäin viihdyttävästi toteutettuna. Ei ehkä kuitenkaan sovi kaikkein herkimmille katsojille. Hienot ääniefektit säestävät mm. käden sahausta :-D

Ella Nummisen ja Klaara Haapasen koreografiat ovat viihdyttäviä. 8-henkinen tanssiva zombielauma nykii ja koikkelehtii, mutta tanssii sitä Lidlin jäänyt ihmisjoukkokin. Ja zombien (kuin muidenkin) maskeeraukset (Linda Bäckman) ja puvustukset (Sara Weck) on aika nappisuorituksia.

Musikaali loppuu hieman töksähtäen ehkä, ja jättää paljon kysymyksiä avoimeksi. Ehkä jatko-osa on jo suunnitteilla? Niin ja mietin tuota musikaali-termiä. Olisiko musiikkiteatteri parempi nimike tämmöiselle? Kaksitoista uutta biisiä kuiteskin, näitä olisi kiva kuunnella enemmänkin. Musiikin tekemiseen on osallistunut koko työryhmä ja se onkin mukavan monipuolista ja vaihtelevaa. On balladia, on rokkia, on vaikka mitä. Kaikki esiintyjät myös pääsevät laulamaan ja vaikka taso on vaihtelevaa tässäkin, niin kunnialla kaikki kuitenkin sarkansa hoitavat.

Oikein piristävä ja hauskasti toteutettu pieni musiikki-iloittelu joka ei jätä kylmäksi. Kiitos koko työryhmälle!

Zombeja! -musikaalin voi nähdä aina 26.5. asti, eli vielä ehdit mukaan!


Kuvien copyright Tero Kairento.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Mustasilmäsusanna / Tampereen Ylioppilasteatteri 12.4.2016

Tarvitseeko näytelmän aina edetä kronologisesti? No ei välttämättä, kyllä sitä katsoja pysyy perässä jos henkilöt ovat riittävän selkeitä ja ohjaus toimii. Ja jos ei kokoajan pysykään, niin haittaako sekään nyt niin kauheasti?

Tampereen Ylioppilasteatterissa esitetään parhaillaan Marjo Airisniemen esikoisnäytelmää Mustasilmäsusanna. Se on osa kolmen tamperelaisen harrastajateatterin (Tukkateatteri ja Legioonateatteri ovat ne kaksi muuta) yhteisjuttua, joka on osa myös Suomi 100 -hanketta. Hienoa tälläiset yhteistuotannot!

Vaikka mustasilmäsusanna on kukka, niin tämä tarina ei kerro kukista. Tai no. Ehkä tavallaan. Jonkunlainen Susannan kasvutarina, millaista on olla erilainen nuori. Ja miten tämä yhteiskunta suhtautuu erilaisiin. Ei edelleenkään aina niin hyvin. Nimellä viitataan myös Susannan ihonväriin... ja tummiin, eksoottisiin silmiin.

Viidellä näyttelijällä mennään ja kaikki vaihtavat rooleja suorastaan lennossa. Ainoastaan Marleena Huuhka pysyy teknosankarina kokoesityksen ajan. Mutta se on kyllä aika vaativa fyysinen rooli, vaikkei paljon puheaikaa saakaan. Fyysisiä ovat muidenkin roolit, ei sillä. Tässä tanssitaan aika paljon, siis hyvin paljon, ja ehkä siksikin verkkarihenkinen asustus on juuri passeli. Yksi ärsyttävä hahmo on Ristola (Anne Lahtinen), joka partioi kadulla suojelemassa naisia ja lapsia ja on varsinainen äijä. Susannakin löytää rakkauden, Venla Moisalan esittämän naapurin. Jani Hämäläinen on Susannan lapsuudenkaveri, väärään kroppaan syntynyt, joka ei lopulta enää tunne olevansa poika eikä tyttö. Outi Kautonen Susannan pääroolissa on samaan aikaan vahva ja herkkä.

Koko porukka tekee tasaisen varmaa työtä, oli se sitten roskana lattialla kieriessä tai yhteissuihkussa kainaloita saippuoiden. Taru Huokkola ohjaa porukkaa melko varmalla kädellä.

Tämä on oikeasti sarja irrallisia kohtauksia, mutta kyllä ne linkittyvät yhteen sitten kuitenkin. On Susanna, hänen marjoja keräävä äitinsä, kavereita, naapuria jne. Susanna on erilainen, erivärinen, ja saa usein kuulla ihmetyksiä miten puhuu niin hyvin suomea. Eikä ole käynyt isänsä kotimaassa, koska "se on hänen kotimaansa, ei minun". Niinpä. Ylipäätään se erilaisuuden tunne ja yhteiskuntaan sopimattomuuden tunne ja oman itsensä löytäminen. Jokainen tekee sen omalla tavallaan. Toisten on helpompi saada hyväksyntää. Tässä on paljon sopivaa huumoria, ja karikatyyrimäisiä hahmoja, mutta myös vakavampaa pohdintaa. Teemoiltaan erittäin ajankohtainen juttu!

Musiikki ei ole sellaista mitä kuuntelisin muuten, eli enimmäkseen teknojumputusta, mutta kyllä se tähän sopii. Kasvojen sotamaalaushenkiset maskeeraukset olivat kiva pieni lisä!

Vaikka tämä oli katsojalle ehkä hieman haastavampaa, niin tykkäsin silti. En voi väittää ihan kokoajan ymmärtäneeni missä nyt mennään, mutta se ei estänyt tai haitannut millään muotoa nautintokokemusta. Kiitos koko työryhmälle!

Esityksiä 6.5. asti eli vielä ehtii!!


Kuvien copyright Aksu Piippo, paitsi julistekuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Salome / Tampereen Ylioppilasteatteri 11.3.2014

Ensimmäistä kertaa Tampereen Ylioppilasteatterissa! Tänne houkutteli Aamulehden ylistävä kritiikki sekä myös mahdollisuus nähdä harvemmin esitettyä Oscar Wildeä lavalla. Seuraksi sain juuri Kiinasta palanneen Jarin.

Teatterin omat sivut kuvaavat näin:

Maailmankuulun näytelmäkirjailijan, Oscar Wilden, historiallinen näytelmä Salome perustuu legendaan siitä, miten Johannes Kastaja menetti päänsä. Suomessa harvoin nähty Wilden ainoaksi jäänyt tragedia kietoutuu työryhmän käsittelyssä 1800-luvun muotidiagnoosin, hysterian ympärille. Himon, toiveiden, vallan ja hyväksikäytön verkko paljastaa kiristyessään jotakin meistä kaikista.

Kolmentoista näyttelijän työskentelyä täydentää kolmihenkisen orkesterin säveltämä elävä musiikki.

Päällimäisenä esityksestä jäi mieleen lievä sekavuus. Kumpikin taidettiin olla ihan yhtä pihalla. Hysteriaa oli siis lavalla yllin kyllin. En ehkä ihan päässyt kärryille tästä. Paula Sillman ohjasi, ensimmäistä kertaa.

Visuaalisesti oikein kaunis ja näyttävä, siis kauniit puvut ja muut (erityismaininta sille miten verijutut oli toteutettu! Sellaista punaista leveää nauhaa purkautui esim. haavasta). Osa näyttelijöistä oli tosi nuoren näköisiä, siis n. 13-vuotiaan, mutta kyllä YT:n hakijoiden pitää olla 18 täyttäneitä, joten ehkä ne vaan sitten olivat tosi nuoria.

Oli mukava nähdä lavalla myös yksi tuttu esiintyjä, nimittäin Antti Salminen (Herodeksen roolissa). Viime vuosina tämä on näytellyt niin Legioonateatterin R & G ovat kuolleet, Teatteri Silmänkääntäjän Edward II:ssa sekä  Tukkateatterin Sulttaanissakin. Varmaan paljon muissakin, mutta näissä olen hänet nähnyt.

Kolmehenkinen livebändi (Lotta Pelkonen - kantele, Tanja Matilainen - viulu, Aino Putaala - piano) oli tosi ihastuttava.

Sananen vielä Aamulehden kritiikistä, kirjoittanut Kaisa Järvelä:

Ylioppilasteatterin Salome on epäilemättä yksi Tampereen teatterikevään vaikuttavimmista esityksistä. Paula Sillmanin tulkinta Oscar Wilden yksinäytöksisestä tragediasta on intensiivinen, vahvasti tunteisiin ja aisteihin vetoava esikoisohjaus.

Ensimmäiset hieman löysät minuutit kannattaa käyttää hengittämiseen, sillä niiden jälkeen esityksen jatkuvasti voimistuva jännite pitää katsojan puolitoista tuntia niin tiiviisti otteessaan, että muulle ei jää tilaa.

Lähes jokaisen hahmon toimintaa ohjaa jonkinasteinen hysteria. Mikään ei ole niin pyhää, etteikö sitä voisi liata. Hysteerisestä halusta tulee ihmisen toimintaa vuosituhansien läpi ohjaava motiivi.

Salomessa ei tapahdu juuri enempää kuin sen innoittajana toimivan Raamatun kertomuksen parissa jakeessa, mutta ihmismielen ja -luonnon tutkimisessa esitys sukeltaa syvälle. Sukellus tapahtuu erityisesti fyysisen liikkeen, eleiden ja vahvojen äänimaailmojen välityksellä. 

Koko näyttelijäkaarti heittäytyy Sillmanin maailmaan estoitta. Sonja Halla-ahon tekemä profeetta Jokanaan hahmo suorastaan värisyttää. Wilma Seppälän roolityö Salomena vahvistuu ja voimistuu loppua kohti samaa tahtia esityksen kanssa. Upeaa teatteria.


Valitettavasti Aamulehden sivuille ei pääse enää kuin maksamalla, mutta tässä linkki kritiikkiin silti.



kuvien copyright Tero Kairento