En todellakaan voinut jättää kokematta kuinka mahtava Aurinkoteatteri valtaa taas Kansallisteatterin lavan. Edelliset kerrat Maa-Tuska 2016 ja Atlantis 2018, ovat jääneet mieleen sekoboltsimaisina ilotulituksina, ja Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama Laulujoutsen jatkaa samaa sarjaa. Huima spektaakkeli joka yhdistää musiikkia, historiallista draamaa, uskomattomia juonenkäänteitä, absurdia farssia ja ties mitä kaikkea. Kutkuttaa mun nauruhermoa just sopivasti, mutta suureksi harmikseni katsomo on puolityhjä. No, ihmisten oma häpeä jos eivät ymmärtäneet tätä herkkupalaa tulla katsomaan (ja nyt on jo myöhäistä sillä esitykset loppuivat jo).
Laulujoutsen käsittelee vallankäyttöä, yhteiskuntaa ja poliittista päätöksentekoa sekä ennenkaikkea talousjärjestelmiä ja rahankäyttöä. Kaiken tämä se käärii herkulliseen ja varsin absurdiin 1600-luvulle sijoittuvaan merirosvoseikkailun kaapuun. Mustanoja on tehnyt taustatyötä huolella, mutta katsoja saa pääasiallisesti hirnua naurusta.
Pääporukka on näyttelijäseurue (kas, nimeltään Aurinkoteatteri) joka onnistuu yleisen sekasorron tiimellyksessä paeta turkulaisesta putkasta. Eletään 1600-luvun alkua ja Kustaa II Aadolf esitetään aika höperönä ja puolisokeana hupsuna (Shakespearen Lear tulee vahvasti mieleen) - Paul Holländer on mainio tässä. Sattumien summana kunkku eksyy teatterilaisten matkaan, kun he hyppäävät Suomen Joutsenen kyytiin. Turun palo jää loimottamaan retkikunnan taakse kun alus miehistöineen suuntaa maailman merille. Tarinankuljetusta auttaa surumielinen demoni (balladeeri), jota Niklas Häggblom oivallisesti tulkitsee.
Retkueen matka kulkee Venetsian kautta Hispanjoolan sokeriplantaaseille ja matkaan tarttuu lisää outoa ja hullunkurista porukkaa. Juonenkäänteitä riittää, samoin outoja sattumuksia. Kaiken alla on kuitenkin terävä kritiikki joka sohii vähän sinne ja tänne, enimmäkseen kuitenkin vallanpitäjille. Monellekin ehkä peiliinkatsomisen paikka. Itselleenkin osataan nauraa, siis teatterintekemiselle.
Porukan holtitonta menoa on ilo seurata, eikä vähiten ihan huikeiden näyttelijäsuoritusten ja taitavan henkilöohjauksen ansiosta. Teatteriryhmän ohjaajana Sanna Hietala, dramaturgina Miko Kivinen, tuottajana Antti LJ Pääkkönen ja näyttelijänä Nora Raikamo. Varsinainen nelikko! Matkoillaan törmätään tiedemies Galileoon (Milka Ahlroth), sotapäällikkö Othelloon (Matti Leino), tohtori Moreauhun (Petri Manninen), kardinaali/inkvisiittori Bernardoon (Volter Putro), kauppias Marcopoloon (Marja Salo) kuin ase- ja kelloseppä Lilithiin (Sonja Silvander-Valo). Hurjia tyyppejä joista kuoriutuu monenlaisia kerroksia. Mahtuu mukaan myös turkulaisia pormestareita, alkuasukas sekä zombeja.
Sen lisäksi että näyttelijät pelittävät niin toimii visuaalinen puolikin. Kaikki on vähän groteskia ja yliampuvaa. A. Karttusen värikylläinen lavastus, Noora Salmen huikeat ja monipuoliset puvut, Max Wikströmin innovatiivinen valosuunnittelu sekä Kaija Heijarin maskeeraus ovat kaikki kaunista katsottavaa. Ja on meillä aika messevät videojututkin, kiitos niistä Rasmus Vuori.
Lisäksi korvia hellitään Juuso Voltin musiikilla, joka pohjautuu kansanlauluihin, Joutsenlampi-balettiin, ja ennenkaikkea renessanssiajan messumusiikkiin mutta onnistuu silti olemaan hyvin uniikkia taitavien sovitusten vuoksi. Maura Korhonen on äänisuunnittelulla saanut vielä kokonaisuuden toimimaan. Erityisesti kiitän Heini Maarasta zombieiden ja vainajien suunnittelusta eli nukketeatteria taas mukana, mahtavaa!
Tämmöisessä tekstissä on tasoja, viittauksia, lainauksia ja kommentteja niin paljon että vaatisi useamman katsomiskerran sekä laajemman yleissivistyksen kuin mitä allekirjoittaneella on. Silti sain tästä ihan valtavasti irti. Juonenkäänteitäkin on enemmän kuin viidessä norminäytelmässä. Tykkään kovasti kun näytelmä haastaa katsojaa ajattelemaan omilla aivoillaan ja kyseenalaistamaankin esitystä ja asioita yleensäkin. Ja silti se voi olla samalla ah niin viihdyttävä!
Erityiskiitos informatiivisesta ja värikkäästä käsiohjelmasta, jossa avataan näytelmän käsitteitä. Se on se esityksen faktaosio, jos näyttämöllä mennäänkin fiktion keinoin. Ja ilmainen! Ylipäätään painettu käsiohjelma alkaa olla kohta harvinaisuus.
Esityskuvien copyright Tuomo Manninen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
