Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romulan Taiteellinen Teatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romulan Taiteellinen Teatteri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Sarkia - häivähdyksiä / Romulan taiteellinen teatteri 4.7.2022

Tunnustan että runoilija Kaarlo Sarkia on jäänyt minulle hieman vieraaksi, monen muun suomalaisen runoilijan tavoin, vaikka likipitäen naapurikylällä onkin syntynyt ja asunut. Se oli yksi syy miksi halusin nähdä tämän Romulan taiteellisen teatterin ja Sastamalan opiston yhteisen esityksen hänen elämästään. Ja kyllä kannatti! En pelkästään oppinut paljon uutta Sarkian elämästä, mutta sain kuulla myös hienoja säkeitä hänen runoistaan. Ja lisäksi kaupan päälle sai vielä upean elämyksen kauniissa kesäillassa.

Sarkia - häivähdyksiä oli nimensä mukaisesti kokoelma välähdyksiä ja palasia Sarkian elämän vaiheista, pieniä kurkistuksia eri ikäisen Sarkian maailmaan. Esitys alkoi opastetulla kävelyllä Kannarin kansakoululta ja matkan varrella kauniin vanhanaikaiseen asuun pukeutunut opas kertoili meille Sarkian elämän pääkohdat ja teokset. Näin sivistyneinä pääsimme Sarkia-näyttämölle luonnonhelmaan, ja heti meidät tempaistiin mukaan väkijoukon määrätietoiseen kävelyyn, runon kaikuessa kaiuttimista. Heti ensimmäiseksi täytyykin kiittää Jaakko Karjulaa ja Friida Lahtivirtaa ääniasioista. Esityksen aikana saimme niin kauniita runonsäkeitä kuin vaikkapa huilunsoittoa ja tuulen huminaa. 

         

Muutoin pienet kohtaukset tarjosivat kurkistusikkunan moniin tärkeisiin, ja ehkä ei niin tärkeisiinkin kohtiin niin nuoren Kaarlon kuin vanhemmankin miehen elämään. Kuinka hän opettelee lukemaan ja leikkimään, kolttostelee ja keppostelee. Lukee, uppoutuu kirjoihin, ja on kielellisesti lahjakas - onneksi tulee mahdollisuus käydä kouluja ja opiskella. Hieman vakavamielinen, pohdiskeleva, introvertti. Jäyhä ja ajoittain hieman ulkopuolinen, Sellaisen kuvan minä miehestä saan.

Kohtausten tekstit ovat Panu Rajalan kirjoittamia ja runot tietenkin Sarkian itsensä. Kati Juurikka ja Jaakko Karjula ovat ohjanneet monikymmenpäistä joukkoa ja taitavaa työtä on tehty. Pieniä huumorinpilkahduksia on aina välillä, varsinkin poikien viinankeittokohtaus hykerryttää. Ja monenlainen skoijaaminen. Mutta sitten on paljon vakavaa tekstiä, ei silti onneksi ryppyotsaista. 

Katsomo on käännetty nurinpäin, eli istumme siinä missä esiintyjät yleensä ovat, ja esiintyjät siroavat pitkin vanhoja pengerrettyjä penkkejä ja muuallekin. Sarkia-näyttämö on siitä hieno paikka että ympäröivä metsä ja luonto on helppo ottaa mukaan esitykseen, ja niin nytkin. Metsästä ryömii ihmisiä ja muurin takana puuhökkelikulissit kaatuvat.

Karoliina Nikitin on tehnyt puvustuksen kanssa ison työn. Kauniita kenkiä myöten kaikilla on hienoja 1900-luvun asuja. Näyttelijät vaihtuvat välillä aika lennossakin, mutta on hieno ratkaisu pitää Sarkian esittäjä aina valkoisissa. Näyttelijät ovat kyllä vallan mainioita, kaikki nuoremmat lapsetkin. Erityisesti mieleen jäi Amanda Skogsin roolityöt niin rehtori Sarastona kuin Uuno Kailaana. Muhevaa näyttelemistä. 

On hienoa että Romulan taiteellinen teatteri tekee jatkuvasti omaleimaisia ja tinkimättömän hienoja esityksiä, perinteisestä kesäteatteriperinteen valtavirrasta poikkeavia. Tämäkin oli raikas, runollinen ja romanttinenkin tuulahdus. Lisäksi erityisen kivaa on sekin, että esintyjien sukupuolilla ei ole väliä, vaan miesten ja naisten roolit ovat sopusuhtaisesti sekamelskassa.

Esitykset ehtivät jo 10.7. loppumaankin, mutta Kaarlo Sarkian tiimoilta on Kiikassa paljon nähtävää.

Sarkia - häivähdyksiä oli seesteisen kaunis, runollinen ja hieman haikeamielinenkin. Ikänsä keuhkotaudin varjoissa viettänyt Sarkia kuoli aivan liian nuorena, mutta ehti julkaista neljä runokokoelmaa ja jonkun verran käännöksiäkin. Ehkä hän olisi voinut elää romanttisessa suhteessa Uuno Kailaan kanssa jonain toisena aikana, tai Suomen ulkopuolella, jos olisi saanut elää neljääkymmentäkolmea ikävuottaan vanhemmaksi. Ainakin niin haluaisin uskoa ja toivoa.


Kuvien copyright RTT:n jäsenet, oppaan kuva omani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Lear / Romulan taiteellinen teatteri 21.7.2021

Aah, kesä, ja taas Romulan Taiteellisen Teatterin uusimman Shakespeare-tulkinnan aika! Tällä kertaa esityspaikkana Kiikan vanha tunnelmallinen paloasema, viehättävä neliskanttinen pieni kivirakennus. Sinne oli pystytetty pieni katsomo 30 hengelle sekä taidenäyttely. Me katsojat pääsimme alkumaljan kera osallistumaan taidenäyttelyn avajaisiin, osaksi esitystä siis. Mikä mahtava avaus!

Keskelle taideteoksiin tutustumista paikalle pärähtää papparainen. Ei pappa-Tunturilla, vaan vuosimallin 68 Jupiterilla. Harmaa parta viuhuen, maalintahraiset lappuhaalarit lepattaen ja pipo päässä Cousteau-tyylisesti. Siinähän on taiteilija itse eli kuningas Lear (Pauli Kylväjä)! Perässä juoksee pinkkiin pukeutunut narrinsa (Marjo Ventola), mankasta rokkia huudattaen. Mikä suurenmoinen sisääntulo! Olen heti myyty.

Kuningas Lear ei ole koskaan ollut mikään suosikki-Shakespeareni, kaikkea muuta. Mutta brittiohjaaja Dan Phillips onnistuu kiteyttämään siitä kaiken oleellisen ja tarjoilemaan esityksen napakkana ja nopeatempoisena. Tarina avautuu ihan uudella tavalla, ja henkilöhahmot saavat syvyyttä. Turhat rönsyt ja koukerot on karsittu, henkilöhahmoja tiputettu pois, sukupuolia sumplittu hieman uuteen malliin. Tuloksena on selkeä ja looginen esitys. Kaunis kieli (Matti Rossin suomennokseen perustuva) toimii erinomaisen hyvin. 

Pieni paloasema toimii tilana loistavasti ja sisäänkäyntejä (myös ikkunaa) hyödynnetään taitavasti. RTT:n vakiovisualisti Joanne Greenwood on loihtinut tilaan taidenäyttelyn maalauksin ja installaatioin, sekä tuonut värejä ja tunnelmaa erilaisilla kankailla. Pelkistettyä ja rustiikkia, ja sopii sekä tilaan että esitykseen hienosti. 

Myös Greenwoodin puvustus on sopiva yhdistelmä ylhäisempien käyttämiä hienompia hepeniä että rahvaan ryysyjä. Learin tyttäristä Goneril (Kaisa Laakso) ja Regan (Sanna Niemelä) ovat sliipattuja ja jakkupukuisia, ja nuorin Cordelia (Sanni Kero) hyvin lapsekkaasti puettu lappuhaalareihin. Kunnes on aika tullut aikuistua, ja se sitten heijastuu heti pukeutumiseenkin. Jakkupuku on hyvä suojavaate. Narrin toppatakki ja tuulipuvun housut tuovat mieleen pulimummon. Gonerilin punaiset kengät ovat piste iin päällä!

     

Näyttelijäjoukko puhuu selkeästi, hyvin artikuloiden. Muutenkin porukka osaa kyllä asiansa eli näyttelemisen. Ihan syystäkin väliaplodeja satelee tämän tästä. Juonivan niljakas Edmund (Pekka Pantsu) on sopivan mahtipontinen ja Gloucester (Jaakko Karjula) väkevä mutta taipumaton, varsinkin lopun sokeutettuna. Toki Kyntäjän Lear itse on ihan huikea liehuessaan pitkin poikin elämässään ajelehtivana vanhana miehenä. Kuin joku ikinuori punkkari, anarkistinen mutta oman elämänsä vanki. 

Show'n taitaa varastaa kuitenkin Miikka Yli-Hongiston Edgar. Hän on kerrassaan loistavan yliampuva, varsinkin kun Edgar muuntuu hullu-Tommiksi. Huipputason heittäytyvää näyttelemistä! Susanna Lehtosen Kent on myös hienosti rakennettu roolityö. Lisäksi estradilla nähdään Santeri Mäensivu (Albany), Kati Juurikka (Cornwall) ja Tanja Myllyoja (mm. Burgundy). Jokainen mies ja nainen on roolissaan paikallaan.

Ken onnistuu puristamaan Learin tunti kahteenkymmenen minuuttiin ansaitsee isot aplodit. Aika menee nopeasti, käänteitä on paljon kun tarina on kompakti. Phillips on saanut kyllä tästä porukasta paljon irti. Vaikka RTT on tehnyt paljon mieleenpainuvia Shakespeare-esityksiä vuosien varrella, niin tämä saattoi nousta suosikikseni. Siitäkin huolimatta että Lear ei normaalisti uppoa (ja olen nähnyt sen niin Esko Salmisen, Ian McKellenin kuin Simon Russell Bealin tähdittämänä). 

Charles Fletcherin musiikki sopi hienosti esityksen tunnelmaan ja tilaan.

Ei ihme että kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä, niin korkeatasoista teatteria Kiikassa nähtiin. Lear vieraili myös Nauvossa ja Vammalan vanhalla Shellillä. Lämmin kiitos myös katsojien loistavaan huomioimiseen - oli todella hyvä saada tieto ennakkoon esityspaikan viileydestä. Paksu villapaita ei todellakaan ollut liikaa!

Jään innolla odottamaan minkä Shakespeare-teoksen kimppuun RTTläiset seuraavaksi tarttuvat.


Esityskuvien copyright Tiltu Lahtivirta, yleiskuva sekä loppukiitokset omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Myrsky / Romulan taiteellinen teatteri 16.8.2016

Kuten jo viime kuussa ennakoinkin, Romulan taiteellisen teatterin tämän vuoden suursatsaus eli Shakespearen Myrsky on Tapaus. Isolla teellä. Harmikseni ennätin katsomaan sitä vasta ihan vihonviimeiseen esitykseen 16.8., mutta onneksi edes silloin. Harmi sikäli, että nyt en saanut kerrottua ihmisille että MENKÄÄ KATSOMAAN! Nyt voin vaan surkutellen sanoa, että harmi jos missasitte loistavan ja kiinnostavan tulkinnan tästä klassikosta.


Sade ja tuuli sopivat tähän näytelmään paremmin kuin hyvin. Pitkät kalsarit, uusi upea ROMU-pipo ja sadehousut takkeineen muodostivat mun teatterigarderoobin perusteet. Ei tullut kylmä. Lisänä istuinalusta ja kumisaappaat. Näytelmää ei siis seurattu katsomosta käsin, paitsi alussa ja lopussa. Kun ylhäisten laiva haaksirikkoutuu ja he jalkautuvat Prosperon saarelle, niin mekin lähdimme vaeltamaan pitkin saarta. Mahtavaa! Matkan varrella kohtasimme saaren asukkaita erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Luontoon oli siroteltu kirjapinoja, ja puukasoja. Ja pääsipä yleisökin kantamaan polttopuita pitkin. 

Kylmästä kelistä huolimatta monet esiintyjät kirmasivat mutaisessa maassa paljain jaloin, hrr! Kuten arvata saattaa olivat kaikkien puvut viimeisen päälle mietityt. Saarelaisilla ruskeita sävyjä, aatelisseurueella sinistä ja Miranda kellan- ja kullansävyissä. Arielilla vaaleaa ja kultaa. Harmonista ja kaunista. Prosperon sininen viitta on ollut joskus hieno, mutta nyt vuosien ja säiden kuluttama. Kyllä visualisti Joanne Greenwood osaa hommansa! Lavastuksessakaan ei paljoa kikkailla. Mustia seiniä peittää vain yksi taulu; merimaisema purjeveneillä. Kaikenkaikkiaan koko visuaalinen ilme käsiohjelmasta (Myrsky-printattu keittiörätti) ennakkojulisteisiin on viimeisen päälle mietitty ja toteutettu.


Erityisen iso kiitos taitavalle orkesterille, joka loihti säveliään niin katsomossa kuin reittimme varrella. Kontrabasso, huuliharppu, munniharppu, symbaali ja pitkän huuliharpun näköinen kapistus (onkohan sille joku oma nimi, sellainen n. 25 cm huuliharpun näköinen systeemi kuiteskin) ja pitkätukkaiset muusikot. Niin ja myös kaunisääninen naislaulaja yhdessä pysähdyspaikassa. Valtavan hienoa! Kiitos.

Tarttee sanoa että Jaakko Karjula tekee yhden parhaista Prospero-rooleista mitä olen nähnyt! Väkevä ilmaisu, kantava ääni ja iso karisma! Vallan hienoa työtä. Mua kyllä hieman nauratti, kun alussa muusikot soittivat hieman aavemaista musiikkia ja Prospero lausui äänettömänä kirjastaan (nostatti siis myrskyä, joka upottaisi Alonson seurueen laivan). Ja mun takana istuneet ihmiset (keille Myrsky ei ole ehkä maailman tutuin) kommentoivat: "mikä toi haahuilija on tuolla puun alla?" :-)


Prosperon Miranda-tyttärenä Sanni Kero, joka oli myös raikas ja hyvä roolissaan. Ariel (Sanna Niemelä) on eteerisen kaunis ja ilmava, ja hiukset ovat ihanat! Jonkunsortin pikkuhenkiä (pikku-Arielejä) nähdään myös kymmenkunta. He toimivat oppainamme saarella ettemme eksy polulta. Ja tarjoilevat maljalliset viiniä, kun seuraamme Stefanon ja Trinculon ryyppäjäisiä Calibanin kanssa. Tämän liikkumisenkin takia meitä on normaalia pienempi katsojajoukko.

Rujo ja outo Caliban (Santeri Mäensivu) piiloutuu ruskeaan hupulliseen kaapuunsa, koikkelehtien ja mylvähtäen. Herkkäuskoinen ressu lankeaa luulemaan Stefanoa (Pauli Kylväjä) jumalaksi, ja osallistuu mielellään Prosperon syrjäyttämisyrikseen vapautuakseen tämän orjuudesta. Stefano kun luulee pääsevänsä saaren kuninkaaksi, jos saa kammettua Prosperon pois vallasta. Pidin kovasti myös Arto Katilan ylväästä Alonsosta ja Aleksi Sandroosin juonittelevasta Sebastianista.

 

Kaikkien puhe kantaa hyvin, paitsi nuorella Julian Mäkelällä Ferdinandin roolissa on pieniä ongelmia artikulaation sekä myös äänen kuulumisen kanssa. Muutenkaan Mirandan ja Ferdinandin rakkaustarina ei ihan minua onnistu vakuuttamaan. Hääkohtauksessa kaikkien puhe hieman jää musiikin jalkoihin. Mutta ne nauhat olivat hienot!

Tykkäsin kun tässä oli hieman sekoiteltu sukupuolirooleja/miehityksiä. Hyvin saattoi Sofiia Syrén vetää Trinculona tai Carla Kyynäräinen Antoniona, kunhan tämä oli vaan muutettu Antoniaksi elikkä Prosperon siskoksi veljen sijaan. Lisäksi hovimies Gonzalona nähdään erinomainen Piia Vihuri, ylimys Franciscana (alunper. Francisco) Aata Jukarainen ja puosuna Roosa Mielonen. Ei haitannut menoa lainkaan.



Pidin kovasti tästä risteilyteemasta muutenkin. Henkilökunta lippuluukulla oli pelastusliiveissä ja muutenkin olimme mukana laivalla, sillä katsomossa istui osa näyttelijöistä, mukana "laivassa". Haaksirikko toteutettiin taitavasti myös, tai siis ensin laivan joutuminen myrskyn kouriin ja sitä seurannut haaksirikko.

Kaiken kaikkiaan vallan erinomainen ohjausdebyytti Eloise Lallyltä RTT:n riveissä. Kaikki yksityiskohdat olivat mietittyjä ja erinomaisesti toteutettuja. Porukka oli innolla mukana ja oli ihmeellistä nähdä niitä harjoituksissa kokeiltuja kohtauksia nyt lopullisessa muodossaan. Huikeaa menoa, olenpas iloinen että sain olla mukana kokemassa!

Märkä, mutta tyytyväisen oloinen yleisö poistuu viimeisestä esityksestä


Myrsky ei kuulu mun top10 suosikkeihini Shakespearen näytelmistä. Olen nähnyt Lontoossa kaksi versiota, toisessa Ralph Fiennes ja toisessa Roger Allam Prosperon rooleissa. Hyviä olivat, varsinkin jälkimmäinen, mutta ei kyllä Jaakko Karjula kovin paljoa häviä ilmaisuvoimassaan. Suomesta muistan erityisesti Ryhmäteatterin version (Ismo Kallio Prosperona) kesältä 2002. Näiden rinnalla RTT:n tulkinnan ei tarvitse hävetä lainkaan. Erityisesti se esityksen vieminen ulos luontoon ja upeille paikoille oli hienoa.


Esityskuvien copyright Arja Koski, muut kuvat omia.

Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Shakespearen Myrsky Kiikassa!

Viime torstaina oli yksi niistä päivistä, kun tuntui erityisen mukavalta olla teatteribloggaaja! Sain viettää koko iltapäivän ihanien ihmisten parissa, jutella teatterista (ja Shakespearestä) ja katsella harjoituksia. Lämmin kiitos koko Romulan Taiteellisen Teatterin työryhmä!


RTT vietti kolme vuotta sitten kolmekymppisiään, ja tänä vuonna on kulunut tasan 20 vuotta siitä kun heidän ensimmäinen brittiohjattu Shakespeare-esityksensä näki päivänvalon. Sekin muuten Myrsky... Mutta mistä innostus tehdä Shakespeareä, osittain brittivoimin? Teatterin perustaja ja aktiivijäsen Kaarina Karjula kertoo sen juontavan juurensa Kiikan opiston teatterikursseista ja niillä opettaneesta Joanne Greenwoodista. Naiset ystävystyivät vuosikymmeniä sitten, ja loppu on historiaa. Kun kerran Sarkia-näyttämö, ja Briteillä on oma lyyrikkonsa, muuan William S... Joanne on suunnitellut kaikkien RTT:n Shakespeare-esityksen visuaalisen ilmeen siitä asti.



Ja kun katson Joannen pukuluonnoksia tämän vuoden Myrskyyn, en voi kun odottaa esitystä innolla. Toki visuaalinen suunnittelu on paljon muutakin kuin vaatteita ja asusteita. Joanne kertoi Prosperon saarella asuvien ihmisten asuissa olevan paljon maanläheisiä värejä. Sen sijaan Mirandan puku on lähtöisin Milanon hovista, mutta se on vain muokattu saaren oloihin. Karoliina Nikitin valmistaa pukuja hiki hatussa ja osa on hankittu kirpputoreilta. Lisäksi lavastukseen kuuluu kirjoja, jotka odottavat nahkaverhoiluaan. Niitä muuten sitten on!


RTT esiintyy Sarkia -näyttämöllä, luonnonkauniilla saarella, ja mikäpä sen paremmin sopisikaan Myrskyn näyttämöksi kuin saari. Tämä esitys vie myös tutustumaan saareen hieman enemmänkin kuin pelkästään kivimuurien ympäröimällä näyttämöllä. Eli korkokengissä ei kannata lähteä esitystä katsomaan (meneekö joku oikeasti kesäteatteriin korkkareilla muutenkaan?).


Jotenkin kun tätä porukkaa katsoo niin ei voi kun ihmetellä. Harjoituksia on takana vasta muutama päivä ja jo nyt homma näyttää toimivan. Kolme viikkoa intensiivistä harjoitusta ja ensi-ilta on 5.8. Päivät on pitkiä, siis oikeasti todella tiivis harjoittelujakso (3x3 h/päivä). Lukuharjoituksia on toki pidetty jo keväästä asti ja nyt sitten vaan kolmessa viikossa viilataan ja pistetään homma kasaan. Yhteisöllisyyttä lisää ruokarinki eli jokainen esiintyjä kokkaa koko porukalle (tai kaikille rinkiin mukaan ilmoittautuneelle) vuorollaan ja lopun aikaa nauttii sitten muiden kokkaamista herkuista. Osa esiintyjistä käy töissäkin tämän kolmiviikkoisen jakson aikana - huh!


Yksi metodi porukalle roolien työstämiseen on kuunnella tekstiä mp3-muodossa. Eli keväällä äänitettiin näytelmä luettuna ja sitä voi sitten työmatkoilla tai liikkuessa kuunnella. Lukuharjoituksia on pidetty normaaliin tapaan jo keväästä asti, mutta kuuntelu tukee oppimista.


Näyttelijöitä on mukana kaikenikäisiä, nuorimmat alakouluikäisiä ja vanhimmat jo eläkkeellä. Monet ovat olleet mukana RTT:n touhuissa vuosikausia, ja paljon on myös kokonaisia perheitä. Jopa kolmessa polvessa. Jotenkin tämmöinen yhteisöllisyys tuntuu hyvin voimakkaalta, kun ruokapöydässä katson ja kuuntelen näitä teatterikärpäsen puremia ihmisiä. Tästä ei voi syntyä muuta kuin hyvää. Samuli Kinnari kertoi, että alunperin tässä Myrskyssä piti olla mukana 7-8 näyttelijää ja tekniikan piti olla isossa osassa. Vaan kuinkas kävikään? Nyt porukkaa on mukana n. 35 henkeä ja tekniikan käyttö minimissä! Joskus elämä on tarua ihmeellisempää.


Oli mukava seurata näyttelijöiden työskentelyä niin näyttämöllä kuin sen ulkopuolellakin. Sekä Joeanne että tänä kesänä RTT:llä debytoiva ohjaaja Eloise Lally ohjaavat porukkaa vuorotellen ja yhdessä. Kaarina Karjula on mukana katsomossa kaksikielisen plarin kanssa, ja jos joku ei ymmärrä englanninkielisiä ohjeita, niin muut tulkkaavat. Tämmöinen maallikkokin huomaan miten kohtaus paranee joka kerralla, ja miten erilaiset pienet muutokset siihen vaikuttavat. Hyvä yhteishenki ja rento fiilis välittyy hyvin ulkopuoliselle.


Kun myöhemmin ruuan jälkeen jututan Kaarinaa ja Eloisea (ja kun ensin palaamme Lontoon teatterimaailman keskusteluista takaisin RTT:n meininkiin) niin Eloise ei lakkaa ylistämästä RTT:n hienoa yhteishenkeä ja esiintyjien omistautumista ja lahjakkuutta. Hän ei halua puhua amatööreistä tai harrastelijoistakaan. Vaan nämä esiintyjät pistävät itsensä kokonaan likoon, ja ovat jo tässä vaiheessa harjoituksia sisäistäneet homman loistavasti. Eloise on viime vuosina ohjannut lähinnä uudempia näytelmätekstejä ja on nyt löytänyt klassikot, kuten Shakespearen, taas uudelleen. Kannattaa käydä muuten vilasemassa Eloisen kotisivuilta aiempia töitään.

Useaan otteeseen kuulen kehuttavan kuntaa ja yhteistyökumppaneita. Miten paljon apua pieni teatteriseurue saa. Nytkin on kunnan varoin palkattu kesäksi näppärä avustaja Niika, jonka jäljiltä monitoimitila Kannarin kuistilla on kuivumassa teellä värjättyjä ensi-iltakutsuja, ja niiden  pullot odottavat etikettejä. Tuntuu että luovuus ja kekseliäisyys näkyy kaikkialla. Kaikki tekevät kaikkea muutenkin - taas lisää yhteisöllisyyskoriin!


Myrskyn ensi-ilta on 5.8. ja esityksiä on vain 8 kpl. Ja koska jokaiseen mahtuu vain neljäkymmentä (40) katsojaa, niin lippujen varaamisen kanssa kannattaa olla aika rivakka. Tätä nimittäin ei kannata missata. Esitykset alkavat klo 19 (pari klo 14 näytöstä ja yksi on keskiyöllä!) ja koko Myrsky on saatu puristettua puoleentoista tuntiin! Ilman väliaikaa.


Vielä kerran kiitoksia koko sakki, ja erityisesti Samuli, mainiosta iltapäivästä, ruuasta ja piposta!!



Muut kuvat otin ihan itse mutta Samuli Kinnari nappasi kuvan bloggaajasta harkkoja katsomassa.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Robin Hood / Romulan taiteellinen teatteri 24.7.2015

Muutaman vuoden takainen RTT:n Macbeth oli sellainen taidepläjäys, että tämähän oli pakko mennä katsomaan. Tietämättä produktiosta etukäteen mitään. En tiedä oltaisiko välttämättä menty, jos olisimme oivaltaneet tämän olevan lähinnä lapsinäyttelijöiden voimin toteutettu esitys. No, hyvä kuitenkin että menimme. Romulan Taiteellinen Teatteri huilasi viime kesän, mutta nyt vuorossa klassikko eli Robin Hood.

Sarkia-näyttämö on heti muurin takana

Nottinghamin seriffi oli ihan aikuinen mies, kookas mies, jonka koko vielä korostui kun melkein kaikki muut olivat pikkiriikkisiä nuoria tyttöjä. Tai ei nyt välttämättä pieniä, mutta nuoria. Innokkuus korvasi taidot monessakin tapauksessa.


Se perusjuonikuvio Robin Hoodista on ennallaan, eli kuningas on pois maasta ja sillä välin Nottinghamin ilkeä seriffi alkaa kiusaamaan ihmisiä kaikenlaisilla veroilla jne. Kunnes ilmaantuu Robin of Locksley, ja alkaa ryöväämään rikkailta ja jakamaan varoja köyhille, asuen Sherwoodin metsässä iloisine veikkoineen... Mutta tässä versiossa on kaikkia hauskoja pikku lisäyksiä, kuten Seriffin mainio vaimo Alma.

   

Seriffi laittaa lisäverolle mm. pituuden, painon ja punatukkaisuuden... Tottakai kansa kapinoi! Robin Hoodin esittäjä Liina Kylväjä on 15-vuotias neitonen, ihan jees, mutta ei mitenkään vastaa mielikuvissani Hoodia (myönnän että Errol Flynn kummittelee siellä mielessä aika vahvana). Tämä aiheuttaa hetkittäin hauskoja hetkiä (esim. kun Robin sanoo saaneensa jousensa 15-vuotiaana... ja annetaan ymmärtää että se oli vuosia sitten). Niin, Robin pyrkii kuninkaan metsänvartijaksi, mutta erehtyy ampumaan hirven (komea talja!), ja joutuukin lainsuojattomaksi.


Jousiampumista, hauskanpitoa, rikkaiden ryöstelyä, painia. Sellaista on arki Sherwoodissa. Toisaalla taas neito Marian kaipaa kihlattuaan Robinia joka on kadonnut. Ei siinä muu auta kun lähteä etsimään, mieheksi pukeutuneena. Kihlattu kasvattaa joukkojaan Tuck-munkilla (joka on munkkien superraskaan sarjan kolminkertainen mestari) ja Pikku-Johnilla.

Kuvioon kuuluu myös hysteerinen piispa (joka laskeutuu estradille yleisön joukosta, Hoosianna Daavidin poika virttä laulaen!). Niin ja jousipyssyinä on juurikin sellaisia kotikutoisia mitä lapsena tehtiin, missä oli paalinaruviritelmä. Ei muunlaiset olisi kai tähän ympäristöön sopineetkaan.


Seriffi järkkää suuren jousiammuntakilpailun, ja palkinnoksi luvataan kultainen nuoli! Robin osallistuu myös, salanimellä Hubert, voittaen tietenkin ylivoimaisesti. Paininujakassa seriffin miehet ottavat yhteen Sherwoodin joukkojen kanssa, ja kesken kaiken paikalle pölähtää Marion äiteineen. Aatelismiehen vaatteet pois ja eikun naimisiin. Juhla-aterian aika; tilataanko pizzaa vai kiinalaista.

 Käsiohjelma oli mallia simppeli

Juuri kun Robinia ollaan hirttämässä niin pelastus saapuukiin Pikku-Johnin muodossa. Lopuksi seriffin vaimo haluaa mieluiten lopettaa vihanpidot ja paistaa sen sijaan kaikille lättyjä. No, kaikki muutkin siirtyvät saksien leiriin niin mikäs siinä sitten. Ei se seriffi yksinään jaksa kiukutella.

Miljöö oli taas upea, ja kerrankin keli suosi meitä ei ei satanut. Hieman olimme kyllä molemmat Eevan kanssa pettyneitä, kun odotimme hieman samankaltaista hevimiesten kesäleiriä kun Macbethissä, ja sitten saimme koulun kevätjuhlanäytelmän. No, ei lannistuta, vaan jäädään odottamaan mitä Romulan Taiteellinen Teatteri seuraavaksi keksii.

Iloiset teatterikävijät Eeva ja Katri

Paljon tässä oli hyviä ja hauskoja oivalluksia. Saksit olivat ryhdittömiä ryysyläisiä, maanläheisissä väreissä, kun taas normannit olivat korskeita, mustissa puvuissa ja tukat tiukasti letitettyinä. Muutamia tuttuja naamoja Macbethistä. Tosi hyviä kommentteja illan aikana kuultiin, kuten vaikkapa: "Tässä maassa on jo tarpeeksi epäpäteviä johtajia".


Esityskuvien copyright Arja Koski
muut kuvat omia

maanantai 5. elokuuta 2013

Macbeth / Romulan Taiteellinen Teatteri 4.8.2013

Romulan Taiteellinen Teatteri täytti tänä vuonna 30 vuotta, mutta mä en ole koskaan käynyt katsomassa niiden esityksiä ennen. Nyt Sastamalan Kiikan kylään sai mut vedettyä Macbeth, mikäs muu! Eevan kanssa suunnattiin sunnuntai-iltana siis reissuun.

No, mitä tästä nyt sanoisi. Varsin mielenkiintoinen esitys, monellakin eri tavalla. Pelkistetty lavastus, hieno puvustus... näyttelijät enimmäkseen harrastajateatteritasoa (no olettiko joku jotain muuta?). Noitia oli perinteisen kolmen sijasta 8 (kassialmanoitia), sekä vielä lisäksi 8 kirkuvaa noitaa (seireeninoitia). Teksti oli aika sujuvaa ja hyvää, taipuu hyvin suomeksikin. Muutamia tahattomia huumorikohtia (kaljun miehen tukka ei voi hulmuta jne).



Ohjauksesta vastasi britti Chris Spring ja visuaalisesta ilmeestä Joanne Greenwood. Macbethiä esittänyt Pauli Kylväjä oli hyvä, joskin meni ehkä loppua kohden hieman liian "hulluksi". Tämän vaimon Susanna Jukaraisen s-vika häiritsi hetkittäin pikkaisen liikaa. Jaakko Karjula oli erinomainen Macduffina.

Mukana oli muutenkin kauhea määrä porukkaa (38 plus vieralija). Hetkittäin meitä kyllä nauratti pelkästään jo se seikka että kyseessä näytti olevan hevimiesten kesälarppaus tms. Sen verran pitkätukkaisia miehiä, kaikenikäisiä, lavalla liihotti. Tai lavalla ja lavalla. Tai vaihtoehtoisesti kaljuja ja parrakkaita. Aamulehden kriitikko kyllä tykkäsi (tuli mieleen että ollaanko me käyty katsomassa samaa esitystä!).


Väliajalla join mukin teetä ja söin Dallas-pullan. Käsiohjelmia ei ollut myynnissä lainkaan, lippuluukulla valistivat että noidat saattavat antaa joillekin sellaisen. Ja kuinka ollakaan, ennen esitystä kävi yksi kassialmoista työntämässä sellaisen (A4 mikä oli mytytty langoilla kasaan ja sidottu pari höyhentä mukaan) mun sadetakin huppuun. Sihisten. Siis satoi kaatamalla kun käveltiin autolta teatterille, mutta sade ihmeiden ihme loppui juuri ennen näytöstä. Lopulta paistoi aurinkokin niin että piti laittaa lippis päähän.


Tänä vuonna on tullut nähtyä kaksi niin korkeatasoista Macbeth-esitystä, että valitettavasti RTT ei ihan samoihin sfääreihin yltänyt. Mutta kovin kunnianhimoinen projekti silti.