Ja sitä se olikin - kiinnostava, taitavasti sovitetut musiikit ja erinomaiset esiintyjät. Outi Keskevaarin kynäilemä juoni ei ole maailman syvällisin, mutta varsin oivallinen ja viihdyttävä kesäteatteriin. Tommi Kainulainen on hyvä ohjaaja; viimeisin hieno työnsä oli Teatteri Siperian Eikä kukaan meitä enää etsi. Kun vielä mukana on hyvä trio kapellimestarinsa ja pianistinsa Asko Turkian johdolla (Esa Parikka rummuissa ja Antti Akkanen bassossa) niin mikäs tätä on katsellessa.
Sokerina ja suolana ovat upeaääniset esiintyjät. Varsinkin naiskolmikko Anni Kajos, Annamaria Karhulahti ja Linda Hämäläinen hehkui ja säihkyi. Ja ennenkaikkea lauloivat kuin pienet enkelit. Mutta eivät Panu Kangas ja Osku Äriläkään kauas jääneet. Kaikkia olen lavalla nähnyt, ja eikä tarvinnut pettyä nytkään.
Tarinahan kertoo yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden saamisesta Suomeen ja sijoittuu siis viime vuosisadan alkuajoille. Keskiössä on kahden sisaren/naapuruksen avioliitot, arki ja toiminta naisasialiikkeessä. Toisen siippa alkaa epäillä vaimollaan olevan työväenluokkaisen salarakkaan, kun rouva viikottain katoaa työväentalolle. Tämä saa miehet soluttautumaan naisten vaatteissa kokoukseen. Välillä ollaan parlamentaarista uudistusta valmisteleva komitean kokouksissa, missä änkyrät vastustavat naisten äänioikeutta (tänä päivänä) naurettavann kuuloisilla argumenteilla. Toki pahin änkyräjumittaja on naisasialiikkeen aktivistin isä. Tekstin pääpaino on kuitenkin aatesiskojen voimaannuttavilla puheenvuoroilla - ja jatkuvassa kamppailussa paremman maailman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.
Näytelmä leikittelee stereotypioilla ja kliseilläkin. Siskojen puolisot ovat tottuneet että paidat on silitetty, ruoka pöydässä säännöllisesti ja keskiviikkoisin on kuhaa. Moni nainenkin uskoo siihen että nainen on heikompi astia. Varsinkin Helga (Karhulahti) käy läpi suurimman muutoksen ja kasvun alistetusta kotirouvasta koko äänioikeus/naisasialiikkeen primus motoriksi. Mutta voih ja huoh ja hammastenkiristys näitä kommentteja. Juu juu, näinhän ne varmaan ovat sanoneet ja olleet tätä mieltä, mutta ahistaa silti. Väkisinkin tulee mieleen taannoiset tasa-arvoisen avioliittolain nostattama keskustelu ja kaikenlaiset yhtä "fiksut" mielipiteet. "Amerikassa äänioikeus annettu jo neekereillekin, muttei sentään naisille!" ja siihen perään heitto että seuraavaksi varmaan vaaditaan sitä koirillekin. Toisaalta tässä oli hyvä aasinsilta tähän päivään; ei ole nämä asiat ja niiden puolesta taistelu vanhentuneet, vaikka aihe tai kohde hieman muuttuukin.
Biisit sopivat paremminkuin hyvin teemaan ja henkeen. Naisartistien (mm. Mariska, Anna Puu, Carola, Marjo Leppänen, Metro-Tytöt) esittämää musiikkia, mutta ihanat raikkaat ja modernit sovitukset. Lyriikat sopivat oivallisesti esityksen henkeen. Pakko muuten kehua vielä ajanhenkistä puvustusta (a'la Riia Lampinen). Kylläpä esiintyjät sutjakkaasti vaihtoivat garderoobia roolihahmojen mukaan.
Hyvät siskot! oli taiten rytmitetty esitys, dialogi hauskaa ja napakkaa. Oli myös hyvä saada muistutus itselleen etteivät kaikki naisasialiikkeen kannattajat olleet samanmielisiä. Osa halusi radikaaleja toimia ja vauhtia muutokseen, osa taas olisi edennyt pienin askelin. Ei ihme että rivit rakoilivat ja erimielisyyksiä syntyi. 2 h 15 min väliaikoineen on esitykselle passeli pituus. Meidän näytös oli melkolailla täynnä ja kyllä yleisö tykkäsi. Ja mikäs oli tykätessä - hyvin tehtyä (kesä)teatteria. Miehet mekoissa tuntuu naurattavan ihmisiä aina (ja kieltämättä varsinkin Ärilä oli hyvin oivallinen mekkomieskin).
Kuvien copyright Juha Tanhua, paitsi 2 alinta omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
