Toki viktoriaaninen kauhu/goottitarina vetoaa minuun aina, ja tietenkin myös näyttämöllä. Tässä pukusuunnittelu (Merja Levo) ja lavastus (Marjatta Kuivasto, vier.) pääsevät oikein irrottelemaan, koska se sellainen ryöpsähtävä visuaalisuus on iso osa Jekyll & Hydeä. Puvuissa on paljon kutkuttavaa steampunk-henkisyyttä ja varsinkin Red Rat -kohtauksessa ihania syntisen näköisiä vetimiä (miehillä). Erityisesti sutenööri Lukin (Maija Andersson) ihana vihreä puku oli mykistävä. Kääntyvät tiiliseinälavasteet toimivat näpsäkkäästi.
Lisäksi taitava valosuunnittelu (Japo Granlund) ja projisoinnit (Tuukka Toijanniemi) tukivat tarinaa hienosti. Jekyllin muuntautuminen Hydeksi, ja toisin päin tapahtuu pääsääntöisesti juuri valojen avulla. Draculamainen viitta auttaa myös asiaa. Jekyllin labra on hieno myös. Ohjauksesta vastaa Anssi Valtonen ja 11-henkisen livebändin kapellimestarina toimii Lasse Hirvi.
Tohtori Jekyllin isä on kuolemassa, kuihtunut vain varjoksi entisestään. "Hulluus on vankoiloista julmin". Isän mielen pirstoutuminen motivoi Jekylliä, joka haluaa rahoitusta sairaalan hallitukselta tutkimuksiinsa. Hän uskoo voivansa erottaa ihmisestä kaksi puolta, hyvän ja pahan, ja siten saada poistettua pahuuden maailmasta. Hallitus ei ole myötämielinen, mutta tottakai jääräpäinen Jekyll jatkaa kokeitaan - itsellään. Tuhoisin ja tunnetuin seurauksin, joista merkittävin on mystisen herra Hyden ilmestyminen. Jekyllin alter ego alkaa listimään sairaalan hallituksen jäseniä, visiteeraa porton luona (ja siinä missä Jekyll on kihlattuaan kohtaan herrasmies, Hyde ei tosiaankaan ole samaa maata) ja muutenkin esittelee sitä ihmisen pimeämpää puolta. Ja eihän tämmöiset kokeilut koskaan hyvin pääty. Hyde ottaa pikkuhiljaa yliotteen Jekyllistä, ja alkaa olla pikkaisen haastavaa pitää tätä puolta enää piilossa.
Jekyll/Hyde-rooli on kaksoismiehitetty, ja viime lauantain esityksessä nähtiin Henri Halkola. Joko tämä on valtavan iso mies, tai sitten kaikki muut esiintyjät lavalla ovat tosi pikkiriikkisiä. Raamikas, ja varsin hyvä-ääninen mies. Eikä harmittanut enää se etten nähnytkään Joni Leponiemeä tässä roolissa. Laulaja Maria Lund vierailee Hyden portto-rakkaana Lucynä, ja toki laulaa parhaiten koko porukasta. Huono laulaja ei ollut kyllä Saara Jokiahokaan, joka oli taas Jekyllin kihlattu Emma. Tykkäsin myös kahdesta varjo-Hydestä, jotka ilmaantuivat leyhyttelemään viittojaan aina kun Hyde ilmaantui kuvioihin. Lopun biisi Kaksintaistelu, missä Halkola laulaa vuoron Jekyllinä, vuoroin Hydenä oli erittäin näyttävä kohtaus. Muuten musiikki ei edelleenkään kolahda erityisemmin. Se on oikein sujuvasti kuunneltavaa, mutta ei mitään kovin mieleenpainuvaa.
Kauniista käsiohjelmasta pisteet myös työryhmälle!
Ei mikään elämää suurempi musikaali, mutta oikein hyvää viihdettä. Ei ehkä kuitenkaan ihan koko perheelle. Mun vieressä istui n. 10-vuotias poika, jonka täti tms oli tuonut paikalle. Tällä oli ainakin toooosi tylsää (pojalla siis, seuralainen tuntui tykkäävän). Vaikkei tässä ollutkaan niin suoran väkivaltaisia kohtauksia (tapot jne oli esitetty enemmän viitteellisesti) niin ei kuitenkaan ihan perheen pienimmille sopivaa.
Kuvien copyright Jiri Halttunen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
