No nyt on kiinnostavaa! Näyttelijä ja muusikko Jussi Lukács on ammentanut omasta elämästään ja kokemuksistaan todella hienon ja tunteikkaan musiikkiteatteriesityksen, Rikkomaton. Sen black box -versio koettiin Tampereen Työväen teatterin TTT-klubilla neljänä iltana maaliskuussa. Eli esitys mikä on vielä aika riisuttu ja vähän keskeneräinenkin. Ideana on kerätä esitysten perusteella kokemuksia ja palautetta ja siitä jatkaa kehitystyötä. Toivon mukaan saamme nähdä valmiin esityksen jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa. Niin hyvä se oli jo tässä vaiheessa.
Ensinnäkin tarina on vahva ja tärkeä, ajankohtaisuutta unohtamatta. Tiiviin ja ahdasmielisen uskonnollisen yhteisön keskellä kasvaminen ei liene kellekään helppoa, mutta ei varsinkaan heille jotka kokevat olevansa normista poikkeavia. Rikkomattoman keskiössä on kaksi 16-vuotiasta poikaa, jotka tuntevat vetoa toisiinsa. Ja vähän enemmänkin. Lapsuudenystävät ovat olleet toisen perheen lähetystyön takia vuosia erossa, mutta tarina käynnistyy kun Joosuan perhe palaa. Pian pojat löytävät toisensa, tyttöystävistä ja kaikesta huolimatta. Eihän tämmöiset asiat salassa kauaa pysy, ja valitettavasti yhteisön reaktiot ovat aika ennalta arvattavia.
Juoni oli kiinnostava ja aavistuksen ennalta-arvattavanakin pysyi hienosti kasassa. Musiikki kuljetti tarinaa myös hyvin eteenpäin. Heti ekasta biisistä Peloton alkaen oli hyvä fiilis, se asetti riman korkealle ja siellä se pysyikin hamaan loppuun asti. Esityksessä oli tuplamiehitys; kaikki loistavia musiikkiteatteriopiskelijoita TAMK:ista. Täytyy sanoa että se TAMK:in henki on hyvin vahvasti tekijätiimissä muutenkin läsnä. Onhan se nyt helpompaa ja kivempaa työskennellä tuttujen ihmisten kanssa.
Monivivahteisesta ja samalla hyvin perinteisen musikaalimaisista lauluista vastaa tietenkin Jussi Lukács ja ne on sovittanut Aleksi Laukkonen, joka myös kapellimestarina ja kosketinsoittajana lavalla häärii. Tykkäsin biiseistä kovasti, niissä oli suuria tunteita ja mainiota stemmalaulua. Jalka naputti tahdissa iloisesti. Oli gospel-henkeä, power-balladia, rokkivetoa, lemmenluritustakin. Kyllä huomaa että musikaalit on kuunneltu, mutta omaperäisyyttä oli ihan riittämiin. Kolmihenkinen bändi (Laukkosen lisäksi Camilla Azzola viulussa ja Elias Manninen sellossa) soitti osittain nurkassa verhojen takana, koska eihän TTT-Klubin lavalle kauheasti mahdu. Ensemblessäkin oli meinaan 16 henkeä! Hyvät äänet heistä kuitenkin kaikui. Soittajista siis, mutta myös laulajista.
Minua ilahdutti kovasti myös Anna-Mari Ihanderin käsikirjoitus. Siinä oli monenlaista näkökulmaa, uskontojuttuja ei liikaa vaan sopivasti, vahvoja tunteita, hyvä draaman kaari. Tykästyin aikoinaan Ihanderin mainioon Ebola The Musicaliin Turun FinFringessä, ja sitten oli toki huippumahtava Baritonien kosto! Tällä tyypillä pysyy kynä hyppysissä ja jälki on kiehtovaa. Lisää lisää!
Monessa marinoitu ja ainakin Pirkanmaan musiikkiteatteriskeneä seuraaville Inna Tähkänen on hyvin tuttu. Nyt hän toimii ohjaajana, ja hyvin ohjaakin. Iso porukka ja pieni tila, ei mikään helppo nakki. Lisäksi Riikka Lifländerin koreografioille pitää nostaa hattua koska tila tosiaan on pieni. Hienosti on kyllä hyödynnetty klubin muitakin tiloja kuin vaan piskuista lavaa.
Christian Blombergillä oli valo- ja äänisuunnittelu, ja hyvältä näytti ja kuulosti, vaikkei tämä mikään ideaali musikaaliympäristö olekaan. Puvustuksena yksinkertaiset valkoiset paidat ja farkut ja muutamia yksittäisiä asusteita. Hyvin toimii tämmöinen simppeliyskin tässä vaiheessa. Mutta on tähän puvustuslinjaan yksi sitäkin komeampi poikkeus, toisen näytöksen alussa. Herranjee!
Esiintyjät olivat kuten sanottua todella taitavia. Jään seuraamaan heidän tulevia uriaan mielenkiinnolla. Minun näkemässäni versiossa olivat päärooleissa Kristian Teiss (Sebastian) ja Joona Saturi (Joosua). Kumpikin erinomaisia, jos kohta Saturin freddiemercurymäinen karisma olisi ollut omiaan jossain toisenlaisessa roolissa. Nyt en ihan ostanut hänen rokkikukko-olemustaan uskovaisena poikana. Mutta mikä ilmestyminen lavalle, yleisö sekosi täysin! Yleisö oli muutenkin täysillä mukana alusta loppuun, siitä aplodit meille.
Tähän väliin pakko mainita toisen näytöksen aloittava Saatanan (Luukas Sihvonen) laulama Tervetuloa helvettiin, joka oli aivan mieletön veto. Siitä tuli vähän mieleen Jesus Christ Superstarin King Herod's Song, eli sellainen riemuisa biisi, joka ei kyllä jättänyt ketään katsomossa kylmäksi.
Teissillä on tässä vaiheessa oikomisraudat suussa, mutta se ei vähentänyt hänen karismaansa ja lauluääntään. Hän oli erittäin uskottava roolissaan. Pienemmissä rooleissa loisti niin Sebastianin muhevaääninen isä (Jaakko Wuolijoki) ja Joosuan tyttöystäväksi hinnalla millä hyvällä pyrkivä Anne (Sanna Riski). Tämän Naimisiin-biisi oli hulvaton. Tykkäsin kovasti kun hahmoilla oli oikeasti kehityskaari, esim. Sebastianin tyttöystävällä Melindalla (Stella Lappalainen), jonka lopun Wicked-tyylinen Lennän-biisi lopuksi on mahtava! Vaikka aluksi hän oli hieman kiiltokuvamainen ja siloiteltu uskis-tyttö, niin hänestä lopulta löytyi särmää, vaikka usko pysyikin.
Myös Sebastianin äidin (Nora Mutanen) laulu poikansa menettämisestä kirpaisee, hän kun on keskenmenojen jälkeen saanut pitää tämän yhden lapsen. Ja nyt menettää tämänkin (koska uskonto). Tykkään siitäkin että isoja biisejä on annettu niin monille hyville laulajille, eikä vain pääparille.
Jumala ja usko on myös paljon lyriikoissa mukana, mutta niistä löytyy muitakin teemoja, kuten oman tien löytäminen ja rakkaus, monissa muodoissaan. Eheytyshoidot ovat hurja asia, ja myös yhteisöstä ja perheestä eristäminen, mutta niitä asioita käsitellään fiksusti. Yleisössä oli runsaasti miespareja ja uskon jokaiseen näkemääni palautteeseen että Rikkomattoman aihe on todella tärkeä todella monille.
Miksei rukouksen voima voisi eheyttää, jos Jumala tahtoisikin heidän olevan onnellisia. Ensemblen eheytystarinat toivat tipan linssiin, samoin teki homouden hengen ajaminen Sebastianista. Olisi naurattanut koko kohtaus (ja vähän naurattikin) ellei olisi ollut niin karmaiseva. On tuskaista seurata miten Sebastian kärsii, vaikka hän on koittanut rukoilla Jumalaa jotta tämä ymmärtäisi. Mutta ei taivaan herra vastaa. On myös kiinnostavaa että vaikka Sebastianin isä on ollut uudistamassa seurakuntaa, tuomalla sinne rock-musiikin, niin homous on liian radikaalia. Miten rakkaus voi olla vastoin ihmisluontoa?
Juoni pääsi yllättämään sen verran että se mun mielestä todennäköisempi lähtijä halusikin jäädä yhteisöön ja eheytyä homoudestaan, ja se kenen kuvittelin jäävän ottikin reppunsa ja suuntasi maailmalle. Mainiota että tulin yllätetyksi. Sebastianissa ja Joosuassa oli paljon kerroksia. Haluaisin nähdä tämän uudelleen muutaman kerran, koska muissakin hahmoissa oli asioita mitä en ekalla kerralla taatusti huomannut.
Rikkomaton on todella hieno musikaali, jo nyt. Millainen siitä lopulta valmiina tuleekaan, jää nähtäväksi. Veikkaan että tajunnanräjäyttävä kokemus. Pientä viilausta sinne tänne, isompi livebändi, valot, lavasteet, puvut. Toivon todellakin että joku talo tähän tarttuu, aluksi ehkä Tampereella, ja sitten... maailma on avoinna! Iso kiitos koko taitavalle työryhmälle jo tässä vaiheessa.
Esityskuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti