Onhan tässä toki kliseisiä juttujakin, suomineidosta koivuihin ja suomifilmiestetiikkaan. Ja saunaan! Mutta niin paljon uniikkia ja kaunista ja hienoa että nuo suomikliseet unohtuu pian. Tai en mä niitä kyllä edes halua unohtaa. On itsenäisyyspäivän vastaanottoa monine Kekkosineen. Ja kyllähän Pelastusarmeijassakin jotain niin kotoista on. Samalla kun liikutaan lapsuudesta leskeyteen niin Kalevala-teemat kummittelevat siellä taustalla. Sataan vuoteen mahtuu niin paljon kaikkea.
Upeaa katsella miten monipuoliset tanssijat muuntuvat lettipäisiksi koululaisiksi tai variksenpelätinkaltaisiksi. Lapsina raapustetaan kömpelöitä kouluaineita (tai kovispojan rakkauskirjettä tytölle); nuorina vedetään breakdance-kuvioita. Virkatut ylioppilaslakit päättävät yhden elämänvaiheen. Aikuisuuteen kuuluu parimuodostuskuviot humppatansseineen ja riitelyt Sibeliuksen tahdissa. Saunakohtaus on todella näyttävä ja hauska.
Tanssijakuusikko Laura Alho, Toni Laakkonen, Tiina Lindfors, James McNamara, Lassi Sairela ja Eeva Soini ovat kokeneita konkareita ja äärimmäisen monipuolisia. Heidän liikekieltään on iloa katsoa. Ja koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu!
Kun lapset ovat muuttaneet kotoa on vain tyhjät tilat ja vanhat tavarat - mitään ei saisi kotoa vierailevien lasten mielestä koskaan muuttaa. Kuinka tuttua tämäkin! Ja miten lakananvedosta saa oivan ja hauskan tanssin! On anonyymejä partnereita, on shamaanimaista Pohjan Akkaa (Tiina Lindfors) sulilla ja hapsuilla ja Mari Boinen musiikilla. Akselin ja Elinan häävalssin tahdissa voi vanhempi ja yksin jäänyt naisihminen muistella menneitä ja tanssia tuolin kanssa. Koskettavaa tämäkin. Mitä vaatteita sitä puolisostaan säästää, koska eihän tämä siellä vaatteissa ole.
Mua kosketti kaikkein eniten Sivustakatsojan ääni, missä Toni Laakkonen tanssii niin kauniisti, että taas itkin. Se teksti on erittäin kaunis ja osui henkilökohtaisesti syvälle.
Tuula Bergqvistin vaatesuunnittelu on yksinkertaisen nerokasta. Valkoisiin asuihin maalatut siniset raidat toimivat. Samoin koivujen pilkulliset rungot istuvat hyvin vaatteisiin. Linnan juhlien kekkospuvustus on huikea! Lavastuksessa käytetään suomalaista taidetta myös, erityisesti Särestöniemen omakuva siinä Sivustakatsojan äänessä vaikutti. "Hullu urkuri" Valtteri Lipasti säestää nurkassa urkuharmonillaan. Musiikkia tulee paljon myös nauhalta, ja se on ihastuttavan monipuolista.
Tässä on paljon haikeita ja surumielisiä kohtauksia, joiden jälkeen sai pyyhkiä silmiään vaivihkaa. Mutta myös riemastuttavia ja hulvattomia. Kuten elämässäkin. Kaunista, herkkää, lumoavaa. Rakkaus viiltää joka tapauksessa. Joka iässä, jokaista, joskus.
Esityksiä on vielä 5.5. asti, mutta jäljellä vain viisi, ja niistäkin muutama jo loppuunmyyty. Suosittelen lämpimästi lippujen hankkimista siis mahdollisimman pian ettet jää ilman!
Kuvien copyright Matti Kivekäs
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti