Orlando / Teatteri Vertigo 1.3.2017

Muistan että varasin lipun tähän Teatteri Vertigon Orlandoon jo lokakuun alussa (ensi-ilta oli 24.2.), koska tämä oli ihan must-see kevään teatterimenojen joukossa. Esityspaikkana upea Turun VPK-talo ja esitys joka levittäytyisi pitkin taloa, katsojien siirtyessä paikasta toiseen! Reilu kolmetuntinen meni kuin siivillä ja elämys oli todellakin kokonaisvaltainen. Ainoa miinus paikan kylmyydestä, mutta siitäkin meitä kyllä varoitettiin. Olisi vaan pitänyt saada varoitus jo hieman aiemmin, niin olisin varautunut villapaidalla ja pitkillä kalsareilla jo kotoa lähtiessä.

Turun VPK-talo ulkopuolelta - mikä helmi!

Mutta ei pieni kylmyys haitannut menoa juuri lainkaan. Virginia Woolfin Orlando on klassikkoteos; sekä 1928 ilmestynyt kirja että 1992 Sally Potterin siitä ohjaama elokuva (minkä pääroolissa loisti ihanaakin ihanampi Tilda Swinton). Ei ehkä niitä helpoimpia toteuttaa teatterin keinoin, joten ensimmäinen hatunnosto Vertigolle projektiin tarttumisesta. Tarina seuraa Orlando-nimisen henkilön elämää satojen vuosien ajan. Näytelmässä leikitellään paljon sukupuolirooleilla; vaihtuuhan Orlandokin miehestä naiseksi jossain vaiheessa. Vertigoon tarinan on suomentanut Eeva Salonius ja käsikirjoituksesta vastaavat hän ja ohjaaja Ishwar Maharaj yhdessä.

Kirjallisesti lahjakas Orlando (Hanna Ojala) aloittaa elämänsä miehenä, mutta joskus kolmekymppisenä muuttuukin mystisesti naiseksi. Nuorena miehenä hän on kuningatar Elizabeth I (Eija Talo-Oksala) hovipoikana ja pääsee tutustumaan kuninkaallisiin nautintoihin hieman lähemminkin. Orlandon elämän monia episodeja nähdään vähän siinä järjestyksessä mihin ryhmään sattui arvonnassa osumaan. Meidät jaettiin siis neljään ryhmään ja joka porukalla on omaa värihuivia heiluttava opas. Heidän perässään kuljimme pitkin ja poikin VPK-taloa. Logistiikka on siis hyvin samankaltainen kun taannoin Turun linnassa nähty Hamlet. Miksi kaikki tämmöinen kiva tapahtuu Turussa?

VPK-talon monet tilat tulivat tutuiksi, mutta ei me sittenkään niin kovin monessa huoneessa käyty; niihin vaan kuljettiin eri reittejä ja ovia. Mutta rappusia tuli kyllä kuljettua ylös ja alas - ei siis liikuntarajoitteisille. Meidän ryhmän väliaika osui aika loppupäähän esitystä, mutta se oli kiva huilihetki - millonka muulloin voisi kuulla Elizabeth I vetävän sähkökitaralla Nat King Colen Nature Boy'ta? Tai Aretha Franklinin A Natural Woman? Loistavaa! Kuningatar hovihenkilöineen musisoi koko parikymmenminuuttisen tauon.

  

Itse Orlandon ja Elizabeth I:n lisäksi tässä on melkomoinen henkilögalleria. On Orlandon slaavilaisrakas Sasha (se ihana luistelukohtaus!), huikean loistava arkkiherttuatar Harriet/arkkiherttua Harry (poikkeuksellisen upea Kati Urho), eri rotuisia Valistuksen koiria, palvelijoita, Lääkäri omenoineen, impejä jne. Veera Alaverronen, Asta Rentola ja Alisa Salonen loistavat lukuisissa rooleissaan. Ja sitten on vielä multi-instrumentalisti muusikkokin eli Arttu Aarnio, joka vastasi myös sävellyksistä ja muista äänitehosteista. On uskomatonta miten pienillä muutoksilla samat ihmiset esittävät yhtä uskottavasti miehiä ja naisia. Sopiva androgyyniys auttanee. Arkkiherttua Harryn kärpäsloukku/kosiokohtaus on hillittömän hilpeä. Muutenkin tässä on paljon huumoria.

Jotkut kohtaukset eivät ole tarinan kerronnan kannalta niin oleellisia, mutta eivät nekään mitään täytekohtauksia ole. Mutta kun neljää ryhmää siirrellään... niin väistämättä ei yhdestä muusikosta ja kuudesta näyttelijästä piisaa porukkaa joka paikkaan. Tosin välillä olemme kahdessa suuremmassa porukassa. Logistiikka kuitenkin pelaa hyvin, ja emme törmäile muihin ryhmiin tai osu samaan kohtaukseen toistamiseen.

Tässä on paljon myös hienoja tanssillisia kohtauksia ja koreografioista vastasi Maija Reeta Raumanni. Välillä pyörähdellään myös Tšaikovskin baletin tahdissa. Erityiskiitos on pakko sanoa myös maskeerauksesta ja kampauksesta vastanneelle Sarianna Sormuselle, upeaa työtä! Kaisa Salokannel on tehnyt hieno tammipiirroksen esitykselle logoksi.

Orlando pistää pohtimaan monia kysymyksiä. Ikuisen elämän salaisuus ja tavoitettavuus, miksi sitä haluaisi havitella? Tekisikö se ihmisen onnellisemmaksi? Kuka edes haluaisi elää ikuisesti? Mikä on sielu? Mitkä piirteet tai ominaisuudet tekevät miehen tai naisen? Miksi kaikki tuntuu pyörivän miesten ympärillä, näytelmässä ja todellisuudessa? Lisää kysymyksiä pohdittavaksi esittää ohjaaja käsiohjelmassa (missä on myös hyvä aikajana niin Orlandon elämästä kuin maailman tapahtumistakin). Olisiko luontevampaa valita itse oma roolinsa eikä ahtautua/joutua yhteiskunnan usein hyvin kapeisiin miesten ja naisten muotteihin? Voi olisipa se mahdollista! Myös ajan lineaarisuus nostetaan esiin.

     

Turun VPK-talo ja esityksen loistava juliste

Takaisin nykyhetkeen siirrytään pikkuhiljaa, pimeydessä ja kellojen tikityksen voimistuessa. Kolme tuntia toisessa ajassa ja todellisuudessa meni nopeasti. Kannatti todellakin noudattaa ohjetta: Jättäkää logiikka, tolkku ja ajantiima ulkopuolelle! 

Harmiksi esityksiä oli vain viisi, ja ne ehtivät jo loppumaan. Tämä oli niin upea esitys, että olisi suonut enemmän esityksiä - ja sitä myöten katsojia. Kunnianhimoinen hanke ja kunnianhimoinen esitys, joka onnistuu liki täydellisesti (ellei katsojan palelua lasketa). Esitys joka herätti ajatuksia, joka viihdytti, joka otti kantaa, joka oli kaunis, ajankohtainen ja ajaton. Kertakaikkisen upea. Tämmöistä lisää!

Lopuksi lainaus Orlandosta: As long as she thinks of a man, nobody objects to a woman thinking.


Esityskuvien copyright Ville-Matias Roisko, muut omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.