Tämän näytelmän näkeminen kuului kesäsuunnitelmiin, ja onnekseni
voitinkin Ryhmäteatterin järjestämässä kilpailussa ensi-iltaliput. Ja onneksi
illassa ei ollut mitään sen kummempaa mitä ei olisi voinut jättää väliin (Royal
Opera Housen Boheme oli tarkoitus käydä Toijalassa katsomassa). Lisäbonuksena
paikalla oli myös Talle ja Eija, joista ensimmäinen ehätti jo kirjoittamaankin mietteitään enskarista.
Kulttuurin ystävät Suokissa: minä,
Talle, Eija
Valheet ja Viettelijät on vanha (1782) tarina, jota on versioitu monia monia
kertoja. Minä moukka vain olen onnistunut kaikki ne missamaan. Siinäkin oli
siis yksi syy miksi halusin lähteä Suomenlinnaan katsastamaan Ryhmäteatterin
tämän kesän uutuuden. Viime kesinä Ryhmis on keskittynyt koko perheen
seikkailuihin (joista näin Ronja Ryövärintyttären 2011 ja Liisa Ihmemaassa
kesällä 2013). Harmikseni Peter Panin missasin 2012. Mutta ei
historiallisesta draamastakaan (Cyrano de Bergerac, 2010) niin kauaa ole.
Tarina ei siis ollut entuudestaan mitenkään tuttu, ja joukko
ranskankielisiä nimiä hämäsi hieman... Entiset rakastavaiset mittelevät saako
kreivi kellistettyä varatun naisen ja muutenkin hyppäävät sängystä toiseen kuin
pupujussit. Edistymisistään raportoidaan perinteisen kirjepostin avulla. Ja
sitten valehdellaan, vietellään, kieroillaan, ja lasketaan luikuria koko rahan
edestä. Hienovaraisia kaksimielisyyksiä viljellään läpi esityksen, mutta odotin
ehkä vähän tuhmempaa otetta tai jotain. Vähän enemmän kuin vihjaluja.
Suurimmat aplodit annan pukusuunnittelusta Niina Pasaselle. Todella
kauniita, näyttäviä, ja ajan hengen mukaisesti yliampuvia pukuja oli kaikilla
naisilla. Lisäksi tanssijanelikon rokokoo-henkiset farkkualusasut olivat
ylihienot. Myös kampaukset/peruukit olivat upeita (jos kohta Valmontin
hippi/hevitukka ei iskenyt). Myös lavastus oli simppelin kaunista ja toimivaa.
Saranoitu ja pyörillä liukuvat peiliovet ja ylös-alas kulkeva peili. Niitä
sitten palvelijat availivat ja sulkivat näpsäkästi. Ja nopeasti, sillä
kohtaukset vaihtuivat niin nopeasti että hyvä kun kyydissä pysyi. Katsoja
meinaan.
Mutta niinhän siinä käy, että kun on moraalisesti rappeutunut,
niin eihän siitä hyvä heilu. Loppu ei ole kenenkään kohdalla onnellinen. Siinä
mielessä nostan esitykselle hattua, että kesäteatteriesityksessä on muitakin
sävyjä kuin kikatus. Sai tässä nauraakin toki, mutta ei sillä tavalla kunnolla.
Ritari Danceny (Paavo Kinnunen) oli vähän överin innokas nuori mies,
joka kirvoitti naurut katsomosta melkein joka kerta lavalla ollessaan. Myös
ihanan raikas Sonja Salminen (Cecile de Volange) oli aika hauska ja
viihdyttävä. Naiivi tyttöressu, joka joutuu myös keskelle pyöritystä. Cecile on
kovin kömpelö ja paha suustaan :-)
Itse pääparina nähdään kokeneet konkarit eli Minna Suuronen (markiisitar de Merteuil) ja Antti Virmavirta (kreivi de Valmont). Suuronen on
roolissaan näyttävä ja erinomainen, mutta tällä kertaa Valmontin roolitus kyllä
ontuu, ja kovasti. Virmavirta on hyvä ja taitava näyttelijä, mutta ei minusta
yhtään sopiva tähän. Semminkin kun pitkä liehuletti ja mauttomat vaatteet
tuovat ennemminkin mieleen kasaritukkahevibändin solistin (Poisonin Bret Michaels, anyone? Tai vielä autenttisempi esimerkki on mainiosta The Adventures
of Priscilla, Queen of the Desert -leffasta. Siinä esiintyvä Terence Stamp,
joka vetää transsukupuolisen Bernadetten roolin - googlettakaa!!) joka on
paremmat päivänsä nähnyt. Letinheittomaneerit eivät auta lainkaan. Vaikea
kuvitella kenenkään naisen lankeavan tämän eteen hurmiossa. Vaikka Valmont
esittää kuinka hurskasta hyväntekijää...
Jotenkin samanlainen rooli kun Humisevan Harjun Heathcliffin eli
karismaa pitäisi olla annettu niinkun sammiokaupalla. Nyt ei vaan toimi.
Harmittaa, sillä Valmontin verettömyys heijastuu koko näytelmään. Valmontilla
on Maine, ja nyt sitä on jotenkin vaikea uskoa että tässä on mies josta äidit
varoittavat tyttäriään...
Megaluokan viettelystä olisi Valmontille palkkana uudistaa
suhdettaan markiisittaren kanssa, mutta todisteet pitää olla kirjallisessa
muodossa sitten. Tämä osoittautuu yllättäen vaikeaksi.
Onneksi naisnäyttelijät loistavatkin sitten vaisun Valmontin
edestäkin! Saija Lentonen oli ihastuttavan herkkä madame de
Tourvelina, joka koittaa viimeiseen asti vastustaa Valmontin
viettely-yrityksiä. Tarja
Heinulan madame de Volange on kovin herkkäuskoinen ja vietävissä (ja hänen
oranssi-vihreä pukunsa on ehdottomasti mun suosikki!). Valmontin täti madame
Rosamonde (Eeva-Maija Haukinen), jonka kotona maalla suuri osa
aktiviteeteistä tapahtuu, on aivan hurmaava vanha rouva. Joka pitää rahvaan
rettelöintiä ihan hupsuna! Rouvaparka, ei tiedä mitä tuo rahvas saakaan vielä
aikaan muutamia vuosia myöhemmin... Viime vuonna Ihmemaan Liisassa mainion
roolin riimittelevänä Ruskeana Rusakkona tehnyt Juha Pulli oli nyt jotenkin vaisu Valmontin
palvelija Azolan.
Neljä upeaa tanssijaa (joiden pukuja jo kehuinkin) vetivät
Apocalyptican tahdissa aina valkoiset peruukit heiluen akrobatiaa lähenteleviä
tanssikuvioitaan. Huh! Erityisesti Johannes
Hiltunen jäi mieleen. Yksi
tanssijoista oli Karoliina
Kauhanen, kellä oli myös toinen rooli kamarineito Juliena. Miten kaunis ja
herkkä ilmestys, kuin metsänkeiju!
Kaikki koreografiat (a'la Panu Varstala ja Eero Vesterinen) ja erityisesti
taistelukoreografiat (Oula Kitti) ovat enemmän kuin näyttäviä. Kiitos
myös rohkeista musiikkivalinnoista! Ai niin, kiitoksia myös tuotantoblogista,
missä pääsi seuraamaan harjoituksia jne. Hienoja valokuvia ja kiinnostavia
haastatteluja.
Juha Kukkonen on taitava ohjaaja, mutta ehkä tämä on nyt
hieman tämmöinen välituotanto?
Tänään kun luin HS:n kriitikon mietelmät näytelmästä niin tuntuu
kuin olisimme olleet katsomassa eri esitystä. En mä sitä ihan noin kokenut,
mutta makuja on monia.
Vertailun vuoksi menen tammikuussa katsomaan brittiversiota
samasta, kun Donmarissa
esitetään. Päärooleissaan Michelle Dockery, Janet McTeer ja Dominic
West. Saapas nähdä mitä tuumaan Westin karismasta Valmontin roolissa. Esitys
myi loppuun puolessa päivässä, mutta liput on plakkarissa :-)
Voitin liput esitykseen Ryhmäteatterin kilpailusta.
Kuvat Ilkka Saastamoinen
paitsi lavastuskuva enskarista oma, niin ja toi missä me
hymyillään sillalla.
Kesäteatterivinkki! :)
VastaaPoistaNurmijärven Kivi-juhlilla käynnistyy nimittäin jo 63. kesäteatterikausi tämän viikon perjantaina. Vuorossa on Nummisuutarit (ohjaus Atro Kahiluoto), ja erään pitkään mukana olleen harrastajanäyttelijän sanoin "nyt vasta tajusin, että Nummisuutarithan on ihan oikeasti komedia!" Nyt olisi aika mediassakin nostaa Aleksis Kiveä näkyviin tässä valossa - puistetaan pölyt kirjoista ja näytetään, että Kivi ja Kiven tekstit ovat ajattomia. Kivi on Suomen Shakespeare. Lisätietoa ja yhteystietoja löytyy nettisivuilta: www.kivijuhlat.fi. Esityksiä on sekä kesä-heinäkuun vaihteessa että elokuussa.