Valheet ja Viettelijät / Ryhmäteatteri (Suomenlinnan kesäteatteri) 15.6.2015

Tämän näytelmän näkeminen kuului kesäsuunnitelmiin, ja onnekseni voitinkin Ryhmäteatterin järjestämässä kilpailussa ensi-iltaliput. Ja onneksi illassa ei ollut mitään sen kummempaa mitä ei olisi voinut jättää väliin (Royal Opera Housen Boheme oli tarkoitus käydä Toijalassa katsomassa). Lisäbonuksena paikalla oli myös Talle ja Eija, joista ensimmäinen ehätti jo kirjoittamaankin mietteitään enskarista.

 Kulttuurin ystävät Suokissa: minä, Talle, Eija

Valheet ja Viettelijät on vanha (1782) tarina, jota on versioitu monia monia kertoja. Minä moukka vain olen onnistunut kaikki ne missamaan. Siinäkin oli siis yksi syy miksi halusin lähteä Suomenlinnaan katsastamaan Ryhmäteatterin tämän kesän uutuuden. Viime kesinä Ryhmis on keskittynyt koko perheen seikkailuihin (joista näin Ronja Ryövärintyttären 2011 ja Liisa Ihmemaassa kesällä 2013). Harmikseni Peter Panin missasin 2012.  Mutta ei historiallisesta draamastakaan (Cyrano de Bergerac, 2010) niin kauaa ole.

Tarina ei siis ollut entuudestaan mitenkään tuttu, ja joukko ranskankielisiä nimiä hämäsi hieman... Entiset rakastavaiset mittelevät saako kreivi kellistettyä varatun naisen ja muutenkin hyppäävät sängystä toiseen kuin pupujussit. Edistymisistään raportoidaan perinteisen kirjepostin avulla. Ja sitten valehdellaan, vietellään, kieroillaan, ja lasketaan luikuria koko rahan edestä. Hienovaraisia kaksimielisyyksiä viljellään läpi esityksen, mutta odotin ehkä vähän tuhmempaa otetta tai jotain. Vähän enemmän kuin vihjaluja.

Suurimmat aplodit annan pukusuunnittelusta Niina Pasaselle. Todella kauniita, näyttäviä, ja ajan hengen mukaisesti yliampuvia pukuja oli kaikilla naisilla. Lisäksi tanssijanelikon rokokoo-henkiset farkkualusasut olivat ylihienot. Myös kampaukset/peruukit olivat upeita (jos kohta Valmontin hippi/hevitukka ei iskenyt). Myös lavastus oli simppelin kaunista ja toimivaa. Saranoitu ja pyörillä liukuvat peiliovet ja ylös-alas kulkeva peili. Niitä sitten palvelijat availivat ja sulkivat näpsäkästi. Ja nopeasti, sillä kohtaukset vaihtuivat niin nopeasti että hyvä kun kyydissä pysyi. Katsoja meinaan.

Mutta niinhän siinä käy, että kun on moraalisesti rappeutunut, niin eihän siitä hyvä heilu. Loppu ei ole kenenkään kohdalla onnellinen. Siinä mielessä nostan esitykselle hattua, että kesäteatteriesityksessä on muitakin sävyjä kuin kikatus. Sai tässä nauraakin toki, mutta ei sillä tavalla kunnolla. Ritari Danceny (Paavo Kinnunen) oli vähän överin innokas nuori mies, joka kirvoitti naurut katsomosta melkein joka kerta lavalla ollessaan. Myös ihanan raikas Sonja Salminen (Cecile de Volange) oli aika hauska ja viihdyttävä. Naiivi tyttöressu, joka joutuu myös keskelle pyöritystä. Cecile on kovin kömpelö ja paha suustaan :-)

Itse pääparina nähdään kokeneet konkarit eli Minna Suuronen (markiisitar de Merteuil) ja Antti Virmavirta (kreivi de Valmont). Suuronen on roolissaan näyttävä ja erinomainen, mutta tällä kertaa Valmontin roolitus kyllä ontuu, ja kovasti. Virmavirta on hyvä ja taitava näyttelijä, mutta ei minusta yhtään sopiva tähän. Semminkin kun pitkä liehuletti ja mauttomat vaatteet tuovat ennemminkin mieleen kasaritukkahevibändin solistin (Poisonin Bret Michaels, anyone? Tai vielä autenttisempi esimerkki on mainiosta The Adventures of Priscilla, Queen of the Desert -leffasta. Siinä esiintyvä Terence Stamp, joka vetää transsukupuolisen Bernadetten roolin - googlettakaa!!) joka on paremmat päivänsä nähnyt. Letinheittomaneerit eivät auta lainkaan. Vaikea kuvitella kenenkään naisen lankeavan tämän eteen hurmiossa. Vaikka Valmont esittää kuinka hurskasta hyväntekijää...

Jotenkin samanlainen rooli kun Humisevan Harjun Heathcliffin eli karismaa pitäisi olla annettu niinkun sammiokaupalla. Nyt ei vaan toimi. Harmittaa, sillä Valmontin verettömyys heijastuu koko näytelmään. Valmontilla on Maine, ja nyt sitä on jotenkin vaikea uskoa että tässä on mies josta äidit varoittavat tyttäriään...

Megaluokan viettelystä olisi Valmontille palkkana uudistaa suhdettaan markiisittaren kanssa, mutta todisteet pitää olla kirjallisessa muodossa sitten. Tämä osoittautuu yllättäen vaikeaksi.

Onneksi naisnäyttelijät loistavatkin sitten vaisun Valmontin edestäkin! Saija Lentonen oli ihastuttavan herkkä madame de Tourvelina, joka koittaa viimeiseen asti vastustaa Valmontin viettely-yrityksiä. Tarja Heinulan madame de Volange on kovin herkkäuskoinen ja vietävissä (ja hänen oranssi-vihreä pukunsa on ehdottomasti mun suosikki!). Valmontin täti madame Rosamonde (Eeva-Maija Haukinen), jonka kotona maalla suuri osa aktiviteeteistä tapahtuu, on aivan hurmaava vanha rouva. Joka pitää rahvaan rettelöintiä ihan hupsuna! Rouvaparka, ei tiedä mitä tuo rahvas saakaan vielä aikaan muutamia vuosia myöhemmin... Viime vuonna Ihmemaan Liisassa mainion roolin riimittelevänä Ruskeana Rusakkona tehnyt Juha Pulli oli nyt jotenkin vaisu Valmontin palvelija Azolan.

Neljä upeaa tanssijaa (joiden pukuja jo kehuinkin) vetivät Apocalyptican tahdissa aina valkoiset peruukit heiluen akrobatiaa lähenteleviä tanssikuvioitaan. Huh! Erityisesti Johannes Hiltunen jäi mieleen. Yksi tanssijoista oli Karoliina Kauhanen, kellä oli myös toinen rooli kamarineito Juliena. Miten kaunis ja herkkä ilmestys, kuin metsänkeiju!

Kaikki koreografiat (a'la Panu Varstala ja Eero Vesterinen) ja erityisesti taistelukoreografiat (Oula Kitti) ovat enemmän kuin näyttäviä. Kiitos myös rohkeista musiikkivalinnoista! Ai niin, kiitoksia myös tuotantoblogista, missä pääsi seuraamaan harjoituksia jne. Hienoja valokuvia ja kiinnostavia haastatteluja.

Juha Kukkonen on taitava ohjaaja, mutta ehkä tämä on nyt hieman tämmöinen välituotanto? 

Tänään kun luin HS:n kriitikon mietelmät näytelmästä niin tuntuu kuin olisimme olleet katsomassa eri esitystä. En mä sitä ihan noin kokenut, mutta makuja on monia.

Vertailun vuoksi menen tammikuussa katsomaan brittiversiota samasta, kun Donmarissa esitetään. Päärooleissaan Michelle Dockery, Janet McTeer ja Dominic West. Saapas nähdä mitä tuumaan Westin karismasta Valmontin roolissa. Esitys myi loppuun puolessa päivässä, mutta liput on plakkarissa :-)

Voitin liput esitykseen Ryhmäteatterin kilpailusta.

Kuvat Ilkka Saastamoinen

paitsi lavastuskuva enskarista oma, niin ja toi missä me hymyillään sillalla.