Itse esitys oli varsinainen sekametelisoppa. Enimmäkseen olin kärryiltä tippuneena, mutta ihan tyytyväisenä sitä sieltä maanrajastakin katseli, ja ennenkaikkea kuunteli, esitystä. Aika kaaoottista menoa ja meininkiä paikoitellen, mutta joku punainen lanka tässä (kai) oli jossain. Helpointa oli vaan antaa show'n viedä mukanaan eikä edes yrittää ymmärtää. Ja hoilata Suvivirttä ja Kansainvälistä muun katsomon mukana kun sen aika tuli.
Vallankumous eli Sisar Huttusen ihmeellinen elämä kertoi, kuten fiksummat saattoivatkin jo päätellä, vallankumouksesta (tarkemmin ottaen vuoden 1917 tapahtumista Helsingissä) ja miten tämä mystinen Sisar Huttunen siihen liittyi. Ihan tositapahtumiin perustuen, ja kaikki hahmot ovat ihan historiallisia henkilöitä.
Juha Siltasen kynäilemä ja Lauri Maijalan sovittama ja ohjaaja esitys oli hyvin musiikkipainotteinen. Lavan ylisillä soitellut ihan mielettömän taitava muusikkokolmikko (Joel Mäkinen, Jiri Kuronen ja Mila Laine) veteli hienoja ääniä monista soittimistaan. Repertuaarissa oli niin perinteisempiä juttuja Sibeliuksesta ja Suvivirrestä hieman modernimpiin säveliin (esim. Pharrell Williamsin Happy, suomeksi). Livemusiikki teatterissa saa aina multa lisäpisteitä.
Vaikka pääroolissa Huttusena olikin ikitaitava Pirkko Hämäläinen, niin mun mielestä show'n varasti suvereenisti Johannes Holopainen. Tämä oli kolmas kerta kun näin hänet lavalla (Homo! ja Lauantai Kansallisteatterissa, ja Homon toinen kerta vielä Teatterikesässäkin) ja joka kerta on ollut yhtä vaikuttava. Aivan ehdottomasti yksi Suomen monipuolisimpia ja lahjakkaimpia esiintyjiä millä foorumilla tahansa. Karismaa piisaa ja se tanssin yhdistäminen muuhun!
Seuralaiseni Salla, joka itse on aktiivinen tanssiharrastaja, kehui Holopaisen tanssitaitoja myös. Jatkossa on kyllä pyrittävä näkemään kaikki missä esiintyy livenä (hitsi kun tämmösiä must see-näyttelijöitä on niin Suomessa kun Englannissa hirveästi, ja määrä senkun kasvaa). Tässä hän oli työmies Aarne Kanerva, yksi vallankumouksellisia.
Tutut KOMilaiset Pekka Valkeejärvestä Juho Milonoffiin ja Vilma Melasniemeen olivat tasaisen hyviä, Milonoffin Christian Sibelius (sen kuulumman Siben veli) oli hyvin intensiivinen psykiatrian proffa. Niko Saarellalla oli tukku rooleja, mutta poliisipäällikkö Voss-Schraderina hän pisti kapinallisia kuriin. Jean Boldt oli vissiin aika eksentrinen kapinapäällikkö, itse säätyläisperheestä mutta toimi sitten aktiivisesti monissa kumoushankkeissa. Pekka Valkeejärvi ei ehkä tässä roolissa ollut ihan parhaimmassa vedossa.
Vaikka hetkittäin oltiin pihalla kuin lumiukot, niin ei haitannut teatterielämystä lainkaan. Joskus pitää vaan nauttia, eikä koittaa ymmärtääkään.
Kuvien copyright Noora Geagea ja Petri Tuhkanen (punalippukuva)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti