Omakuva ja esityksen juliste
Nimittäin hyvinkin kiistellyn scifi/fantasiakirjailija Orson Scott Cardin (multakin löytyy hyllystä Ender-kirjojen lisäksi tosi paljon tykkäämäni Alvin-sarja) Ender's Game on nyt saatu näyttämölle! Tätä voisi pitää jo pienimuotoisena kulttuuritekona. Kaikki kunnia ja kiitos koko Teatteri Toivon työryhmälle, ja ennenkaikkea ohjaaja ja käsikirjoittaja Sara Salmenmäelle (jolla oli käsikirjoittajakollegana Ville Haikola).
Kolmetuntinen eeppinen scifitarina vyöryy jotenkin kaikkien aistien päälle kuin höyryjuna. Tarvitseeko edes erikseen sanoa että tykkäsin tästä kovasti paljon?? Tarvitsee, koska sellainen lause sopii Twitteriin, mutta ei blogiin, eli hieman runsaampia sanankäänteitä tarvitaan kertomaan MIKSI se oli niin hyvä!
Perustarina on toki mukaansatempaava: nuoresta Ender-pojasta koulitaan taistelukoulussa huippusotilasta taistelemaan hyönteisiä muistuttavien avaruusolentojen paluuta varten. Ender on alussa vähän reppana ja kiusattu (eikä tilannetta helpota kun on syntynyt kolmantena lapsena aikana jolloin kaksi on se sallittu määrä), mutta strateginen äly on valttia. Vähän sellainen ryysyistä rikkauksiin juttu, koska Ender nousee opiskelukaverien joukosta eliittiin ja ansaitsee myös kaveriporukan kunnioituksen.
Vihamiehiltäkään ei toki voi välttyä, varsinkin kun Ender tahallaan eristetään muista (lapset ei yleensä kauheasti tykkää jos yhtä kehutaan kovasti ja muita haukutaan). Isoveli valvoo jatkuvasti oppilaiden elämää ja harjoituksia. Manipulointi on arkipäivää ja oppilaat vain pieniä rattaita koneistossa. Ender kuitenkin selviää kaikista haasteista ja ta-daa, osoittautuu sankariksi. Hieman kliseistä, mutta kirja on yksi palkituimpia (mm. Hugo ja Nebula-palkinnot) ja myydyimpiä scifiklassikoita. Enderin kohtelu on epäreilua ja kirjan teemat herättävät paljon keskustelua, kritiikkiä ja ajatuksia. Tarinan loppu ei kuitenkaan ole se tavanomaisin...
Yksi syy mikä tekee näytelmästä niin hyvän, oli tarinan hyvinkin uskollinen seuraaminen. Päinvastoin kuin muutama vuosi sitten ilmestyneessä elokuvassa (jos kohta Ender Wigginin roolissa ollut Asa Butterfield ei ollut huono lainkaan) tässä pysyttiin hyvinkin uskollisena kirjalle. Väkivaltaa ei oltu karsittu, vaan se oli aika hetkittäin graafistakin. Ymmärrän että elokuvia varten kirjojen tarinoita pitää typistää, virtaviivaistaa ja tehdä katsojaystävällisemmäksi, mutta onneksi aina teatteria varten näin ei tarvitsekaan tehdä. Ender's Game on hyvä esimerkki tästä.
Yksi asia mikä teki tästä esityksestä tosi nautittavan oli se fyysisyys ja intensiivisyys millä nuoret näyttelijät heittäytyivät mukaan tarinaan. Koreografiat (ISO kiitos niistä Ville Haikolalle) olivat aivan mielettömiä ja ne kaikki taistelukohtaukset! Monella lienee jonkunlainen tanssitausta tai akrobatiaopintoja, tai sitten esityksen treenit ovat vaan olleet hyvät. Pelkästään jo näiden takia tämä kannattaa käydä katsomassa. Ja hidastetut kohtaukset!
Tykkäsin hirmuisesti myös näyttävistä puvuista ja kaikesta muusta tilpehööristä. Riikka Kruus vastaa pukusuunnittelusta. Komentajien pitkät takit, wau! Eikä oppilaiden univormutkaan pöllömpiä ole. Värikoodit pukujen etusoljissa hieno idea.
Lavastus (a'la Juho Lindström) oli aika pelkistettyä, paljon sellaisia pyörillä kulkevia irtopömpeleitä mitä sitten siirreltiin. Karu telakkatila sopi hyvin miljööksi tämänkaltaiselle scifi-rymistelylle. Musiikkia oli paljon ja se oli hyvin avaruushenkistä. Kaikki efektit ja muut tarinan tueksi sopivia. Erno Hulkkonen vastasi niin musiikista kuin äänisuunnittelusta. Jos jotain moitittavaa tarttee keksiä, niin hetkittäin puheäänet ei tahdo kuulua musiikin ja ääniefektien yli.
Majuri Andersson ja Ender
Esiintyjät olivat sitten omaa luokkaansa. Enderin pääroolissa Teemu Taurula on rohkea, taitava ja karismaattinen. Ei uskoisi että mies on ensimmäistä kertaa estradilla. Se kasvutarina epävarmasta lapsesta täysiveriseksi taistelijaksi on sulava ja uskottava. Vaikka jamppaa kuinka höykytetään tämä pitää oman päänsä ja pärjää. Lisää rooleja Teemulle! Lisäksi kasvojen arpi sopii Enderille kuin nenä päähän.
Enderin sisko Valentine (sympattinen Veera Kulmala) on tämän ystävä ja uskottukin. Veli Peter (Tommi Kosonen) puhuu selkeästi artikuloiden ja se julmuus (ja myöhemmin myös suuruudenhulluus) tulee hyvin esiin alusta asti. Peter ei tosin ole perheen ainoa väkivaltainen heppu; Enderilläkin on menneisyytensä... Tämä väkivaltainen piirre pulpahtelee esiin myöhemminkin, ja Ender itse inhoaa sitä. Ender ei haluaisi tapella ja voittaa, vaan rakastaa.
Yksi mieleenpainuvimmista tyypeistä oli Carn Carby, lähinnä ehkä ranskaa pölöttävän ja varsin notkealiikkeisen esittäjänsä Xavier Bambú Vandenberghen ansiosta. Salamanterien komentaja Bonzo (tylyilmeinen Mikael Karkkonen) ei tykkää laisinkaan että Ender siirretään tämän poppooseen. Mutta kyllä Ender saa kavereitakin, kuten vaikkapa sympaattisen Dink Meekerin (Joona Tuoriniemi). Tykkäsin jotenkin myös Rosestakin (Juho Räsänen). Petra Arkania (raikas Ida Koski) on Enderin ystävä ja treenikaveri alusta asti.
Näytelmän lopussa ilmestyy ykkösstrategisti Mazer Rackham (komearastainen Alvar Hyvönen) valmentamaan Enderiä ja suunnittelemaan pelejä tälle. Loppukoe onkin sitten pelaavalle tiimille näytön paikka, monellakin tapaa. Esityksen parhaat rastat -palkinnosta voisi kisata useampikin näyttelijä :-) Ja jostain syystä kaikki upseerit ja isot herrat ovat pitkätukkaisia äijänköriläitä, heh heh. Sen sijaan Enderin tukka oli hyvinkin kynitty.
Ja vaikkei kaikkia näyttelijöitä ole tässä mainittu nimeltä, niin joka iikka oli osaava, taitava ja kokonaisuuteen hyvän nahkahansikkaan tapaan istuva. Hyvä tiimi!
Dink Meeker esittelee hienoa pukusuunnittelua
Kaikki taisteluharjoitukset/simulaatiot olivat nautinnollista katsottavaa. Katossa roikkuvia vaijereita hyödynnettiin (mutta niitä olisi voinut käyttää ehkä lisääkin). Breakdance/akrobatia sopii tähän vaan jotenkin niin hyvin. Enkä koskaan pane pahakseni jos nuoret hyväkroppaiset miehet hyppivät esityksessä puolipukeissa, tai jopa kokonaan ilman rihman kiertämää kuten tässä.
Harmittaa kovasti kun tällä kertaa paikalla oli vain kourallinen katsojia. Jokaisen esityksen pitäisi olla loppuunmyyty - kyllä Suomessa on sen verran paljon scifin ja fantasian (sekä hyvän teatterin ystäviä). Menkää ihan oikeasti katsomaan, sillä tämmöistä herkkua on harvoin tarjolla tässä maassa. Mutta ainakin marraskuun alussa paikassa oli kylmä kun Ryssän helvetissä eli lämmintä päälle!
Erityisen iso kiitos menee kanttiiniväelle, jotka pelastivat flunssaisen ja nälkään nääntymässä olleen blogistin briejuuston, naksujen ja teen avulla!
Esityskuvien copyright Toni Ahola, julistekuva oma.
Yhdyn joka sanaan, tää oli kyllä huikea. Mielettömät näyttelijät, koreografiat ja tarina, lopputaistelu nostaa vieläkin karvat pystyyn. Onneksi loppuesityksissä taisi olla aika täyttä, sen suo tälle esitykselle enemmän kuin mielellään. Seurasin esityksen treenikautta melko tiiviisti mm. Instagramin kautta ja pitkä fyysinen treenikausi näkyy lavalla kyllä erittäin positiivisesti. Lisää tällaista!
VastaaPoistaMua kovasti harmittaa etten sitten kuitenkaan koskaan ehtinyt katsomaan toiste. Oli kyllä kaiken kaikkiaan aivan loisteliasta teatteria! Se energia!!
Poista