23.1. ensi-iltansa Kansallisteatterissa
saa Nick Dearin muutaman vuoden takainen versio Mary Shelleyn
Frankensteinista. Oli ilo päästä maanantaina ennakkoon katsomaan tätä
aikalailla odotettua tuotantoa.
No,
odotukset eivät olleet kovin korkealla, koska MIKÄÄN ei voi olla
parempi kuin Lontoon NT:n versio parin vuoden takaa. Väkisinkin niitä
tulee vertailleeksi. Ei ehkä ihan reilua mutta minkäs teet.
Mutta tässä oli paljon hyvää. Ehkä se vielä oli hieman kesken (mutta
menen helmikuussa uudelleen katsomaan, niin saas nähdä sitten onko
muutoksia tullut). Lavastus oli huikean kaunista, tykkäsin tosi paljon.
Muutenkin kaikesta huokui steampunk-henkisyys: puvustus,
lavastus, musiikki, valot... Kati Lukka vastaa upeasta lavastuksesta,
Tarja Simone pukusuunnittelusta ja Tapani Rinne musiikista.
Katosta
roikkuvat myrskylyhdyt muistuttavat kovasti NT:n lavastusta. Mutta
musiikki oli riittävän omaperäistä ja sopi tähän hyvin. Erityisesti
urkupillien käyttö kummallisina soittimina oli upeaa!
Jotkut
jutut hieman ärsyttivät esim. miksi haudanryöstäjien siellä Skotlannin
saarilla tarvitsi puhua englantia? Miksei ne voineet puhua Suomea
vanhahtavasti, savolaisittain tai jotain?? Ja miksi De Laceyn mökki (ja
varsinkin sen poltto) oli naurettavan näköinen pienoismalli? Olisi ollut
kiva päästä osallistumaan eilen olleeseen keskustelutilaisuuteen
Kansallisessa, että olisi päässyt kysymään näitä tekijöiltä.
Näyttelijät nyt tekivät parhaansa. Ismo Kallion De Lacey oli ihan ok, mutta puhui aivan liian hiljaa. Antti Luusuaniemi
Victor Frankensteinina oli hyvä, mutta mä nyt tykkään siitä muutenkin (Luusuaniemestä siis).
Onnistui ihan hienosti tuomaan esille sen Victorin romahduksen, ja miten
alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän Hirviötään (anteeksi, Oliota) kun
tarina etenee. Esa-Matti Long pääroolissa eli Oliona. Ihan
jees, mutta ei yllä nyt samanlaisiin akrobaattisiin (tai muihinkaan)
suorituksiin kuin kumpikaan NT:ssä roolia esittänyt. Jotenkin vaan tuli
mieleen, että on tainnut hieman kyllä miehiltä mallia ottaa :-))
Fyysisesti raskas rooli, ja minusta E-M tuo hyvin sen henkisen kasvun ja
kypsymisen esille. Koko se puhetyylin, eleiden, liikkumisen ja muun
kehittyminen.
Minka Kuustonen on Elizabeth, tuo Victorin onneton morsian, joka
ei muuta haluaisi kuin olla osana miehensä työtä ja elämää, saada lapsia
ja rakastaa. Ihan hyvin tämä roolistaan selviytyy, jos kohta on liian
tyrkky ja roikkuva. Kyllä mä ehkä Naomie Harriksesta enempi tykkäsin.
On kyllä hieman painolastina, kun on nähnyt aiempia versioita samasta
näytelmästä, koska aina niitä kuiteskin vertaa. Mutta, tätä ongelmaa ei
mulla jostain syystä kyllä ole Shakespearen näytelmien kohdalla. Siis
toki niitäkin vertailee keskenään, mutta ei samalla tavalla.
Frankenstein on shakespearelaisten mittakaavojen kertomus
rakkaudesta ja moraalisesta vastuusta, ihmisen tekojen ja valintojen
vääjäämättömistä seurauksista. Mary Shelleyn romaaniklassikkoon (1818) perustuva Nick Dearin
uudelleen kirjoittama, älykäs ja koskettava näytelmä vuodelta 2011
nostaa silmiemme eteen ihmisen kaksijakoisuuden ikuisen dilemman.
Hirviön peilikuvasta heijastuu omaa varjoaan pelkäävä ihminen, joka on
yhtä kykenevä parantavaan rakkauteen kuin tuhoavaan vihaan.
Ylen sivuilla asiaa näytelmästä. Jään mielenkiinnolla odottamaan arvosteluja.
Kuvien copyright Stefan Bremer.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti