Mávurinn/Lokki / Tampereen teatterikesä 6.8.2016

Tämä Reykjavikin kaupunginteatterin Lokki oli mulla ensimmäinen valinta, kun aloin kokoamaan omaa Teatterikesän ohjelmistoani kalenteriin. Koska pidän kovasti Tšehovista ja tästä näytelmästä eri toten. Ja koska viime kesänä olin kovin vaikuttunut Yana Rossin ohjaamasta Tšehovin Vanja-enosta, silloin Uppsalan kaupunginteatterin esityksenä. Ainoan ongelman aiheuttivat esitysajat. Perjantaina (jolloin en päässyt Teatterikesään paikalle lainkaan) ja lauantaina 12.30 (johon oli sitten päästävä muita menoja sumplaillen). 

Eikä tarvinnut pettyä. Loistava oli Lokkikin! Kyllä oli taas klassikkoa modernisoitu, mutta siitähän sen klassikon tunteekin, koska sellainen kestää aikaa ja modernisointia. Sovituksesta vastasi dramaturgi Aina Bergroth. Mutta samat surkeat ihmiskohtalot siellä on kuin ennenkin. Kukin kamppailee omissa tuskissaan, ja rakastaa väärää ihmistä ja käpertyy omaan henkilökohtaiseen tragediaansa. 

Mulle ei kaikkien ihmisten nimet tässä selvinneet, koska ainakin osa oli muutettu (mm. Konstantin = Konni), ja näytelmän islanninkieliset sivutkaan eivät olleet avuksi. Joten käytän niitä Tšehovin nimiä silloin kun en tiedä millä nimellä henkilö tässä esiintyi. 

Kaikki ovat jonkun sortin taiteilijoita. Äiti on varsinainen drama queen eli näyttelijä joka siteeraa mielellään Hamletia, poika Konni on performanssi/videotaiteilija, joka haluaa muutosta koko islantilaiseen taidekenttään. Nuori Nina haluaa näyttelijäksi, kirjailija BT raapustaa tekstejään, ja on täysin roolinsa vanki. Petur-eno olisi halunnut kirjailijaksi. Ja vaikka Konni on lopulta menestynytkin taiteilija, niin ei sekään riitä; useampia itsemurhayrityksiä on takana jo siinä vaiheessa. 

Opettaja Simon on aivan bimbo, hihittävä hölmö, joka on onneton myös murehtiessaan raha-asioita ja rakastaessaan väärää naista. Kun sitten toisessa näytöksessä juhlitaankin hänen ja tilanhoitajan tyttären Mašan häitä, niin kovin onnetonta on meno silloinkin. Vaikka pitäisi kaikkien olla onnensa kukkuloilla. Karaoken mikkiin nyyhkitään just sopivia biisejä (kun Kirjailijasta kamppailevat naiset vetävät Dolly Partonin Jolenen, voi heleijaa!) ja kaikki ovat kännissä kuin käet. Morsian Maša on itsetuhoinen, ja kirjailija taluttaakin tanssin jälkeen takavasemmalle nuoren Ninan. 

 

Taitelijana olemisen vaikeus, ja luomisen tuska - kyllä näitä tyyppejä koitellaan. Kaikki ovat omalla tavallaan kypsymättömiä ihmisiä, kukaan ei ole tyytyväinen siihen mitä hänellä on. Jokaisella on omat ongelmansa, mitä ei pysty käsittelemään normaalilla tavalla. Kaikkia näitä käy kyllä sääliksi.

Jotenkin se Kirjailijan pitkä monologi, siitä miten hän näkee kaiken elämässään vain lisänä omaan kirjalliseen pankkiinsa, hyödynnettäväksi novellissa tai kirjassa. Ja ei pysty nauttimaan oikein mistään, kun kaikki pitää käyttää hyödyksi omassa tuotannossaan. Niin tuli mieleen tämä nykyajan somen käyttö, kuinka moni ihminen tekee asioita vain, että niistä saa kivoja juttuja ja kuvia päivitettäväksi someen. Kirjailija haluaisi olla muutakin kuin vain "ihastuttava ja lahjakas". Hän joutuu kirjoittamaan paljon ajankohtaisista aiheista kuten pakolaisista ja Syyriasta ja feminismistä ja brexitistä, vaikkei ehkä niin haluaisi (tämä oli muuten hyvin samankaltainen paatoksellinen puhe kuin mitä viime vuoden Vanja-enossa oli se lääkärin luonnonsuojelumonologi).

Lääkäri Dori toteaa että ihmiset käyttäytyvät erilailla taiteilijoiden seurassa. Varmaan niin. Tohtorilla on muutenkin yleviä ajatuksia millainen taiteilijan pitäisi olla ja hän vilpittömästi toivoo Konnin menestystä ja neuvoo tätä. Siinä missä oma itsekeskeinen äiti viis veisaa poikansa taiteellisista pyrkimyksistä. Lääkäri muuten antaa häälahjaksi Mašalle ja Simonille vauvanuken, että nämä saavat harjoitella tulevaisuutta varten. Johon Maša toteaa, että ensin pitäisi nukkuakin yhdessä - ja laulaa karaokessa Celine Dionin All By Myself.

Tässä versiossa on myös Irina-äidin ja poikansa Konnin suhteesta tehty hieman insestisen sävyinen jotenkin. Tai semmoisen käsityksen minä sain. Kaksikko myös ottaa häissä kunnon painimatsit, jotka alkavat lähennellä jo ihan tosissaan olemistakin. Ja toisaalta, Nina ja Irinakin suutelevat intohimoisesti ja kolmiodraaman osapuolet (Kirjailija mukaan tähän) poistuvat yhdessä taksilla käpälöityään ensin toisiaan. Petur-eno ei mahtunutkaan mukaan :-)

En tiedä ovatko tässä leikityt seuraleikit tyypillisiä islantilaisia, mutta saappaanheitto ja "kissa sanoo miau" leikki vaikuttavat varsin hauskoilta. Näytelmän lopussa pääsemme kurkkaamaan Konnin videoblogiin, ja sitten lopulta lääkäri deletoi ne pois, ja jäämme katsomaan vain tyhjää näyttöä missä lukee deleted.

Musta tässä oli paljon yhtymäkohtia siihen viime kesän Vanja-enoon. Se että tässäkin musisoitiin paljon, eli näyttelijät paukuttivat rumpuja tai äiti vetää skittasooloa ja muut sitä karaokea. Mutta myös tunnelmassa ja kokonaisuudessa. Selkeä sisarteos.

Oli kyllä todella hienoa teatteria ja haluaisin nähdä Yana Rossin tarttuvan seuraavaksi Kirsikkapuistoon ja Kolmeen sisareen.

Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Grimur Bjarnason

Vanja-eno / Uppsala Stadsteater, Teatterikesä 5.8.2015

No jopas oli erilainen Vanja-eno tämä ruotsalaisten tulkinta! Raikas, ronski ja musiikkipitoinen. Uppsalan kaupunginteatterin viime talven hitti saapui Tampereelle Teatterikesään vetämään Vanjan kaksi kertaa, ja olen tosi iloinen että pääsin tämän näkemään.

Latvialaissyntyisen Yana Rossin ohjaustyö oli hetkittäin sellainen mutkat suoriksi versio, mutta kestoa silti liki 3 tuntia. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuivat nyky-Ruotsiin, ja Vanja ja Sonja pyörittävät Bed & Breakfast -paikkaa. Ensimmäinen näytös mennään jatkuvan viinanjuonnin ja pilvenpolttelun merkeissä. Välillä musisoidaan (lavan oikeassa reunassa on rumpusetti, basso ja kitara) ja sitten taas örvelletään pitkin lavaa. Vanja makaa puolet ajasta sammuneena lattialle. On tuhottoman kuuma, kaikki ovat vähissä vaatteissa, kärpäset surisevat. Professori saapuu uimasta, märkäpuku päällä ja räpylöitä käsissään kantaen. Hän on missannut Sonjan synttäripiknikin kokonaan. Muuta naureskelevat tämän asustetta, mutta Astrov väittää sinilevätilanteen olevan niin paha, että asuste on ihan fiksu.

Humalaiset tyypit pelaavat Twisteriä (ääreishauskaa katsottavaa), laulavat Sonjalle, juovat lisää, musisoivat... Sonja puolustaa Astovin paatoksellisia luontopuheita liikuttavasti. Astrov kerää rahaa Greenpeacelle ja vastustaa arktisten alueiden porauksia. Sekä on vegaani... 

Teksti saa ihan uusia ulottuvuuksia kun Ilja (Telegin) kertoo miten vaimo läksi heti häiden jälkeen. Niin, heti alusta asti on selvää kuinka Iljalla ja Trugvellä (majapaikan pitkäaikainen asukas) on suhde. Miksiköhän Iljan vaimo mahtoikaan lähteä :-)

Kun ukonilma lopulta saapuu ja vie sähköt, niin sitten hipsutellaan taskulamppujen valossa. Jelena (joka muuten on raskaana, eli tuo myös oman lisämausteensa koko näytelmään) koittaa helpottaa miehensä kipuja runkkaamalla tätä, mutta ei sitten jaksakaan, joska professori tietenkin saa lisää vettä myllyynsä ettei kukaan välitä hänestä kun on vanha ukonrahjus. Onneksi ex-anoppi tulee viemän professorin sänkyyn ja lukee tälle.

Miesväki (Ilja & Trugve, Astrov ja Vanja) istuu taas kännäämässä sohvalla, ja Vanja marmattaa miksei kosinut Jelenaa 10 vuotta aiemmin. Sonja tulee paikalle, soittaa akustista kitaraa ja laulaa (Dana Del Rayn Summertime Sadness), menevät syömään keittiöön.

Toinen näytös sitten ollaan tolkuissaan, Vanjakin käy aamutuimaan lenkillä! Aamupalapöydässä on vilkasta ja taustalla Trygve on suihkussa. Keskustelu käy vilkkaana. Iljan ja Trugven välit ovat viilenneet. Porukka on vaihteeksi selvinpäin. Miettivät kuinka Astrov on notkunut heillä kauan eikä piittaa metsistään tai potilaistaan. Sonja murehtii ulkomuotoaan ja taas Ilja ja Trugve lohduttavat ja kehuvat tämän silmiä ja hiuksia. Yhdessä Jelenan kanssa päättävät tehdä Sonjalle muuttumisleikin! Tadaa, pikkumusta päälle, Ilja laittaa hiukset nätisti (Sonjan näyttelijällä ihanat pitkät punertavat hiukset) ja Jelena meikkaa. Lopuksi vetää silmän ympärille kauheat siniset renkaat. Jotka Sonja huomaa vasta myöhemmin kun ottaa selfien. Siihen loppuu sekin ilo, ja loppunäytelmän Sonja kulkee farkuissa ja ruutupaidassa, mököttäen. Ja välillä kitarasta kiukkuista murinaa soittaen.

Astrovin massiivinen ilmastonmuutossaarna (mihin on otettu mukaan Putinit ja Venäjän metsäpalot 2010 ja ties vaikka mikä) saa ansaitsemansa väliaploditkin! Lavalla olijat katsovat hieman monttu auki. Saarna ansaitsee myös aplodit yleisöltä! Ihan syystä.

On muuten aika kohtaus sekin kun Astrov lopulta tunnustaa miksi on suunnilleen muuttanut paikkaan asuvaan. Riipii päältään paidan ja astiat pöytäliinoineen pöydältä, ja asettuu pöydälle: syö minut! Valitettavasti Jelena ei kerkeä ottaa kun maistiaisen kun suihkunraikas Vanja pyyhältää paikalle suklaarasian ja pehmolelun kera! Huh! 

Professori kutsuu kaikki koolle, ja kertoo paikan myyntisuunnitelmistaan ja miten loppurahoilla voi ostaa Mallorcalta kesämökin. Seuraa tietenkin riitaa ja lopuksi Vanja purkautuu että hänestä olisi voinut tulla mitä hyvänsä, vaikka uusi Dostojevski. Tähän muut innostunuvat, ja heittelevät muita nimiä Selma Lagerlöfistä Kurt Cobainiin. Sonja lukee Bronten Humisevaa Harjua mikrofoniin... Kunnes Vanja tulee mikrofoniin huutaen ase kourassa riehumaan.

Muut ovat palaamassa kaupunkiin, mutta vielä ennen lähtöä Astrov ja Jelena panevat näppärästi pleksiseinää vasten. Vanja jää lukemaan kaupan kuittia ääneen, eikä edes huomaa Sonjan huitaisevan pilleripurkkia naamaansa. 

Vaikka näyttelijät puhuivat riikinruotsia, niin yllättävän hyvin siitä sai selvää ja oysyi kärryillä. Toki turvauduin tekstityksenkin (suomi ja englanti). Tosin se herätti monessa kohdassa hämmästystä ja hämmennystä, koska ne olivat keskenään ihan erilaisia välillä. Siinä missä suomiteksti puhui boolista, niin englanninkielinen puhui Pimm'sistä! Toki niitä oli myös lyhennetty, reippaastikin, mutta että ne oli myös muokattu lukijakuntaa ajatellen. Katsojaa toki varoitettiin pelkistyksestä jo heti kättelyssä: " Tekstitykset ohjaajan toiveesta pelkistettyjä". No... sitä ne olivat. Kun Astrov piti ilmastonmuutossaarnaansa, tekstityksessä luki: "improvisointia ilmastonmuutoksesta" :-)

Lavastus oli mainio. Kiinteä, pleksimuovista tehty tunnelimainen rakennelma taustalla, missä on vanhoja puisia ovia. Siellä tunnelissa on sitten keittiö, kylppäri/vessa ja muita huoneita, missä välillä vedetään kohtauksia, kun ei olla lavalla. Ja niissä myös näytellään paljon sellaisia äänettömiä taustakohtauksia. Esimerkiksi yksi sellainen on kuolleen lokin onkiminen tukkeutuneesta vessan pöntöstä. Tsehovista puhutaan myöhemminkin, ja myös Lokki-näytelmästä. Trugve kysyy kuka on Tsehov. Lakoninen vastaus: niin öljynporauslautalla ei lueta Tsehovia.

Yksi parhaita asioita olivat laulu- ja soittotaitoiset näyttelijät. Heiltä sujuu rockklassikot Doorsin Break On Through'sta Tom Waitsin All the World is Greeniin ja Bowieen. Sonja laulaa upeasti! Ja Trugven näyttelijä soittaa myös saksofonia. Lopussa myös Vanjan äiti (tamburiini) ja majatalon asukas (xylofoni) liittyvät mukaan soittoon kun vetävät Status Quon Living On an Islandin. Aivan omannäköisensä sovitukset saivat nämä biisit.

Näyttelijät ovat toinen toistaan parempia, ja tietenkin itselle kaikki ihan vieraita. Rumaa Sonjaa ei nähty taaskaan, koska Emelie Wallenberg oli kukkaakin kauniimpi ja hehkeämpi. Yngve Dahlberg oli tosi erinomainen Astrov, raamikas ja vihreän maailmanparantajan prototyyppi, Pariskunta Ilja (Eli Ingvarsson) ja Trugve (Logi Tulinius) olivat molemmat aika isossa roolissa, semminkin kun Trugve on kokonaan uusi hahmo!

Vaikka tätä oli modernisoitu, lisätty ihmisiä, niin sama tuttu tarina siellä oli. Ilmastonmuutosagendoineen erittäin ajankohtainen ja koskettava. Se pysähtyneisyyden ja toimettomuuden fiilis,  kuinka "jotain tarttis tehdä" mutta kukaan ei saa oikein aikaan mitään. Loppu on tavallista lohduttomampi, kun Sonja päättääkin luovuttaa. Mutta katsoja tuntee kokeneensa jotain suurta, silmät avaavaa ja mykistävää.

Varmasti sellainen esitys joka jakaa katsojien mielipiteet kahtia. Minä tykkäsin kovasti, oli moderni tulkinta, mutta silti niin tuttu. Kiitos Teatterikesä!!

Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Valokuvien copyright Micke Sandström.