Tanssiteatteri MD viettää ensi vuonna kolmikymppisiään, mutta jo tänä vuonna tanssija Ville Oinonen juhlistaa kaksikymmenvuotistaiteilijajuhlaansa. Juhlateoksena on hänen soolonsa Prologi X. On hienoa että Oinonen on palannut juhlistamaan taivaltaan juuri MD:lle, missä hän aloitti tanssijan ammattiuransa.

Niin tanssija kuin sirkustaiteilija joutuu joka kerta astumaan katsojien eteen uudelleen. Ja aina niiden uusien katsojien tutkittavaksi ja tulkittavaksi. Jokainen teos on aina uusi matka, vaikka tietynlainen syklisyys esiintyjän elämässä toistuukin. Mutta et voi astua kahta kertaa samaan, vaan aina mennään eteenpäin. Ja joka kerta on annettava kaikkensa ja tehtävä parhaansa.

Prologi X:n yksi iso
inspiraation lähde on Arto Lapin runo Takkuturkkinen.
Kun ei voi
astua kahta kertaa samaan,
on
tehtävä kaikkensa
hetken
pisarassa,
herättävä kirkkauteen,
oltava
takkuturkkinen untuvikko,
täysi ja ikuinen
sekunnin
murto-osassa
tai vähemmässä.
(Korallimieli, Enostone, 2022)
Runoa kuullaan myös teoksessa. Erityisesti tuo alku, kun ei voi astua kahta kertaa samaan, jää kaikumaan päähäni. Kaunis teksti.

Katsomo sijaitsee lavalla, ja pääsemme todella lähelle esitystä. Olen nähnyt Oinosta vuosien varrella monessa teoksessa ja hän on todella läsnäoleva tanssija. Nytkin hän ottaa tiivistä katsekontaktia yleisöön ja tulee aika liki. Ihmeellisen hulmuavassa valkoisen kiiltävässä asussaan (Mari Rosendahl vastaa myös pukusuunnittelusta) hän liikkuu, välillä höyhenenkevyesti ja välillä kantapäitä tömistäen. Välillä olen näkevinäni hoviniiauksia, välillä itämaisia kamppailulajeja, välillä klovnimaista sirkusmenoa.
Hetkittäin Oinonen konttaa ja kierii avaruushenkisen kosketinmusiikin säestyksellä. Potkujen kanssa mennään karaten ja kamppailulajien maailmaan. Pidin myös siitä että kauniin puvun kanssa oli paljaat jalat.
Henri Puolitaival on suunnitellut äänet ja musiikin, joka onkin varsin monipuolista. Liike nivoutuu yhteen musiikin ja äänten kanssa. Tanssija luo itse myös ääniä, sekä sanoja että hönkimistä (tosin mikrofoni taisi hajota kesken kaiken meidän esityksessä?), ehkä ranskaakin. Hetkittäin musiikki ja tanssi ovat epäsynkassa mutta sekin toimii.

Sari Mayerin valosuunnittelu on kaunista, ja varsinkin pimeyden hyödyntäminen toimii mainiosti. Valonheittimet luovat mielenkiintoisia varjoja. Heikki Järvisen videosuunnittelu täydentää näyttämökuvan. Pyörivä ratas on hypnoottinen. Esityksessä on mukana myös valkoinen torso, jota sekä puetaan päälle että käytetään. Hiljainen ja mukautuva partneri.
Kaiken kaikkiaan ihana 40-minuuttinen, joka tempaisi mukaan intensiteetillään. Seuraan Oinosen uraa myös seuraavat 20 vuotta. Esitykset jatkuvat tammikuussa neljä kertaa eli silloin kannattaa mennä Tanssiteatteri MD:lle.
Näin esityksen
ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Heikki Järvinen.