Kaikki tässä Teneriffan helteessä on kuin vääristynyttä peilikuvaa Hamletista, tai toinen todellisuus. Näytelmä näytelmän näytelmässä tai jotain. Fortinbras on Hamletin peilikuva, toisinto. Hahmot puhuvat tutun kuuloisia sanoja, mutta ihan totaalisesti erikoisessa järjestyksessä ja mielivaltaisen oloisestikin repliikit on eri ihmisten suihin sovitettu. Tulee mieleen että sanat, repliikit ja kohtaukset on palasteltu osiin, laitettu pussiin ja sieltä sitten summamutikassa kukin on vedellyt omansa. No ei sentään, kyllä tässä oma logiikkansa on, vaikka sen seuraaminen vaatiikin hieman heittäytymistä. Annan periksi ymmärtää ja annan virran vain viedä.
Katsomo on sijoitettu kahden puolen estradia jonka toisessa päässä sijaitsee hotelli ja toisessa päässä valkokangas. Välillä sitä tuntee olevansa kuin pallopeliä katsomassa, koska iso osa asioista tapahtuukin hotellin sisällä ja välitetään meille livekameran välityksellä, siihen skriinille. Hieman hankalaa hetkittäin, seurata ruudulta mitä kamera näyttää ja mitä lavalla silmien edessä puuhataan. Ja tämmöinen ummikko kun joutuu vielä tiiraamaan sylissä olevasta puhelimestaan suomenkielistä tekstitystäkin (joka harmikseni välillä pätkii pahasti). Jonna Järnefeltin operoima kamera tallentaa kiinnostavia tuokiokuvia, ja toki ilman sitä jäisi kaikki sisätiloissa tapahtuvat jutut näkemättä. Ja jotenkin kiinnostavaa että hän on murhattuna kuningattarena läsnä sitä kautta, koko ajan tarkkailemassa tilannetta, ja mykällä tavalla kommentoiden.
Iida Kuningas on hämmentävän hyvä Fortinbras. Impulsiivinen, jotenkin itsensä asioista etäännyttävä hahmo, joka häilyy rakkaudessaan Fofeliaan (Jessica Raita) ja heiluu aseensa kanssa turhankin holtittomasti. Mustan ison päivänvarjon alle piiloutuva nuori nainen ja samalla sotilaallisen kurinalainen. Fortinbras ei pohdi olemisen mielekkyyttä ja vatvo ikuisuuden mysteereitä Hamletin tavoin, vaan tarttuu toimeen rivakasti. Raikas ja räväkkä tulkinta! Tiina Weckström juonivana Fertrudina ja Martin Bahne hieman hömelönä eno-Flaudiuksena ovat aina takuuvarmoja esiintyjiä. Bahne saa hypätä moneen muuhunkin rooliin, ja esimerkiksi hänen ja Oskar Pöystin pingispallosorminukketeatteri on järisyttävän hauska. Huumoria ei ole kyllä unohdettu muutenkaan, mutta se kumpuaa pienistä jutuista, kuten nilkkoihin kiinnitetyistä tamburiineista tai sovelletusta tekstistä ("Jotain mätää Teneriffalla"). Varsinkin Hamletinsa tunteville Hamlet All Inclusive tarjoaa monta tekstillistä herkkupalaa. Musiikki on integroitu hienosti mukaan esitykseen. Hotellin respa Heikki Turppo soittaa instrumenttiä jos toistakin.
Heti alussa näyttelijäkaksikko (Pöysti ja Bahne) pohtii mitä mahdollisuuksia punainen samettiverho tarjoilee, toimiiko se portaalina kahden maailman välillä. Miehet luikahtavat verhojen läpi, niin minne? Teneriffalle, Fortinbrasin maailmaan. Myöhemmin näyttelijäseurue (samat miehet) vetävät reippaasti näytelmänsä Gonzagon murhan ja samalla myös kertovat mitä Helsingörin hovissa tapahtui.
Mukana on monia klassisia Hamlet-kohtauksia, kaksintaistelu, kaikkien kuolema, Poloniuksen murha ja näyttelijäseurueen vierailu, luostariinmenokäsky Ofelialle ("Gå i kloster") ja muuta, mutta kuitenkin hyvin hyvin erilaisina. Välillä skriinilläkin nähdään ruotsinkielinen tekstitys, välillä puhe pomppaa englantiin tai pitkään kiinankieliseen tilitykseen. Niin ja tanskaa unohtamatta, tai ruotsia varsin tanskalaisella korostuksella. Kielellinenkin sekametelisoppa siis.
Veri roiskuu, kirjaimellisesti, ja monin eri tavoin. Ismo Alangon Hetki hautausmaalla sopii tunnelmaan kuin nenä päähän. Ja kun Fortinbrasin äidin haamu laulaa lopuksi kauniin En plats på jorden -biisin Eva Dahlgrenilta, olemme päässeet jonnekin, perille, rauhaan, loppuun. Resten är tystnad. Vai onko.
Pingispalloja kuluu, kuten tekovertakin, mutta antaa tulla vaan. Viimeinen sana onkin pingispallokoneella.
Kristian Ekholmin monimuotoinen äänisuunnittelu on merkittävässä roolissa ja sitä on kiinnostava kuunnella. Miten hienosti nitinät, natinat, liveääni ja nauhoitetut efektit asettuvat osaksi kerrontaa. Hetkittäin saadaan kyllä kovia ääniäkin; lipunmyynnissä on myös korvatulppia. Myös Ada Halosen valot vaikuttavat. Alussa sisääntulokäytävällä tapahtuva salamurhakohtaus vastavaloineen ja savuineen on upeaa katsottavaa. Lasse Idmanin lavastus ja puvustus pitää sisällään tekopalmuja ja -puskia, liikuteltavan pingispöydän ja kliseisiä hotellihuoneita. Teneriffalla ollaan, ja ihmisten asusteetkin ovat sitä luokkaa: sandaaleja, aamutakkeja, sortseja. Yläluokka rentoutuu pukeutumalla rennosti.
Kolme tuntia ja rapiat on pitkä aika ja ehkä jotain tästä ylitsepursuavasta tekstimassasta olisi voinut karsiakin. Mutta sellainen hurlumhei tämä esitys oli ettei koskaan tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu, joten jännite kyllä säilyi loppuun asti ihan kiinnostavasti. Ja jännitys siitä nähdäänkö nyt ehkä maailmanhistorian ensimmäinen Hamlet-versio ilman To be or not to be -monologia.
Kannattaa muistaa että esitys alkaa jo 18.30, eli Jätkäsaareen kannattaa suunnata normaalia aiemmin. Hamlet All Inclusive on jännittävä seikkailu, mielettömän visuaalinen ja vauhdikas tulkinta klassikosta, ja ei kyllä jätä ketään kylmäksi. Suositellaan erityisesti heille ketkä ovat nähneet jo sen seitsemän tulkintaa näytelmästä, ja myös heille jotka kaipaavat teatteri-illaltaan rohkeaa uudistumista ja reipasta heittäytymistä!
Esityskuvien copyright Ernest Protasiewicz, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
