Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teater Viirus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teater Viirus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. helmikuuta 2020

Hamlet All Inclusive / Teater Viirus 28.2.2020

Monta monituista Hamletia on tullut teattereissa nähtyä tässä vuosien varrella, mutta tämmöistä en ole kyllä koskaan kokenut! Viiruksen ja Nya Rampenin yhteistuotanto Hamlet All Inclusive pilkkoo Shakepearen Hamletin pieniksi osasiksi, ja kokoaa sen sitten uudelleen. Jakob Öhrmanin dramatisoima ja ohjaama esitys saattaa muuttaa käsitykseksi tästä klassikosta ikiajoiksi.

Toivoa sopii että katsojalla olisi ennakkotietoa Hamletista, ja sitä varten aulan seiniltä löytyy juonitiivistelmiä. Ei kai se ehkä haittakaan, siis ellei ole nähnyt, mutta kenties Hamlet All Inclusive näyttäytyy siinä tapauksessa vieläkin sekavampana. Hamlet henkilöineen ilmaantuu näkyville vasta teatteriseurueen kertoessa kuulumisia Tanskan hovista. Nyt ollaan nimittäin Teneriffalla, ökyhotellissa, sen uima-altaalla ja pingispöydän ääressä. Päähenkilönä seikkailee Norjan prinsessa Fortinbras, joka siinä "oikeassa" Hamletissa on sivuhenkilö, monesta teatteritoteutuksesta kokonaan karsittu hahmo. Eikä hän toki ollut mikään prinsessakaan alunalkujaan. F-linjalla mennään, nimittäin mukana ovat äiti Fertrud, tyttöystävä Fofelia, kaverit Frosencrantz ja Fildenstern ja sitä rataa. Juonenkulku noudattelee välillä jotain samankaltaista kronologiaa kuin Hamletissa, mutta sitten se lähtee ihan omiin sfääreihinsä, hipaisten joskus taas samaa näytelmää. Välillä kuulemme pienen pätkän ihan toisestakin näytelmästä, nimittäin Tom Stoppardin Rosencrantz ja Guildenstern ovat kuolleet. Hauska yksityiskohta.


Kaikki tässä Teneriffan helteessä on kuin vääristynyttä peilikuvaa Hamletista, tai toinen todellisuus. Näytelmä näytelmän näytelmässä tai jotain. Fortinbras on Hamletin peilikuva, toisinto. Hahmot puhuvat tutun kuuloisia sanoja, mutta ihan totaalisesti erikoisessa järjestyksessä ja mielivaltaisen oloisestikin repliikit on eri ihmisten suihin sovitettu. Tulee mieleen että sanat, repliikit ja kohtaukset on palasteltu osiin, laitettu pussiin ja sieltä sitten summamutikassa kukin on vedellyt omansa. No ei sentään, kyllä tässä oma logiikkansa on, vaikka sen seuraaminen vaatiikin hieman heittäytymistä. Annan periksi ymmärtää ja annan virran vain viedä.

Katsomo on sijoitettu kahden puolen estradia jonka toisessa päässä sijaitsee hotelli ja toisessa päässä valkokangas. Välillä sitä tuntee olevansa kuin pallopeliä katsomassa, koska iso osa asioista tapahtuukin hotellin sisällä ja välitetään meille livekameran välityksellä, siihen skriinille. Hieman hankalaa hetkittäin, seurata ruudulta mitä kamera näyttää ja mitä lavalla silmien edessä puuhataan. Ja tämmöinen ummikko kun joutuu vielä tiiraamaan sylissä olevasta puhelimestaan suomenkielistä tekstitystäkin (joka harmikseni välillä pätkii pahasti). Jonna Järnefeltin operoima kamera tallentaa kiinnostavia tuokiokuvia, ja toki ilman sitä jäisi kaikki sisätiloissa tapahtuvat jutut näkemättä. Ja jotenkin kiinnostavaa että hän on murhattuna kuningattarena läsnä sitä kautta, koko ajan tarkkailemassa tilannetta, ja mykällä tavalla kommentoiden.

       

Iida Kuningas on hämmentävän hyvä Fortinbras. Impulsiivinen, jotenkin itsensä asioista etäännyttävä hahmo, joka häilyy rakkaudessaan Fofeliaan (Jessica Raita) ja heiluu aseensa kanssa turhankin holtittomasti. Mustan ison päivänvarjon alle piiloutuva nuori nainen ja samalla sotilaallisen kurinalainen. Fortinbras ei pohdi olemisen mielekkyyttä ja vatvo ikuisuuden mysteereitä Hamletin tavoin, vaan tarttuu toimeen rivakasti. Raikas ja räväkkä tulkinta! Tiina Weckström juonivana Fertrudina ja Martin Bahne hieman hömelönä eno-Flaudiuksena ovat aina takuuvarmoja esiintyjiä. Bahne saa hypätä moneen muuhunkin rooliin, ja esimerkiksi hänen ja Oskar Pöystin pingispallosorminukketeatteri on järisyttävän hauska. Huumoria ei ole kyllä unohdettu muutenkaan, mutta se kumpuaa pienistä jutuista, kuten nilkkoihin kiinnitetyistä tamburiineista tai sovelletusta tekstistä ("Jotain mätää Teneriffalla"). Varsinkin Hamletinsa tunteville Hamlet All Inclusive tarjoaa monta tekstillistä herkkupalaa. Musiikki on integroitu hienosti mukaan esitykseen. Hotellin respa Heikki Turppo soittaa instrumenttiä jos toistakin.

Heti alussa näyttelijäkaksikko (Pöysti ja Bahne) pohtii mitä mahdollisuuksia punainen samettiverho tarjoilee, toimiiko se portaalina kahden maailman välillä. Miehet luikahtavat verhojen läpi, niin minne? Teneriffalle, Fortinbrasin maailmaan. Myöhemmin näyttelijäseurue (samat miehet) vetävät reippaasti näytelmänsä Gonzagon murhan ja samalla myös kertovat mitä Helsingörin hovissa tapahtui.


Mukana on monia klassisia Hamlet-kohtauksia, kaksintaistelu, kaikkien kuolema, Poloniuksen murha ja näyttelijäseurueen vierailu, luostariinmenokäsky Ofelialle ("Gå i kloster") ja muuta, mutta kuitenkin hyvin hyvin erilaisina. Välillä skriinilläkin nähdään ruotsinkielinen tekstitys, välillä puhe pomppaa englantiin tai pitkään kiinankieliseen tilitykseen. Niin ja tanskaa unohtamatta, tai ruotsia varsin tanskalaisella korostuksella. Kielellinenkin sekametelisoppa siis.

Veri roiskuu, kirjaimellisesti, ja monin eri tavoin. Ismo Alangon Hetki hautausmaalla sopii tunnelmaan kuin nenä päähän. Ja kun Fortinbrasin äidin haamu laulaa lopuksi kauniin En plats på jorden -biisin Eva Dahlgrenilta, olemme päässeet jonnekin, perille, rauhaan, loppuun. Resten är tystnad. Vai onko.

Pingispalloja kuluu, kuten tekovertakin, mutta antaa tulla vaan. Viimeinen sana onkin pingispallokoneella.

         

Kristian Ekholmin monimuotoinen äänisuunnittelu on merkittävässä roolissa ja sitä on kiinnostava kuunnella. Miten hienosti nitinät, natinat, liveääni ja nauhoitetut efektit asettuvat osaksi kerrontaa. Hetkittäin saadaan kyllä kovia ääniäkin; lipunmyynnissä on myös korvatulppia. Myös Ada Halosen valot vaikuttavat. Alussa sisääntulokäytävällä tapahtuva salamurhakohtaus vastavaloineen ja savuineen on upeaa katsottavaa. Lasse Idmanin lavastus ja puvustus pitää sisällään tekopalmuja ja -puskia, liikuteltavan pingispöydän ja kliseisiä hotellihuoneita. Teneriffalla ollaan, ja ihmisten asusteetkin ovat sitä luokkaa: sandaaleja, aamutakkeja, sortseja. Yläluokka rentoutuu pukeutumalla rennosti.

Kolme tuntia ja rapiat on pitkä aika ja ehkä jotain tästä ylitsepursuavasta tekstimassasta olisi voinut karsiakin. Mutta sellainen hurlumhei tämä esitys oli ettei koskaan tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu, joten jännite kyllä säilyi loppuun asti ihan kiinnostavasti. Ja jännitys siitä nähdäänkö nyt ehkä maailmanhistorian ensimmäinen Hamlet-versio ilman To be or not to be -monologia.


Kannattaa muistaa että esitys alkaa jo 18.30, eli Jätkäsaareen kannattaa suunnata normaalia aiemmin. Hamlet All Inclusive on jännittävä seikkailu, mielettömän visuaalinen ja vauhdikas tulkinta klassikosta, ja ei kyllä jätä ketään kylmäksi. Suositellaan erityisesti heille ketkä ovat nähneet jo sen seitsemän tulkintaa näytelmästä, ja myös heille jotka kaipaavat teatteri-illaltaan rohkeaa uudistumista ja reipasta heittäytymistä!



Esityskuvien copyright Ernest Protasiewicz, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

torstai 28. joulukuuta 2017

JAM - Herra Hillon hämmennys / Tanssiteatteri Glims & Gloms, Teatteri Viirus 28.12.2017

Valitettavasti en päässyt katsomaan Tanssiteatteri Glims & Glomsin uutta tanssiteosta JAM - Herra Hillon hämmennys teatterilleen syyskuussa, mutta onneksi joulun välipäivinä esitys vieraili vielä Jätkäsaaressakin pari kertaa. Toinen lisäsyy katsoa tämä oli Tossavaisen Jussin kehut Hesarissa. Mulla ja Jussilla on aika samanlainen maku, ja ylipäätään jos Jussi jostain tykkää, niin menen katsomaan (ellei sitten jo olla samassa esityksesä).


JAM on valloittavan ihana sekoitus tanssiteatteria ja klovneriaa. Seuraamme moninaisia matkalaukkujaan raahavaa herra Hilloa (Simo Heiskanen), jonka pakaaseista pullahtaakin ties vaikka mitä! Erilaisten tarpeellisten hyödykkeiden lisäksi myös yksi pieni Urho (Jonna Aaltonen). Knallissa ja miestenpuvussaan tämä pikkuruinen tyyppi muistuttaa hieman Chaplinin tunnetuinta hahmoa. Lisäksi isoissa venyvissä ja vanuvissa pusseissa on myös jotain elävää - mutta mitä? Mitä ihmettä nämä ameebamaiset olennot ovat? No, sieltähän paljastuu Vilivili (Eero Vesterinen) sekä Esmeralda (Mikko Makkonen). Hillon ja yleisön avustuksella oikeat nimetkin heille löytyvät, ja jopa vaatteet! Vaateruljanssi on viihdyttävää (lapsia naurattavat rintsikat päässä).


Koko juttu leikittelee iloisesti sukupuolistereotypioilla. Ei siinä ole mitään outoa jos parrakas ja pitkä tyyppi kieputtaa ympäriinsä pinkissä mekossa. Ei ainakaan pitäisi olla. Tai että Urhoa heitellään pitkin ja poikin, vaikka tämä onkin voimamies. Innokas yleisö antaa auliisti kommentteja ja apuaan Hillolle, ettei tämän tarvitse olla niin hämmentynyt! Esitys on ihanan pullollaan pientä hupsuttelua ja iloittelua, niin liikkeillä, vaatteilla kuin perinteisillä konventioillakin. Aivastusten voimalla voi sinkoutua pitkin lavaa ja sateenvarjoilla voi lentää! Kaikki voi mennä hyrskyn myrskyn.

Monilahjakas Simo Heiskanen on sekä koreografian että musiikin takana, ja herra Hillona kaiken keskipiste. Ihana hahmo tämä Hillo. Mutta silti mun sydän sykkii eniten herkälle Esmeraldalle, erityisesti tämän trikkaus/akrobatia/breakdance kuvion jälkeen. Huh! Varsinkaan Hillon pumppaamien isojen rintojen kanssa ei ole helpointa hommaa.


Esitys on tanssia, mutta myös klovneriaa ja akrobatiaa sisältävä hupailu. Jotenkin tulee mieleen slapstick-leffat, mutta mustavalkoinen maailma on nyt saanut technicolour-värit. Välillä tuntui ettei tässä ole päätä eikä häntää! Hetkessä herra Hillo puhkeaa laulamaan, tanssii kukan kanssa ja pumppaa ilmaa muihin tyyppeihin. Ja juuri kun luulen ettei tästä absurdimmaksi meno enää voi muuttua, niin se tekee juurikin niin. Värikyllästetyssä maailmassa liikkuvat hahmot taipuvat outoihin asentoihin ja hersyttävät naurua niin vanhemmista kuin nuoremmistakin katsojista.

Kun Esmeralda saa matkalaukusta löytyvästä jättikankaasta jättihameen ja keikkuu yläilmoissa diskobiitin soidessa, niin näen sieluni silmin tämän sakin Pride-kulkueella kuorma-auton lavalla heilumassa. Tästä ei ehkä esitys voi enää värikkäämmäksi mennä! Piknikkivermeet on muutenkin porukalla kunnossa jo puistoretkelle kulkueen jälkeen. Ja sitten on vielä ihana gerberameri!


Äänisuunnittelu ja musiikki ilahduttavat minua myös kovasti. Vinkeitä äänitehosteita. Ja varmaan tuli jo mainittuakin ihanat värikkäät vaatteet! Karoliina Koiso-Kanttila vastaa kaikesta visualisoinnista.

Aivan älyttömän hienoa ja värikästä katseltavaa. Tylsää hetkeä ei olekaan koko vajaan tunnin aikana. Kiitos loistavasta viihdytyksestä herra Hillo ja kumppanit, jäin kaipaamaan teitä.



Kuvien copyright Ilpo Vainionpää
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

torstai 5. lokakuuta 2017

Mästaren och Margarita / Teater Viirus 4.10.2017

Jo toinen ruotsinkielinen teatteriesitys mulla tänä syksynä - johan nyt on maailmankirjat sekaisin. Mutta nyt oli oikeasti tekstitys. Kyseessä siis ensimmäinen vierailuni helsinkiläiseen Viirus teatteriin, ja teatterin upouusiin toimitiloihin Jätkäsaareen. Sinne minut veti heidän tulkintansa Bulgakovin Mestari ja Margarita-kirjasta eli Mästaren och Margarita. Kansallisteatterin versio oli loistava, mutta toivoin että tämä olisi ihan erilainen.

Toiveeni toteutui. Hyvin erilainen oli, jokaisella mahdollisella tavalla. Erinomainen oli tämäkin, ei sillä. Taas kerran mietin sitä miten samasta lähtökohdasta saa niin erilaisia tulkintoja. Sepä juuri on yksi teatterin rikkauksia, ja syy siihen miksi jaksan katsoa vaikka kuinka monta versiota esim. Macbethistä. Jokainen tuotanto on erilainen näkemys.


Islantilainen Egill Pálsson on sekä dramatitoinut että ohjannut tämän rakennustyömaalta liikkeelle lähtevän version. Viiruksen uutta tilaa hyödynnetään Milja Salovaaran lavastuksessa hyvin; Margarita vaeltaa yläkäytävällä ja nosturisysteemit vievät esiintyjiä aika korkeallekin välillä. On betonia, keltaista kypärää ja kipinät leiskuvat. Keskellä lavaa kohoavat kaivinkoneen kauhat, ikuisesti betoniin jähmettyneinä. Betonimyllyä käytetään esityksessä myöhemminkin, todella nerokkaasti. Työmaalta liu'utaan pimennyksen kautta kirjailijoiden keskustelua seuraamaan, ja siihen se Wolandkin sitten tulla tupsahtaa, kera apulaistensa. Pitäähän se osallistua Jeesusta koskevaan väittelyyn. Sujahdamme kirjan maagiseen ja ihmeellisiä tapahtumia täynnä olevaan maisemaan reippaaksi kolmeksi tunniksi.


Wolandin kertomana pääsemme todistamaan Pontius Pilatuksen ja Jeesuksen kohtaamisia, no, hänellä nyt oli näppinsä pelissä jo silloin. Nauratti kovasti valtavat tanssiaiset; tämä porukka avaa sihauttaen kaljatölkit. No, peilipallo on mahtava.

Näyttelijäporukka on ihan timanttia. Suurinta osaa olen nähnyt muiden teatterien lavoilla, ja hyvin nämä roolitukset toimivat. Maria Ahlroth oli viilipyttymäisen tyyni Woland. Sellaisella hiljaisella ja vaativalla tavalla lumoava, mutta ei kovinkaan saatanallinen tai taikurillinen. Minna Haapkylä oli eteerisen kaunis Margarita, joka aluksi lipui näyttämön halki kuin enkeli tai haamu. Mutta kyllä tämä Margarita lopuksi polki jalkaa ja huusi voi vittua. Iida Kuningas hersyvänä Hellana ja totisena Pontius Pilatuksena oli loistava. Martin Bahnella oli lukuisia rooleja, mutta minuun iski koviten Korovjej, tuo Wolandin taikurimainen apuri. Oskar Pöysti tukkaa raastavana Iván-ressuna pöpilässä, mikä intensiteetti! Robert Enckell oli oivallinen myös muissakin osissa, mutta hyytävänä Azazellona parhaimmillaan. Ja ei pidä toki unohtaa steppaavaa uolialastonta Stiópaa :-) Ja sitten vielä Tobias Zilliacus, jonka Mestari oli vahva ja Jesjua Ha-Notsri tyynen alistuva.


Yksi esityksen ehdottomia helmiä oli livebändi! Näyttelijät hilppasivat aina välillä lavan takanurkkaan, missä oli pienimuotoinen treenitila. Sieltä käsin sitten soiteltiin, mieletöntä! Behemot-kissa (Ville Kabrell) ei turhaan puhunut, vaan antoi kitaran puhua puolestaan. Hän vastasi myös musiikin sävellyksestä. Aivan mainioita että siellä soitellaan kuka mitäkin instrumenttia, ja soittimia vaihdellen. Musiikki oli räimivää ja terävää - ei mitään voimaballadeja näille vaan kunnon industrial/metallimättöä.

Olin yleisössä varmaan ainoa joka käytti tekstitystä omassa puhelimessani. Istuin takarivissä (eli n. 4. rivi) ettei puhelimen valo häiritsisi ketään. Mutta se oli kyllä aika himmeä, ja pidin puhelinta alhaalla jalkojen päällä, ettei se ehkä olisi muutenkaan. Pääsääntöisesti tekstitys toimi hyvin, mutta eihän se ihan kaikkea suomentanut, läheskään. Vaikka pari kertaa kieli vaihtuikin lennossa ruotsiksi, muutaman lauseen ajaksi! Onneksi kaikki puhuivat kauhean selkeää ruotsia ja ymmärsin valtaosan ilman laitettakin. Välillä tuli pitkiä taukoja että tekstitys jäi johonkin, mutta ei sekään nyt niin haitannut. Mutta se oli ihan välttämätön, jos ei muuten niin henkisenä tukena ainakin.


Milja Salovaara on suunnitellut myös yllättävän arkisen puvustuksenkin. Woland on pukeutunut jakkupukuun kuin kuka vaan virkanainen, ja korkeilla koroillaan tepsuttaa menemään. Lauri Lundahlin valosuunnittelut toimii kyllä hienosti, valon ja varjojen vuorotteluna.

Varsin kelpo teatteria tämä eli ehdottomasti kannattaa suunnata Viirukseen ja mennä ennakkoluulottoman rohkeasti katsomaan! Äänisuunnittelussa olisi voinut volyymia hieman vähentää, ainakin alussa työmaan poraus/yms äänet meinasivat halkaista korvat. Myös pituudesta olisi voinut inasen karsia. Mutta muuten katsoin tätä enemmän kuin mielelläni.


Kuvien copyright Jonatan Sundström.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.