Lähtökohtaisesti en ole farssien ystävä. Tai en valitse niitä katsottaviksi jos voin välttää. Tätäkään en ollut alunperin menossa katsomaan, mutta sitten toinen pääosan esittäjä vaihtui ja yhtäkkiä alkoikin kiinnostamaan. Lisäksi se osui omaan kalenteriin passelisti, niin päätinpä antaa mahdollisuuden Michael Cooneyn kirjoittamalle Ilmasta rahaa -esitykselle. Helsingin kaupunginteatteri esittää farsseja usein, ja hyvin ne keräävät katsojia.
Kerrankin saan sanoa olleeni väärässä, nimittäin hetkittäin sain nauraa aivan kippurassa ja pelkäsin jo pissaavani housuihin nauramisesta. Kiitos siis ohjaaja Sari Siikanderille napakasta ohjauksesta ja lankojen käsissäpitelystä. Esitys joka oikeasti viihdyttää on hyvä. Kyllä tämä ankea maailma tarvitsee nauruterapiaa aina välillä. Ja täytyy sanoa että harvemmin kuulee kuinka koko HKT:n suuren näyttämön katsomo ulvoo naurusta.
Ilmasta rahaa kertoo Mikko Laine -nimisestä miehestä, joka on keksinyt oivan keinon tienata, arvasitte varmaan, ilmaista rahaa. Hän huijaa KELAlta erinäisiä tukia keksittyjien ihmisten, sairauksien ja muiden vastaavien avulla. Sotkut alkavat olla jo aika solmussa kunnes eräänä päivänä KELAn tarkastaja Jantunen (Emilia Sinisalo) tulee vierailulle. Tai ei varsinaisesti vierailulle vaan tarkastuskäynnille. Tästä seuraa kunnon farssin tavoin eskaloituva kommelluksien, väärinymmärrysten ja kohellusten tapahtumasarja, johon sotkeutuu vuokralaisen Otto Pellin (Janne Kataja) lisäksi varsin elastinen Erkki-setä (Kai Lähdesmäki). Pääasia on ettei Laineen puoliso Pia (Raili Raitala) saa selville mitään. Aika hyvin tämä salailu onnistuukin, kunnes... Lisäksi kunnon farssin tapaan lavalla nähdään liuta muitakin ihmisiä.
Juonesta ei voi oikein enempää sanoa, mutta Laineen huijausrepertuaariin kuuluu KELA-tukien lisäksi Erkki-sedän kanssa pyörittämä peruukkien ja muiden vastaavien välityshomma (välitys tarkoittaa tässä tapauksessa varastamista sairaalan apuvälinevarastosta ja jälleenmyyntiä). Eli toki vielä mies mekossa -tyyppisiä juttuja kaikkien muiden väärinkäsitysten lisäksi nähdään. Osa vitseistä saattoi olla jo hieman kulahtaneita tai semmoisia "saako tälle enää nauraa" -tyyppisiä, mutta enimmäkseen esitys kyllä viihdytti.
Ovia oli paljon, kuten farssiperinteeseen kuuluu, ja niistä rampattiin kyllä ihan kiitettävällä tahdilla. Identiteetit menivät sujuvasti sekaisin ja välillä sitä mietti miten näyttelijät ensinnäkin muistavat kaikki juonikoukerot ja toisekseen pystyvät pitämään pokkansa. Hyvin sujui molemmat. Katsojille tarjoiltiin hersyvien hahmojen lisäksi fyysistä komediaa ja slapstickiä, vitsejä joista toiset olivat mauttomia ja toiset eivät, ja kaikkea muutakin hauskaa.
Näyttelijät olivat enimmäkseen oivallisia. Pekka Strang pääosassa oli hyvä ja miehen sotkeentumista omiin valheiden verkkoonsa oli nautinto seurata. Sopivan naseva oli Sinisalon esittämä tarkastaja Jantunen, ja terrierin lailla nimikirjoitusta papereihinsa metsästävänä hän oli sinnikäskin. Vaan kun paikalle purjehtii esimiehensä ylitarkastaja Tervo (Helena Haaranen) niin näyttämön lämpötila laskee ainakin kymmenen astetta, niin hyytävä hahmo tämä on. Ja tottakai hitsin hauska.
Myös sympaattinen ja hyvää tarkoittava kriisityöntekijä Kati Mynttinen (Heidi Herala) on ihana tyyppi. Hautausurakoitsija Härmälä (Jari Pehkonen) on pragmaattinen ja pariterapeutti Syvänkö (Pekka Huotari) todella outo. Lopuksi paikalle pölähtää Otto-vuokralaisen naisystäväkin (Sanna Saarijärvi). Tällä kertaa Janne Katajan roolityö ei minuun iskenyt kuluneine maneereineen ja ylinäytteleminisieen.
Antti Mattilan lavastuksessa on tavallinen arkinen olohuone, vaaleaa ja trendikästä. Ja tottakai ne lukuisat ovet. Elina Vättö vastaa pukusuunnittelusta ja erityisesti minua puhutteli hieman homssuinen kriisityöntekijän asu.
Sanoin esityksen väliajalla että kaikkien KELAlla etuuksia myöntävien virkailijoiden tulisi tämä nähdä, ehkäpä joku firman tyky-päivä olisi hyvä viettää teatterissa? Mutta kyllä tätä voi suositella ihan kaikille ketkä haluavat kokea aivot narikkaan -tyylistä komediaa ja ottaa pienen irtioton arjesta.
Esityskuvien copyright Otto-Ville Väätäinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
