Jeffrey / Helsingin Gayteatteri 20.11.2014

Varsinainen sekametelisoppa, mutta hyvin värikäs, hauska ja suorasukainen! Ja mikä soundtrack! Marraskuiseen arki-iltaan viihdettä koko rahan edestä. Esitys oli loppuunmyyty, kuten kaikki loputkin, joten sorry vaan, missasitte tämän viihdepläjäyksen. Ensi kerralla kannattaa hankkia HGT-liput hyvissä ajoin (varasin omat jo syyskuussa).

Paul Rudnickin käsikirjoittamassa Jeffreyssä seurataan samannimisen tyypin (jota Petri Piatu Puhakka näppärästi esittää) kipuilua elämässä. Bilettämiseen ja irtosuhteisiin kyllästynyt näyttelijä & tarjoilija kohtaa salilla elämänsä miehen, juuri kun on päättänyt lopettaa seksin kokonaan. HIV-positiivinen Steve (Jarno Pimperi) olisi kaikinpuolin täydellinen, mutta Jeffrey ei halua sitoutua, varsinkaan pian kuolevaan mieheen.

Jeffrey ja Steve

Näytelmässä on paljon väriä, räiskyviä tunteita ja kaikenlaisia kliseitä, mutta jotenkin se luovii itsensä läpi karikoista. Tarina sinänsä tuntuu hetkittäin olevan ihan toissijainen. Herkullisia tyyppejä pursuaa joka kohtauksessa. Erityisesti mieleen jäivät Mikko Aution Isä Dan ja Makla Laineen toimittajatyyppi (joka muistutti ihan kauheasti yhtä aktiivista tamperelaista teatterikävijää).

Periaatteessa näyttelijöitä oli 12, mutta erilaisia tyyppejä oli kymmeniä ja kymmeniä. Tässä on upea puvustus (a'la Cris af Enehielm ja työryhmä) ja toki myös peruukit ja maskeeraus. Ja taitavat näyttelijätkin toki. Moni oli tuttu aiemmista HGT:n esityksistä ja tuntuivat pistävän parastaan tässä.

Seksiaddiktien kokouksessa

Ei tämä nyt pelkkää hilpeää Pride-festaria ollut, vaikka lopussa sellainenkin koetaan (NE PUVUT!!). Jeffreyn ystäväpariskunta Sterling (varsin elastinen Raino Ranta & Darius (kauniiksi meikattu Andreas Ikonen) - joka on muuten Cats-musikaalin bimbo tanssija, kohtaavat ikävyyksiä, ja ne väkisin heijastuvat myös Jeffreyn elämään.

Darius ja korkeat korot

Ja miten nämä kaikenkokoiset ja -näköiset miehet pystyy keekoilemaan niin korkeilla koroilla, se on arvoitus. Mä en itse pysyisi pystyssä edes puolet matalammissa :-)

Istuttiin Minjan kanssa eturivissä ja yhdessä vaiheessa sain syliini ihanan ison vaaleanpunaisen My Little Ponyn :-) Harmi kun se piti antaa pois.

Hurjan iso kiitos taas HGT:lle; vallan mainio esitys!

HGT-kuvien copyright Tiina Rantala

Edward II / Helsingin Gayteatteri 23.3.2014

Kolmatta kertaa muutaman vuoden sisään katsomassa Edward II:sta. Aikamoinen saavutus, koska ei sitä nyt niin kovin usein esitetä. No, Suomessa olen nähnyt vain kahden pienen harrastajateatterin toimesta ja Ilonan mukaan ei sitä ole kukaan ammattiteatteri koskaan esittänytkään. Korjatkaa joku jos olen väärässä.

No siispä. Edward II oli hieman hulivili kuningas, jonka elämäntavat eivät herättäneet suurta luottamusta kansalaisissa saatikka lähimmissä ihmisissäkään. Lopulta koitti ohrainen loppu. Erityisesti Edwardin suhde ranskalaiseen maalaismoukka/ritariin Gavestoniin sai maljan kiehumaan yli. Gavestonin karkoituskaan ei auttanut, vaan Edwardin isän kuoltua poika kutsui miesystävänsä takaisin.

Tämä ei ole Marlowen tunnetuin näytelmä (Doctor Faustus lienee se tunnetuin) ja ehkä aiheensa takia ei ole ollut kovin suosittu. On kuitenkin suomennettu 10 vuotta sitten, ja kannattaa lukea ehkä tämä kirjoitus aiheesta, siis näytelmästä ja sen suomennuksesta. Sitä herrojen Lasse Kekki ja Jarmo Haapanen suomennosta tässäkin käytettiin.

Näytelmässä käsitellään valtaa eri muodoissaan. Edward itse ei ole kovinkaan kiinnostunut Englannin johtamisesta, vaan mieluummin huvittelisi ja tekisi kaikkea muuta. Omille suosikeilleen jakelee arvonimiä suurella kädellä. Vaimoparan huomiotta jättäminen kostautuu myöhemmin, kun tämä kääntyy miestään vastaan. Myös aina ajankohtainen teema eli valtaväestön suhtautuminen vähemmistöihin. Ei keskiajalla(kaan) katsottu kovin suopeasti miestä jolla oli lukuisia miespuolisia suosikkeja/suojatteja.

Hetkellisesti kieli (tai käännös) tuntuu hieman takkuavalta, liian puhekieliseltä. En ole lukenut Marlowea alkukielellä, mutta monien minua paljon viisaampien mielestä hän oli näytelmäkirjailijana vähintään aikalaisensa & kaverinsa Shakespearen tasoa, ellei parempikin. Siksikin teksti tuntuu hetkittäin valjulta, eikä kovin soljuvalta.

Tällä kertaa HGT esiintyi Teatteri Toivon tiloissa Hietalahden telakan vanhassa rakennuksessa Telakkakadulla. Huikean paljon isompi tila kun mitä Kalliossa Viinakortin esityksessä oli. Ja myös lämpiötilat olivat isot. Myynnissä oli ajanhenkeen sopivaa purtavaa kuten kaalipiirasta. Lämpiötilaan oli rakennettu myös kaikkea rekvisiittaa, kuten keinuja, Tower, ja niitä sellaisia maalauksia missä on pään kohdalla aukko ja sitten voi ottaa kuvia kavereista (Minja demoaa kuvassa).

Muutama näyttelijä oli tuttu Viinakortista, mutta enemmistö ihan uusia tuttavuuksia. Pääsääntöisesti kaikki olivat rooleissaan ihan sopivia. Mortimeria esittänyt Juha Ukkola oli Viinakortin Toivo. Ja Gavestonina toinen Viinakortin pääosamies Simo Karhula. Kumpikin oli hyviä myös tällä kertaa. Nimiosassa Mikko Autio. Ei ehkä ulkoisesti ihan sellainen millaiseksi Edward II:sta kuvataan, mutta ihan kelpo. Mirja Oksanen kuningatar Isabellana oli sopivan viileä ja etäinen. Tämän poika, myöhemmin siis Edward III, oli sellainen isäänsä kiintynyt reppana, jota Andreas Ikonen hyvin tulkitsee. Pidin myös Raino Rannasta, jolla oli kaksoisrooli ensin arkkipiispana ja sitten airuena. Kuninkaan uusi "suosikki" Gavestonin mestauksen jälkeen oli Spencer (Jarno Pimperi), joka sai myös arvonimiä palveluksistaan.

Ohjauksesta vastasi Matti Rasilainen ja koko porukka oli näyttämöllä koko ajan. Ne ketkä eivät olleet esiintymisvuorossa seisoivat seinustoilla (sama ratkaisu kuin osittain oli taannoin Donmarin Coriolanuksessa). Takanurkissa seisoivat maskeeraajat, ja tosi huomaamatta siellä vaihdettiin asuja ja meikattiin. Vaikkei ollut mitään lavasteita tms minkä takana seisoa piilossa. Mitään varsinaisia lavastuksia kun ei ollut. Rekvisiittana helposti liikuteltavia juttuja kuten häpeäpaalua, valtaistuinta jne.

Koska oltiin paikalla jo melkeen tuntia ennen niin kerkesi hyvin keinumaan ja kokeilemaan uuden kameran asetuksia... Esityksen jälkeen kaikki näyttelijät kokoontuivat samaan tilaan ja olisi voinut jututtaa heitä. Harmi kun meillä oli sen verran kiire (piti ehtiä Tampereelle illaksi leffaan) ettei kerennyt jäädä turisemaan.

Erikoismaininta käsiohjelmasta, missä oli kaikenlaista nippelitietoa ihmisistä, keskiajan ilmiöistä jne. Vaikkei mulle nyt varsinaisesti mitään uutta, niin aina kiva kun käsiohjelmassa on muutakin kun paljon kuvia ja pakolliset esiintyjä/henkilökuntatiedot.

Blogisti keinumassa

Ylempi esityskuva copyright Tiina Rantala
Alempi esityskuva copyright Petri Tuohimaa

Viinakortti / Helsingin Gayteatteri 23.11.2013

Viime pääsiäisenä Helsingin Gayteatteri esitti Terence McNallyn näytelmän Corpus Christi, mutta monien omien sekoiluiden jälkeen en päässyt sitä näkemään (opinpahan lukemaan kalenteriani ja esitysaikoja tarkemmin, ettei tartte toiste käydä pääsiäispäivänä nykimässä teatterin ovea vain huomatakseni, ettei sinä päivänä olekaan esitystä). Joten nyt sitten onnistuin sullomaan omaan kalenteriini tämän uusimman tuotannon eli Viinakortin.

Esitys oli piskuisessa Valtiomonteatterissa Helsingin Kalliossa. Ihan nurkan takana missä itse asuin joskus yli 20 vuotta sitten. Koska tarina sijoittui osittain sota-aikaan oli sisustuksessa hyödynnetty ajan rekvisiittaa monipuolisesti. Kuvat "odotushuoneen" seinällä, Suomen ja Neuvostoliiton liput, sota-ajan iskelmät jne.

Väliajalla sai ostaa hernerokkaa ja näkkileipää soppatykistä pihalta! Lisäksi myynnissä oli 4 euron arpoja, joilla saattoi voittaa lasin puna/valkoviiniä tai Tuntematon Sotilas-olutta tölkin (joka arpa vielä voitti!).

Viinakortti perustuu siis Sami Hilvon samannimiseen kirjaan. Aineistoa siihen on saatu Kansallisarkistojen kokoelmista  (sotapäiväkirjat ja kahden rintamasotilaan välinen kirjeenvaihto). Näytelmän päähenkilö on Mikael, helposti pulloon turvautuva (montakohan litraa "konjakkia" näytelmän aikana kului?) nelikymppinen mies, jolle mummon hautajaisissa alkaa selvitä oman isoisänsä salattu menneisyys. Kun Mikael saa käsiinsä vanhoja tämän vanhoja kirjeitä ja päiväkirjoja jne, niin johan salaisuudet paljastuvat.

Toisessa tarinassa ollaan Urhon ja Toivon ajassa, ja aloitetaan se kun ovat nuoria miehiä, ennen sotaa. Heidän suhteensa jatkuu sodan aikana, mutta sen jälkeen kumpikin menee tahoillaan naimisiin. Nimismiehen ja lääkärin ei ole soveliasta 50-luvulla pitää yllä intiimejä suhteita, siis jos sattuvat olemaan miehiä. Molemmat saavat myös lapsia, mutta kaipaus toisen luokse on kuitenkin väkevä. Tietysti tarinan loppu on aika onneton.

Urho sodassa

Mä tykkäsin paljon enemmän tästä sota-aikaan sijoittuvasta osiosta. Aika hyvin ovat kaikenlaista rekvisiittaa saaneet hankittua mukaan. Ensinnäkin näyttelijät olivat parempia. Erityisesti pidin Simo Karhulan Urhosta! Mutta ei se Toivokaan (Juha Ukkola) huono ole. Venäläisenä sotavankina ollut kaalinpää sai kyllä pahasti köniinsä :-) Toiset näyttelijät olivat oikeasti tosi hyviä (kuten Simo Karhula), toiset ei nyt niinkään. Mutta hei, kaikki olivat innokkaita ja täysillä mukana, ja se on pääasia. Mukana oli myös 5 naisnäyttelijää, mutta enemmänhän tämä oli miesten tarina.

Pidin näytelmästä kovasti. Ehkä ne siirtymiset nykyisyyden ja menneisyyden välillä eivät aina sujuneet ihan saumattomasti. Ja esitys oli parhaimmillaan niissä vanhoissa osioissa. Maskeeraus oli hetkittäin ehkä yliampuvaa, kun nuorista miehistä tehtiin vanhoja ukkoja, mutta ei se nyt niin tarkkaa ole.

Mutta kokonaisuus, kyllä! Voin suositella lämpimästi. Vaikkei se n. 30 hengen sali ollutkaan täynnä niin katsojat tuntuivat tykkäävän. Väliajalla tuli jutustettua niin muiden katsojien kuin tekijöidenkin kanssa, ja erityisesti kasööri Impi Pihinen (ihanassa oranssissa jakkupuvussa ollut aavistuksen pulleampi Ben Whishaw'n näköinen mies "taatusti luomurintoineen") teki vaikutuksen. HUOM! Kuten kommentista näkyy, tähän on korjaus: kyseessä olikin Helmi Kananen New Yorkista Saks Fifth Avenuelta ostetussa Kenzon jakkupuvussaan! Anteeksi alkeellinen virheeni!

Ensi vuonna tämä porukka tekee Marlowen Edward II:sen, ja se täytyy tulla ehdottomasti katsomaan myös.

Hesari huomioi myös esityksen muutama päivä sitten.

 

Urhon ja sotilaisen ryhmäkuva copyright Juhani Rummakko, muut minä itte.