Näytelmäkirjailija Veikko Nuutinen (s. 81) ammentaa omista taustoistaan ja nuoruudestaan, kaveripiiristään. Millaista oli elää 80-luvulla, iloisessa itäsuomalaisessa pikkukaupungin (näytelmän tapauksessa Savonlinnan Kellarpellon) lähiössä. Samaa ikäluokkaa oleva Lauri Maijala (s. 86) ohjaa, ja aika mallikkaasti ohjaakin. Pasi Was Here on selkeästi näytelmä millä on sosiaalista tilausta; kukapa ei halua muistella lapsuuttaan ja nuoruttaan tällä hetkellä, varsinkin jos se sijoittuu kultaiselle ja maagiselle kasarille! En itsekään ole mikään poikkeus. Pisteet KOMilaisille siis ajankohtaisuudesta! Mutta on tässä muutakin kuin vaan nostalgiaa.
Näytelmän alussa Pasi on kuollut, oman käden kautta. Vanha lapsuudenystävä Hemmo hipsteri-Helsingissään koittaa miettiä muistosanoja, ja siitä alkaa menneiden muistelu. Mennyt jonka Hemmo muistaa hieman eri tavalla. Menikö se nyt ihan niin, vai sittenkin erilailla.
Hemmo (Juho Milonoff, s. 74) tarkastelee sitä elämää hieman ulkopuolisen silmin. Onhan hän joutunut viisivuotiaana jättämään Helsingin taakseen äidin epämääräisen yliopistotyön takia. Hemmo on erilainen, puhuukin ihan kummallisesti. Ei lainkaan niinkuin muut eli mie ja sie. Hemmo on erilainen, mutta haluaisi olla samanlainen kuin muut. Onneksi tarhasta löytyy kaveriksi natiivi-Pasi, joka ottaa Hemmon hoteisiinsa, ja johdattaa tämän omiin maailmoihinsa. Pasi tykkää ampua ja pelata räiskintäpelejä, Hemmo on hiljaisempi ja varovaisempi. Mutta lähtee mukaan Pasin meininkiin kyllä.
Tarhassa lapset kolttostelevat ja tiukkaotteinen tarhan täti (Robert Enckell, s. 59) koittaa vetää toppahaalareita päälle. Enckell vetää myös toisen huikean hahmon eli Laktoosi-Lerssin. Tuommoisenkin tyypin olen tavannut oikeassa elämässä... Ja kolmantena sadistinen opettaja joka pakottaa Pasin lukemaan Mitä tein kesällä -ainettaan luokan edessä. Ja vielä Pasin isänä (hhitsi se pannuhuonemonologi on hieno!). Upeaa näyttelemistä.
Tässä näytelmässä on paljon haikeutta ja nostalgiaa, mutta järkyttävän hauskoja ja vauhdikkaita kohtauksia tursuaa lähes yhtä paljon kun Hemmon äidin kainalokarvoja. Jo heti alussa, se käärmeenlumoojatarina (mistä Talle muuten heti väliajalla puhui, miten tuttu se oli!!) vei jalat alta.
Vilma Melasniemi (s. 73) tekee kanssa monta roolia, ja kaikki hykerryttävän herkullisia. Hemmon feministilesboäitinä, sekä luokkakaveri Turnajaiskeppinä, mihin pojat ihastuvat. Ja myös pornotähti Sarah Youngina :-)
Tässä on monta sellaista kohtausta mitkä saattoivat jäädä verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. Hemmon äiti jumppaamassa. Hemmon äiti ja pojat suihkussa. Ja se Go West, en pysty enää kuulemaan sitä koskaan ilman mielikuvaa... "Miehän sanoin et tää on homovappaa vyöhyke!" - mutta eihän se kerrasta napsahda sanoo Laktoosi-Lerssi ja liittyy mukaan. Tässä vaiheessa meinasin tipahtaa tuolilta.
Pojat pohtivat homoutta; "kaikki teatterilaiset on homoja". Jos ei käytä tietynlaisia ilmatyynylenkkareita on homo. Hemmoa asia kovasti huolestuttaa, jos saa AIDSin koska kaikilla homoilla on se. Uutisissa sanottiin niin. Ja Timppa ja Jokkekin...
Painepesurien kilpavarustelukohtaus - "vittu mikä meininki!". LOVES on täysin luotettava testi, vaikkakin "ei rakasta Pimppi minnuu". Onneksi sentään Hemmo ja Turnajaiskeppi löytävät toisensa myöhemmin. Se rivitanssikohtaus, hertsyykkeli!
Johannes Holopainen (s. 88) on taas kerran sellaisessa vedossa että voisin käyttää 10000 merkkiä vaan miehen ylistykseen. Ei nyt mennä siihen sen syvällisemmin. Mutta silti sanon että huh mikä roolityö. Tyyppi vetää koko kropallaan ja esittää yhtä hyvin viisivuotiasta räkänokkaa kuin kapinallista teinipoikaa kuin syrjäytynyttä aikuistakin. Samaan aikaan se Pasin herkkyys ja rämäpäisyys. Eli Pasi Was Here kannattaa nähdä jo ihan vaan siksi että näkee Johannes Holopaisen lavalla.
Janne Vasaman lavastus on näppärä; lähiön omakotitalot pienoismalleja, monikäyttöinen "parakki" keskellä mistä saa etuosan kätevästi auki. Osa toiminnasta tapahtuu siellä, osa sen edessä. Niina Pasasen puvut ovat aika nappiinsa sitä kasaria minkä minäkin muistan. Tarttee myös kiittää sitä että väliajalla saa ostaa aitoja savonlinnalaisia lörtsyjä 4 euron hintaan!
Ja hyvin tämä porukka hanskaa aksentinkin!
Onhan tämä varsinainen nostalgiapläjäys. Mutta myös kannanotto tähän eriytymiseen; miksi samoista taustoista ja lähtökohdista olevat ihmiset päätyy niin erilaisiin elämiin? Miksi toiset jää sinne "tuppukyliin" ja nyypertyy sinne, suorastaan syrjäytyy. Ja toiset sitten muuttavat pois, omiin punavihreisiin kupliinsa, menestyvät elämässä.
Musiikkivalinnat osuvat nappiinsa Maija Mehiläisestä Sepulturaan.
Kyllä tästä lehdistökin tykkäsi.
Apu-lehden Liisa Talvitie:
Herkkäilmeinen, myös rajut otteet taitava Johannes Holopainen on loistovalinta Pasin rooliin. Hän muuttuu näytelmän alun pelleilevästä pikkupojasta syrjäytyneeksi kolmikymppiseksi.
Turun Sanomien Jukka Kittilä:
Johannes Holopainen tekee Pasin pikkupojasta perusmieheksi ällistyttävän tarkalla ajatuksella ja fysiikalla.
Aamulehden Anne Välinoro:
Johannes Holopainen Pasina on ilmiömäinen lahjakkuus, täydellisen rento ja kepeä ja samalla niin musta ja raskas.
Helsingin Sanomien Tuomas Kaseva:
Katsojana helpoin on rakastaa Pasia, joksi Johannes Holopainen muuntuu. Liikkeet, eleet ja jopa kasvojen puna ovat riipaisevan tunnistettavia, kaivelee Pasi sitten ylpeänä muniaan tai vajoaa opettajan nöyryytyksen jälkeen pulpettiin.
Yle:n Tuula Viitaniemi:
Johannes Holopainen on tuo paras kaveri nimeltä Pasi, rasavilli lapsi, uhmakas mutta hauska teini, lopulta alakuloinen aikuinen mies. Holopainen tuo todesti ja jotenkin vaivattomasti lavalle Pasin hilpeyden ja innon, nolouden ja pähkähulluuden, vihan, surun, lamaannuksen.
Täysin ansaitusti kevään esitykset ovat kaikki, lisänäytöksetkin, loppuunvarattuja. Syys-lokakuulla sitten lisää, ja niiden liput tulevat myyntiin 14.3. klo 11 - olkaa nopeita! Itse olen menossa katsomaan nyt keväällä vielä "muutaman" kerran, ja eiköhän tuota syksyllekin tule jokunen lippu hankittua.
Kuvien copyright Tanja Ahola
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti