Onneksi muitakin syitä katsomiselle on. Yksi on Markus Tsokkisen kaunis ja vähäeleinen lavastus. Jurkkaan nyt ei paljoa mahdu, mutta tila on otettu hyvin haltuun nurkkaan sijoitetun katosvuoteen ja hätäuloskäynnin eteen sijoitettuun kirjoituspöydän kanssa. Ja se JMW Turnermainen taustakangas! Pidin myös Pasi Lampelan (ohjaa myös) tekstistä. Se hyvä puoli ennakkoesityksissä on että voi törmätä ohjaajaan ja kommentoida tälle näytelmää tuoreeltaan. Ja Jurkassa törmäämisen todennäköisyys on iso kun siellä on se viitisenkymmentä istumapaikkaa.
Näytelmässä ollaan 1800-luvun alussa Charentonin mielisairaalassa missä de Sade viettikin kaiken kaikkiaan 13 vuotta. Markiisi yskii verta, koittaa kirjoittaa ja vuorotellen haluaa vapauteen ja pysyä laitoksessa. Marcel (hyvin ilmeikäskasvoinen Pyry Nikkilä) auttelee tätä toimittamalla asioita, viemällä viestejä ja sen sellaista. Napoleon (jota markiisi jaksaa solvata mitä herkullisimmilla sanakäänteillä koko näytelmän ajan) torjuu armahduskirjeet toisensa jälkeen.
Eräänä päivänä selliin ilmestyy salaperäinen nainen (Petra Karjalainen), jonka henkilöllisyyskin selviää pikkuhiljaa, vai selviääkö. Nainen lupaa markiisille apuaan, mutta lopulta tämä paloittelee naisen henkisesti. Markiisin menneisyys muinoin Marseillesissa liittyy myös salaperäiseen naiseen.
Marcelia markiisi opastaa tämän tyttöystävän käsittelyssä. Ja tämä epävarmana ja itseään etsivänä miehenalkuna ottaakin neuvoista vaarin. Seuraukset ovat... yllättävät.
Markiisi haaveilee oikeastaan vain yhdestä asiasta eli paluusta rakkaaseen Lacosten linnaansa. Hän puhuu myös paljon entisestä vaimostaan Reneestä ja muistelee (seksi)seikkailuitaan. Menneisyys on vahvasti läsnä, tulevaisuus ei niinkään. Testamenttiaan hän ei halua ajatellakaan, ylilääkärin puheista huolimatta. Eikä varsinkaan halua jättää ex-vaimolleen ja lapsilleen mitään. Markiisin mielialat vaihtelevat epätoivoisesta riehakkuuteen.
Sen enempää juonesta kertomatta. Esitys oli maaninen ja intiimi. Paljastava ja ei sittenkään. Myrkkyäkään ei ole tarpeeksi. Kuka sitä lopulta juo, ja miksi.
Kyllä Petra Karjalainen on oikein pätevä ja Pyry Nikkilä miellyttävä tuttavuus, mutta ihan Juhani Laitalan show tämä on. Mies on lavalla koko kaksituntisen (on tässä väliaika kummiskin) ja suoriutuu suvereenisti. Miten voi kukaan olla niin lipevä ja charmikas yhtä aikaa?
Teatteri Jurkka on myös remontoinut pikkiriikkisen baari/lämpiönsä. Punaista seinissä ja ihania vanhoja teatterijulisteita. On tämä yksi kodikkaimmista teattereista maassamme.
"Kun menet naisen luo, älä unohda ruoskaa." Niinpä niin.
Kuvien copyright Yehia Eweis
Teatteri Jurkassa en ole käynytkään, kuulostaa viehättävältä teatterilta! Markiisin unista en ole varma menenkö katsomaan (vaikka kiinnostavalta kuulostaa), mutta laitan teatterin ohjelmiston nyt tarkempaan seurantaan jos vaikka kevätkaudella olisi jotain uteliaisuutta herättävää tarjolla.
VastaaPoistaJurkka on aivan ihana paikka! Sellainen pieni ja intiimi, missä ollaan todella lähellä näyttelijöitä ja esitys tulee aivan iholle. Suosittelen lämpimästi, jossei tätä (myönnän ettei ehkä ole kaikkien teekupillinen) niin sitten jotain tulevaa esitystä!
Poista