Näytelmän tapahtumapaikkana on Guyn asunto. Vajaan 2 tunnin aikana ehdimme vierailla asunnossa kolmena eri aikakautena. Ensin tuparit vuonna 85, sitten Regin hautajaisten jälkeen ja lopulta Guyn omien hautajaisten jälkeen. Guy on vähän reppana, rakastunut vanhaan opiskelijakaveriinsa Johniin, joka ei taas ole koskaan pitänyt Guysta muuta kun kaverina. Guy sitten elää yksin, koko elämänsä, salaten rakkautensa. Hyvin traaginen hahmo. John mennä huitelee pitkin poikin asettumatta koskaan aloilleen. Yhdessä Danielin kanssa nämä kolme vanhaa opiskelukaveria pitävät jollain tasolla yllä ystävyyttään, hamaan loppuun asti.
Daniel, Guy ja John
Kolmen päähenkilön lisäksi näemme myös Bennyn ja Bernien, vanhan pariskunnan, joista toinen on tyytymätön siippaansa ja toinen on tylsä kodinsisustaja ("I only realise what a prick he is when I see him with other people"). Ja kun soppaan sotketaan salskea remonttireiska Eric... Kaiken taustalla kummittelee tämä mysteerinen Reg, jota ei kertaakaan nähdä lavalla, mutta jokaisella on tähän jonkunlainen... yhteys :-)
Tarina on hauska ja nokkela, mutta loppua kohti se saa synkempiäkin sävyjä, kun ihmisiä alkaa kuolemaan. Hautajaisia vietetään ja perintöjä jaetaan. Kantavana teemana tuntuu olevan jäähyväiset ja mitä jos -skenaariot. Pahinta on Regin kuoleman jälkeen, kun John ei voi tätä avoimesti surra (koska Reg oli Danielin kanssa). Eikä John saa millään kerrottua Danielille, että heillä oli ollut suhde jo pitkään... Kaikki uskoutuvat kiltille Guylle, jolle uskotun miehen taakka käy hetkittäin aika tuskaiseksikin. AIDSia ei mainita kertaakaan, mutta se häilyy jatkuvasti läsnä.
Kaikki näyttelijät ovat huippuhyviä. Erityisesti dandymäinen Geoffrey Streatfeild kiireisenä - ja aika teatraalisena Danielina ja Jonathan Broadbent nössykkä-Guyna vetivät hienot suoritukset. Julian Ovenden hurmaa hieman hughgrantmaisena elostelevana miestennielijätyyppinä. Lewis Reeves oli silmää miellyttävä (varsinkin alastomana) Policea kuuntelevana hanslankarina, jolla on elämässä suurempiakin haaveita. Juntti (mutta kuulemma hyvin varusteltu) Benny (Matt Bardock) ja tämän tyyyylsä ja kumppaninsa irtosuhteisiin kyllästynyt Bernie (Richard Cant) roikkuvat muun porukan reunamilla.
Geoffrey Streatfeild ja allekirjoittanut
Pääsääntöisesti kriitikotkin tykkäsivät tästä, ja kaikki kaveritkin ketkä kävivät katsomassa.
Vaikka nyt Guardianin Susannah Clapp (4 tähteä):
They are indelibly present: Geoffrey Streatfeild, dandyish and desperate; Julian Ovenden, lolling and slowly revealing; Jonathan Broadbent, blinking and knitting, liked and wanting to be loved; Lewis Reeves, a shimmering man-magnet. The person who is absent is the person who is present in all their minds: Reg, who has had nigh on all of them, not always under his own name. The word that is not said is Aids. It hovers over everyone. Vivacity is fringed with loss.
Kevin Elyot died in June. Yet in My Night With Reg he makes time skip and stand still, disrupting expectations by bleeding one scene into another. He captures a moment when a group of friends could be out and proud – in a way they could not have been before the Wolfenden report a generation earlier – and then put under threat. Robert Hastie's vivid production should make his name as a director.
Independentin Paul Taylor antoi täydet 5 tähteä:
And by all accounts, Reg never disappointed the recipients of
his lustful largesse. By the same token, Robert Hastie's superb revival
of My Night With Reg really knows how to show a boy – and a girl – a heavenly
time.
Julian Ovenden beautifully
conveys how the habitual slightly plastic inauthenticity of this rich kid has
been pierced, leaving him exposed and vulnerable, by his secret love affair
with the titular Reg.
The agonising twist is that
Reg is the long-term partner of a third Oxbridge chum, Daniel, whose virile,
electrically-funny screaming queen-ery, partly a conscious parody of the mode,
is brilliantly captured by Geoffrey Streatfeild. He lets you see that
under all this camping, Daniel is a vulnerable, frightened man who realises that
it's no laughing meta-.
Yleisön joukossa oli aika paljon vanhempia ihmisiä. Ehkä moni on nähnyt näytelmän silloin 20 vuotta sitten ja oli nyt nostalgiasyistä katsomassa?
Esityksen jälkeen notkuttiin Elisabetin kanssa ulkopuolella ja rupateltiin kaikkien näyttelijöiden kanssa siinä mukavia. Ainoastaan Lewis Reeves karkasi jonnekin, harmi.
Donmarissa pidettiin myös Paneelikeskustelu (Mark Gatiss, Lisa Power, Matt Cain ja Neil Bartlett ja paneelin vetäjänä David Benedict) jossa puhuttiin mm. gayteatterista ja näytelmän relevanttiudesta tämän päivän katsojille. Kannattaa kuunnella; on oikein kiinnostava.
Esityskuvien copyright Johan Persson.
Muut kuvat omia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti