Jos jotain esitystä on odotettu, niin tätä! Aivan huippua että käsikirjoittajat Susanna Airaksinen ja Rosa-Maria Perä ovat tarttuneet kiehtovaan mysteeriin nimeltä Maila Nurmi. Tai Vampira, kuten hänet Hollywoodissa tunnettiin. Tavallaan tätä on odotettu vuosikymmeniä. Monelta Maila Nurmi on jo unohtunut, mutta Vampiran saattavat useimmat kauhuelokuvien ystävät muistaakin. Kulttimaineeseen kohonnut Maila teki lyhyen piipahduksen Hollywoodiin, mutta katosi sen jälkeen ja kuoli köyhänä ja unohdettuna.
KOM-teatterin uusi näytelmä Vampira - miten kaivaa oma hauta suulla keskittyy Maila Nurmen elämäntarinan lisäksi hänen tuttavapiiriinsä, eli Hollywoodin viihdekoneistoon ja sen laitamilla roikkuviin tyyppeihin. Airaksen ohjaama esitys on hengästyttävä sekametelisoppa kaikenlaista, mutta hyvällä tavalla. Tavallaan se on keskeneräisen oloinen, fragmentaarinen, ja sitten kaikki taas loksahtaa kohdilleen.
Ikääntynyt Maila (Vilma Melasniemi) kertoo nauhurille tarinaansa, katkerana, erakoituneena ja sohvalleen jumiutuneena. Tarinaansa missä sattuu ja tapahtuu, enemmän kuin monen muun elämässä. Alkaen köyhästä lapsuudesta juopon äidin, raittiussaarnaaja-isän ja veljen kanssa. Kalatehtaan (mikä mainio tanssikohtaus!) ja Broadwayn (luurankopukuisten tanssi!) ja kaikenlaisten kissanristiäisten kautta omaan ohjelmaan, omana Vampira-hahmonaan. Maila Nurmen elämässä on paljon camp-henkisiä kohtauksia, ja niinpä niitä on tässä esityksessäkin. Aikatasot, henkilöhahmot ja kohtaukset vaihtuvat lennossa ja välillä on vaikea pysyä hengästyttävässä tahdissa mukana. Esitys on aika rosoinen ja rouhea, hyppelehtivä ja holtiton, ja kumman koherentti.
Näyttelijäviisikko vetää lukuisat roolinsa vauhdilla. Kehenkään ei oikein ehditä syventyä, saatikka katsojana kiintyä, kun jo mennään eteenpäin. Ei sinällään huono asia tämäntyyppisessä esityksessä. Juho Uusitalon Ed Wood on mainio, ja samoin Isla Mustanojan James Dean ja Marlon Brando tyypittelyt. Myös Tommi Erosen Orson Welles hurmaa jäyhyydellään. Välillä vedetään kunnolla överiksi, kuten vaikkapa Elviksen ylä- ja alaosan sekoilut tai modernit biisivalinnat (Dire Straitsin Money For Nothing), mutta se sopii mainiosti tyyliilajiin.
Vilma Melasniemi on aivan tyrmäävän hieno vanhana Mailana, hän tavoittaa hienosti sen katkeruuden ja surumielisyyden, mielen järkkymisenkin. Nuorena Mailana esiintyy Alina Tomnikov, ja tähän rooliin jäin kaipaamaan jotain... en osaa määritellä mitä.
Keskeneräisen ja sekaisen näköisen lavastuksen on laatinut Janne Vasama, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa miten nerokas se onkaan! Valtavan peilisysteemin käyttö on myös mainio ratkaisu, samoin varjoteatteriosuus. Monenlainen rekvisiitta kuvastaa Mailankin elämän vaihtelevuutta ja rosoisuutta. Samettisohvasta on moneksi. Tie oli auki tähtiin, mutta mihin se veikään. Erityiskiitos piirtoheittimen luovasta käytöstä! Hienoa on myös valtavat HOLLYWOOD kirjaimet maalattuna teatterisalin seinillä. Hienosti lavalla käytettiin ovia, lattialuukkuja ja eri tasoja. Vasama on yhdessä Tomi Suovankosken kanssa vastuussa myös taitavasta videosuunnittelusta. Suovankoski on tehnyt myös valosuunnittelun.
Äänisuunnittelu on mainiota ja ääniefektit saavat hymyn huulille monta kertaa. Kiitos Jani Rapo siitä.
Rakastin erityisesti kohtausta missä kuvattiin Plan 9 From Outer Space -leffaa Ed Woodin johdolla. Se on minulle yksi klassikkoleffoista ja Maililla Vampirana oli siinä tärkeä rooli.
Joona Huotarin pukusuunnittelu on monipuolista ja johdattaa tarinaa eri vuosikymmenten läpi taitavasti. Pukuja nähdään kymmenittäin ja varsin mainioita ne ovat. Ed Woodin pörröneule, Vampiran mustanpuhuvat goottivaatteet, nahkatakit ja ikoniset Marilyn-mekot, silmäkarkkia koko rahalla. Leila Mäkysen maskeeraus viimeistelee visuaalisen esityksen.
Näytelmä pohtii Maila Nurmen elämäntarinan ohella tähteyttä ja tähtikulttia, ahneutta ja omistamishalua sekä tekijänoikeuksia. On surullista ja häpeällistäkin ettei Nurmi saanut luomaansa hahmoon tekijänoikeuksia. Marilyn Monroen suulla saavat suomalaiset laiskat taiteilijat kuulla kunniansa, eihän se nyt ole laitaa että valtio maksaisi taitelijoiden lorvimisesta apurahoja ja tukia! Napakkaa tekstiä!
Vampira on loppujen lopuksi aika surumielinen näytelmä, kaihoisakin. Onhan siinä kamalasti huumoria, mutta pohjalla on paljon tummia sävyjä. Hollywoodin kultakauden loisto on lopultakin vain pintasilausta, ja sen alla kupli monenlaista ikävää hyväksikäyttöä, salaisuuksia ja peittelyä. Suosittelen esitystä ilman muuta gooteille ja gootinmielisille, mutta myös kaikille Hollywoodista ja elokuvan historiasta kiinnostuneille, sekö toki hyvän teatterin ystäville.
Esityskuvien copyright Janne Vasama.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
